Pikkusisko on Enkelinä.

Minkä näköinen sä nyt olisit? Oliskohan sulla lapsia? Missä sä asuisit ja mitä tekisit työksesi? Miltä sun nauru kuullostais, kuinka puhuisit ja mitä ajattelisit? Niin -sitä me emme saa nyt tietää. Koska et ole täällä. Mun pikkusisko on enkelinä. Kuollut. Poissa. Jossain muualla. Mä kirjoitan tämän ison siskon silmillä. En äidin, vaikka sekin raastaa sydäntä. Nyt vielä enemmän kun olen itse äiti. Mulla on ystäviä jotka on menettäneet sisaruksensa, on myös ystäviä jotka on menettäneet lapsensa. Miltä se tuntuu? Miten sitä voi koskaan unohtaa, voiko edes, tarvitseeko edes ja mikä tällä kaikella täällä oikeastaan on tarkoitus? Miksi, minkä takia? Varoittamatta, arvaamatta, liian aikaisin.


"Jäit tuuleksi taivaan rantaan
valoisan virran rantaan
kun suruihin suuriin vaivuin
sinä iloja näit
Jäit tuuleksi taivaan rantaan
valoisan virran rantaan.
mä maailman tahtoon taivuin
sinä enkeleitä näit."



Pikkusisko kuoli ihan pienenä. Mutta olit mun sylissä. Valokuvassa. Aina edelleen toisinaan mä katselen sitä ja aina silmät kostuu. Mietin nimeäsi ja sitä mitä meistä olisi tullut yhdessä. Äidin suru on kuitenkin ollut vielä raskaampi. Se jäi harteille koko loppu elämäksi.

Se antaa ääriviivat. Laajemman näkemyksen siihen mistä oikeasti kannattaa valittaa, mistä vaipua synkkyyteen. Milloin on parempi haistattaa muulle maailmalle haisevat ja elää omaa elämää juuri sellaisena kuin itse haluaa sitä elää. Ei meille kenellekään ole luvattu huomista, ei ylihuomista: Vaan tämä hetki. Ilot ja surut tulee ja menee. Mutta me jotka olemme menettäneet paljon- saatamme osata ajatella ne vaiheina. Millään muulla ei ole merkitystä!



"Humaus niinkuin tuulispää
jostain saapuu yllättää
ja sen sanattoman kaipuun
se hellästi tyynnyttää"


Pikkusiskon pois menosta on kulunut jo 30 vuotta. Pitkä aika. Aika kuluu, muistoissa meitä on silti edelleen kuusi lasta äidille. Hän on kuitenkin odottanut meidät kaikki. Odottanut ja toivonut ,että saamme kaikki elää ja olla yhdessä. Mutta maailma tekee joskus arvaamattomat käänteet. Mitä seuraavalla sivulla on sitä ei vielä voi aavistaa ja ihan hyvä niin. Eläkää elämäänne nauttien rakkaistanne. Tehkää unelmistanne totta ja muistakaa sanoa joka päivä ääneen ne asiat joilla on merkitystä. Omaa vuoroaan ei voi valita, kaikella on aikansa. Ja kyllä elämän kolhuista huolimatta minäkin valitan joskus vesisateesta, väsymyksestä tai siitä, että onko pakko siivota. Kunnes muistan, että sadepisarat on vaan kyyneleitä takaisin rakkailtamme, väsymys ja siivoaminen ainoastaan vaihe. Eikä mikään täällä ole pakko.


"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää, Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen, Sä heräät huomaamaan, Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan "