Minä -oma itseni!

Tässä raskaushuuru päässä pyörii ajatusta jos toista. Koska lähiaikoina on tapahtumassa (raskauden lisäksi!) uusia juttuja blogissa niin mietin josko ottaisin esille tärkeän asian, jonka kanssa itse olen kieriskellyt unettomiakin öitä.
Koskaan ei kai ole yhtä oikeaa tapaa tai mielipidettä, ei suoraa vastausta kuinka jokin asia tulisi tehdä. Kuinka olla -mennä ja viipottaa niin ,että itsellä olisi hyvä olla koska sehän se on tärkeintä. Pitkän matkaa tarpoessa keplotellen muitten mallien mukaan totesin, että itse olen sortunut ainakin muutamiin sellaisiin luuloihin joiden ihan vaan ajattelin olevan jotenkin fiiniä tai muuten vaan siistiä kun niin on tehnyt joku muukin.
  
Olen halunnut olla kaupunkilainen ja asunut lähiössä, kaupungissa sekä taajamassa. Vaikka todellisuudessa en koskaan ole viihtynyt hälinässä ja liiallisessa melskeessä. Kaipauksella olen ihaillut sisustuslehtien väriloistossa kimaltelevia astioita, kauniisti sommiteltuja paksuja kirjoja tammisissa kirjahyllyissä ja haaveillut jostain minkä vain olen nähnyt lehdissä. Halusin aikoinani olla rock mimmi, värjätä tukan vihreäksi ja leikkauttaa piilokaljun. Mennä nahkahousuilla kouluun ja pitää esitelmän bändistä jonka olemassa olon aikana olin oikeasti ollut ihan taimi.
  
Hevostyttönä olen aina ollut oman juttuni äärellä sentään osittain ja varma siitä mitä haluan tehdä. Kiitollinen olen, että löysin hevoset ja rakkauden eläimiin jo lapsena. Ja onnekas olin kun eläimiä oli kotipihalla. Siitäkin huolimatta en ihan jäänyt "hörhöilyjen" ulkopuolelle. Perus landelaisena tahdoin koittaa "suurenmaailman" juttuja. Olen ollut blondi, tumma ja punatukkainen. Pitkähiuksinen, kalju ja poikatukka. Otin lävistyksiä naamaan, korviin ja napaan. On ollut tekoripsiä ja hiustenpidennyksiä. Mutta tuliko niistä onni? Täyttyikö niistä haaveet? Oliko ne oikeaa minua?
  
Ei. Kyllä se sisältö elämään ja tunne siitä, että kelpaa itselleen ja muille tuleekin ihan jostain muista kuin ulkoisista asioista. Tässä pohdin pääni puhki sitä miten kirjoittajana osaisin pysyä sillä tiellä millä olen kaikki kirjoittamani vuodet polkenut. Mutta tajusin, että jatkamalla samalla lailla kuin ennenkin olen se mikä olen. Tahdon aina puhua ajatukseni puhtaiksi. 20 vuotiaana ja sen alle oli rankkaa. Nyt 30 vuotiaana ja pari risaa päälle olo on toisinaan jo ihan balanssissa. Reissatessa kylällä ruskassa vaunujen kanssa ,leikki-ikäinen käsipuolessa sekä pikku nelonen masussa mietin: että elän nyt ihanaa aikaa. Tiedän jo kuka olen, mistä tulen ja minne suuntaan tahtoisin mennä. Mä teen omaa juttuani. Mulla on hieno perhe ja ihan kiva vaikkakin välillä hiukan hassu elämä. Mutta jos mä jotain nyt osaan sanoa niin ainakin sen, että omana itsenä tämä kaikki on paljon helpompaa. Täällä landella vanhassa mökissä elää suhteellisen onnekas perhe joille vanhan kunnioittaminen ja perinteet on osa elämää päivittäin.
  
Tämä juttu nyt tuli parin illan pohdinnoista mieleen ja ajattelin, että sopii tähän nyt kun blogissa alkaa pian uusi aika: Tosin koko "virallinen" blogikin on uusi koska olen kirjoitellut kauan lähinnä itselleni (mitä teen edelleen) sekä pöytälaatikkoon. Pysykää messissä ;-) ******