Naimisissa - kahden kanssa

Pikapostaus avioliittomme auvoisesta satamasta. Kumppanuudesta joka alkoi kauan sitten. Tarkalleen ottaen sellaiset 16 vuotta sitten. Mutta kirjoitus raapaisee siinä määrin ainoastaan pintaa, että ohitamme äkkiä alkuvuodet ja kärjistämme tekstin sisällön tähän nykyhetkeen. Siihen mitä me olemme nyt, miten me olemme kasvaneet. Kuinka meistä tul tämän päivän me.
Otsikon sisältö tulee siitä, että suhteemme todellakin "muuttui" muutama vuosi sitten aika brutaalisti. Suhteeseemme astui mukaan toinenkin mies. Mulla on siis tavallaan kaksi miestä: Kaikessa yksinkertaisuudessaan on isimies ja sitten on junnu joukkueen jääkiekko huoltaja mies. No niin kyllä mun siis kelpaa!
 
Mä haluan esitellä ensin sen isimiehen: Se käy töissä arkisin ja joskus viikonlopulla. Sen työajat on anivarhaiset koska se haluaa päästä töistä ajoissa pois. (kiitos joustavan työajan) Isimies herää töihin normisti 4.05 (tarkalleen) nappaa kahvitermosmukin täyteen ja hurisuttelee töihin. Töitten jälkeen se sitten ajaa taas autollaan yleisemmin jäähallille. Samalla kun se astuu autosta ulos se muuttuu huoltajaksi.
Huoltajamies jääkiekossa (nyt on sanottava ,että huoltaja voi toki olla myös nainen- olen itsekin ollut huoltajana mutta salibandy joukkueessa) hoitaa kaikenlaisia asioita, pääosin ainakin on hallilla eka (ja hallilla vika) avaa varuste kopin oven. Hakee jäät pusseihin sekä EA kamppeet, teroittaa luistimia, auttaa varusteissa ja muistuttaa aikatauluista ... Katsoo, että kaikki on siinä kunnossa, että pelaajat ovat jäälle valmiit. (ikäluokista tietenkin riippuu kuinka paljon on autettavaa) peli/turnaus päivät työllistää sitten vielä enemmän jos pitä roudata paitoja, vesipulloja sun muita kamoja sinne tänne. Tässä nyt murto-osa huoltajan hommista. Mutta viikkotunti määränä voisin sanoa, että "osa-aika"työ. Palkaton. (mutta sivussa on sitten todellakin läsnä omalle lapselleen sekä parille kymmenelle muulle lapselle) Eli paljon se ottaa mutta paljon se antaa. Ja huoltaja on kyllä hallilla muutenkin se jonka kaikki tuntee, se joka jeesaa ja se jolta voi kysyä. Ilman huoltajaa ei kyllä yksikään joukkue tulisi toimeen. Eli kyllä -huoltajat- saa ja pitääkin nostaa jalustalle.

Illalla klo.19-21 kotiin palaa taas huoltaja/isimies. Riippuu paljonko on "jälkipelejä". Mutta useimmiten isimies. Se sitten ruokailun lomassa höpöttelee muille lapsille. Illat kyllä menee arkisin niin äkkiä. Usein myös nuoremmat lapset on jo nukkumassa kun isimies saapuu. Mutta olen kai itse tottunut tähän kuvioon niin hyvin että pidän sitä jopa normaalina. Arjen sirkus pyörii ihan hyvin yhden naisen hartiavoimillakin. Siihen iso plussa toki on se, että mä saan olla edelleen kotona hoitamassa lapsia ja rakentaa pysyvää arkea ja rutiineja kiireettä. Vaikka illat onkin haipakkaa on meillä aamut ja päivät rauhallisia.
En voi sanoa kuinka monella tällainen aviossa olo kahden kanssa toimisi? Meillä se on ainakin tähän saakka "mennyt ihan OK" , olen itsekin aikani tehnyt työtä/harrastusta joka todellakin vei kaikki illat ja jossa oli kiinni koko perhe. Paljon reissaamista, pakkaamista ja purkamista. Varusteita, harjapakkeja ja ämpäreitä sekä talikoita. (hevoset) Ehkä se siis on hiukan "veressä" ? Jakautua erimoisiin juttuihin. Julkkiksilta usein kuulee sanaa "kiekkovaimo" , "varikkovaimo" jne. Kai mä sitten olen "huoltajanvaimo" (ja hei jooko otetaan tämä teksti huumorilla vaikka se meille ihan kyllä on aitoa ja oikeaa elämää)

Huoltajan vaimolta vaaditaan kyllä ainakin pitkää pinnaa, järjestelmällisyyttä, periksi antamisen ja periksi antamattomuuden kyky. Lahja soveltaa erilaisia taitoja suhteessa, usko ja tahto siihen, että kaikessa touhuamisessa on järkeä. Välillä hektisessä juoksussa saattaa unohtua realiteetit, silloin vaaditaan "huoltajanvaimon" sanaa palauttaa maan pinnalle. Ja toisaalta onneksi se huoltajamies on kuitenkin myös se isimies joka jaksaa kuskata ja kannustaa. Auttaa sitomaan luistimia isommillekin pelureille, kiristää kypärän ruuveja, erkata lapoja ja teipata polvareita ja sukkia.

PS.Ja kun isimies ehtii se heittää itsekin kamat niskaan ja luistelee jäälle pelaamaan ;-)

Kuinka muilla? Onko puolisoillanne kykyä olla samaan aikaan monessa paikkaa? Onko intohimoisia harrastajia tai muuta vastaavaa ?

Ensisynnyttäjien keski-ikä jo 28,4 vuotta - PUHUTUTTAA.

Luin taas alla olevan linkin "uutisen" ja jäin pohtimaan jälleen kerran asiaa: päätin myös kirjoitella omat ajatelmat ylös. http://www.kaksplus.fi/lapsi/ensisynnyttajien-keski-ika-284-vuotta

Kun 1980 luvulla oli "ihan normaalia" olla raskaana 20 vuotiaana on se nyt 2000 luvulla "teiniäitiyttä" vaikka 20 vuotias kuitenkin on jo ihan aikuinen. Niin ajat muuttuu. Siinä missä ennen ihmeteltiin 40 vuotiasta ensisynnyttäjää alkaa se kai nyt olla hyväksyttävämpää kuin tulla äidiksi nuorena, hedelmällisenä ja terveenä.

Omalla kohdallani kävi niin, että sain vauvakuumeen 18-19 vuotiaana kun yksi parhaista kavereistani tuli yllättäen raskaaksi ja sai vauvan ollessaan alle 20 vuotias. Oltiin vasta tavattu silloisen poikakaverin kanssa (nykyinen aviopuoliso) ja heti alkoi se "voiskohan meillekin", "Milloinkohan meille tulee vauva" rupattelu.

Odottaessani esikoistamme asuimme vuokralla. Mies kävi töissä ja opiskeli. Mä jäin sitten kotiin jo silloin kun odotin. (No nyt 12 vuotta "viisaampana" lähtisin kyllä samalla ainakin opiskelemaan) Esikoinen syntyi siis perheeseen jolla ei ollut omaa asuntoa, vain toisella oli ammatti ja työ. Vauva vuoteen mahtui paljon kasvua. Piti oppia huolehtimaan itsensä lisäksi siitä vauvasta. Mikä sitten ajoi meidät nuorina vanhemmiksi? Siihen kun osaisi vastata jotain järkevää. Ainakin olin aina tiennyt ,että haluan äidiksi. Kun muut tiesivät haluavansa lukioon, yliopistoon tai jonnekin tiettyyn työhön mä tiesin vaan, että haluan ainakin äidiksi. Helppoa. Ja siinä mua on sitten siunattu myötäisellä tuulella. Kaikin puolin. Kohdalleni osui kumppani jonka kanssa olen haaveeni saanut toteen.

Muutama asia joita olimme pohtineet (silloin 20 vuotiaina) "hyötyinä" saada lapsi nuorena:

-Nuorena jaksaa valvoa, jaksaa meteliä ja riehumista

-Nuorena jaksaa kontata itsekin lattioilla, piirtää, pelleillä ja leikkiä, pelata ja rakentaa lumilinnoja

-On nuoret isovanhemmat, on sukua ja vertaistukea

-On läsnä lapselle ainakin toivon mukaan kauan elämän tiellä

-Kun on vanhempi nuorena , on sitten vanhana aikaa vaikka omiin juttuihin

(näin siis olen kirjoittanut itse päiväkirjaan n.12 vuotta sitten- ehkä kaikki asiat ei nyt aivan noin sinisilmäistä ole ollut mutta kai mä pääpiirtein vieläkin saatan ajatella noin? Päiväkirjassa lukee myös: "Pelasinne NHL peliä pleikkarilla mun vanhalla rämällä sohvalla. Kissa kiehnasi meidän kanssa siinä ja sovittiin, että kun meille tulee lapsia niistä tulee jääkiekon pelaajia!" Ja tuo on muuten pitänyt....)
No synnytin pikku kakkosen sitten ollessani sen 27 vuotta. Sen voin sanoa, että silloin kyllä oma itsensä tuntemus oli aivan eri luokkaa kuin silloin 20 vuotiaana. Kolmonen syntyi kun olin juuri täyttänyt 30 vuotta ja nelonen sitten tupsahtikin jo heti perään. Silloin oli karvan alta 32. Jos ajattelen äitiyden "ikäeroja" niin pikaisella pohdinnalla sanon, että toki olen nyt paljon valmiimpi ollut ihan kaikkeen mutten tiedä olisinko sitä jos en olisi ollut äiti jo kulunutta 11 vuotta. Kukaan ei synny äidiksi kertaheitolla - Tie äidiksi on kuljettava, joskus opittava kantapään kautta.

http://blogit.kaksplus.fi/blogi/landemutsi/aidiksi-21-28-31-ja-32-vuotiaana-kokemuksella/

linkistä pääsee lukemaan aiemman postaukseni joka osuu aika hyvin tähän aiheeseen ****


MITÄ SINÄ AJATTELET? MILLOIN ITSE TULIT ÄIDIKSI ENSIMMÄISTÄ KERTAA? LANDEMUTSIN FACEBOOK SIVUILLE LAITAN KUVAN MEIDÄN "teini" PERHEESTÄMME VUOSIEN TAKAA.

Jääkiekko perheen pääsiäinen - 2015

Perheestämme 2/6 on reissun päällä tyttöjen jääkiekko turnauksessa Tampereella. Se on ollut "perinteinen" pääsiäis juttu meillä jo muutaman vuoden. Kyseessä on tyttöjen Mini Aurora cup. Tänä vuonna tyttökiekkoilijat kokoontuivat Tampereelle Tesoman hallille pelailemaan ja "meidän" joukkue yöpyi hotellissa kylpylä Eedenissä , siellä oli tytöille mm.vesidisco. Kurkkaa turnauksen tiedot linkistä: http://www.finhockey.fi/junnut/tyttokiekko/mini-aurora-cup-2015/

Siinä missä muut pakkasi mökki/sukulaisille lähtö kamppeet autoon meillä esikko pakkasi lätkäkassin ja mailan. Aiempina vuosina ollaan oltu koko perheen voimin turnausta seurailemassa mutta nyt jäimme kotiloiksi kolmen pikkutytön kanssa ja isimies lähti kuskiksi sekä katsomoon. No osansa sai kyllä enokin meinaan sai majoittaa isimiehen heille ja "sai" kuulla paljon juttua kiekosta!
Kyllä, teimme myös pajuista vitsoja koristeiksi, asettelimme suklaamunia kulhoihin (söimme!!) öllöttelimme sängyssä kaikki katsoen Ella-elokuvaa ja Risto Räppääjää. Aikalailla parhautta.

Kovin mietin mitä perinteitä meillä on muuta kuin Aurora cup? Ei oikein taida olla muuta. Me ei käydä sukulaisilla sapustelemassa, ei kekkeröidä ylenpalttisesti eikä maalailla sen suurempia juttuja kuin munia. Se riittää. Pääsiäinen merkitsee itselleni ainakin sitä, että kevät saapuu. Pajunkissat , koivun oksat hiirenkorvilla, keltaiset kukkaset ja tiput. Meidän juhlan siis kruunaa arkinen elo. Virpomassa on käynyt esikoinen ihan pikkuisena ja olisi kyllä mennyt viime vuosinakin mutta kun on ollut jäällä. Tosin "kirkkain" palkka kuuleman mukaan on mitalli vuodelta 2013 turnauksesta jossa tyttöset nappasi turnaus pronssia. Siellä sitä jännitettiin katsomossa viltit niskassa. Kakkonen nukkui lehtereillä ja kun heräsi söi välipalaksi makkaraa - Kyllä, meidänlainen pääsiäisen viettotapa.

Olen onnellinen ja sanon sen. Olen saanut ihanan, hauskan ja reippaan perheen. Ihan sama miten ja mitä muut ajattelee. Kiekkoperheillä nyt on muutenkin omat tradiotiot. Ajetaan satoja kilometreja ,että päästään kuljettamaan mustaa kumilätkää. Ollaan mukana lastemme tekemisissä. Iloitaan ilot ja surraan surut. Nyt kaikille antoisaa ja iloista pääsiäistä! Viettäkää se kukin tavallaan. Juhlavaatteissa, jääkiekkokamoissa tai vaikka pyjamalla. Kunhan se on oma tapanne. :-)

Landemutsin facebook sivuilla hiukan pääsiäiskuvia - Käy kurkkimassa <3 <3 <3

Landemutsi - 2 Plussan matkassa

Suomen suurin vauvalehti. Marraskuussa 2000 lehden hinta oli merkitty vielä markkoina 33,00mk (5,55€) Otsikossa mm. "Äidin unikoulu", "Isän arkea", "Päiväkotien kiusaajat ja kiusatut" - Kyllä itse olen kulkenut tuosta saakka tämän lehden matkassa mukana. Silloin aloitin itse ensimmäisen "vauvakuumeen" ja vuonna 2003 minusta tulikin ensimmäisen kerran äiti ja miehestäni isi.
Kun selaa lehden sisältöä niin jo silmämääräisesti huomaa "ajan kuluneen". Ihmiset, tavarat, vaatteet ja huonekalut - vähän kaikki näyttävät erilaiselta kuin nyt 15 vuotta myöhemmin.


Juttelimme taannoin kerhossa äitien kanssa joilla samoin kuin minulla on jo myös vanhempia lapsia aiheesta. Kuinka tuttavista ne jotka "vasta" nyt saavat ensimmäisiä lapsiaan ja kun itse on sen jo elänyt. Jotkut aivan kuin eivät ymmärtäisi ,että me olemme sen jo eläneet kerran tai useammin. Toki useampilapsisessa perheessä jossa edelleen riittää myös pikkuväkeä on sitäkin ihmeteltävää mutta noin niin kuin esim. muistuu mieleen omat ensimmäiset koulun vanhempain illat. Siis esikoisen. Kun olimme parikymppisinä saaneet esikoisen niin myös siellä vanhempain illoissa tottakai olimme nuorimmasta päästä. Se sama tulee "seuraamaan" meitä esikoisen kohdalla yläasteella, ammatillisessa tai lukion vanhempainilloissa jne. En osaa sanoa miten nyt ratsastin tähän aiheeseen. Ehkä heräsin itsekin vuosilukuja tuijotellessa havahtumaan ,että kasvua on tapahtunut. Jotain on myös jo saavutettu. Kuin vanhojen lehtien sivuilla myös elämässään tulisi ihmisen huomata ja tajuta eteenpäin meneminen. Ei se mitä me olimme vaan se miksi me tulimme. Millaisiksi on matka meitä muokannut ja millaiseksi se vielä meitä hioo.


Kaks Plussa lehteen palatakseni se on merkinnyt minulle paljon: Ollut mukana odotuksissa ja vauva-arjessa. 2003 esikon syntyessä ei käytetty Facebookia. Taisi olla joku netti foorumi, keskustelu palsta. Itse en muistaakseni koskaan kuulunut käyttäjiin mutta taisin sivuille kurkkia. Tilaajana olen ollut monen monta kertaa. Samoin irtsareitten ostajana. Ja nyt on hauskaakin hauskempaa kuulua KP:n Bloggareihin. Yhteisöön joka koostuu erimoisista kirjoittajista. Lahjakkaista ja monipuolisista hengen heimolaisista joilla kaikilla on omalla tahollaan paljon annettavaa niin kirjoittajina kuin myös ihmisinä.


Omasta puolestani toivotan kaikille iloista pääsiäistä (me vietämme sen arkisesti kotona ja jäähallilla) ja käykää tutustumassa blogeihin osoitteessa : http://blogit.kaksplus.fi/blogi/
Omalla Facebook sivullani (Landemutsin) löytyy pari kuvaa vanhoista 2plussa lehdistäni :-)

Alastomat kasvot - HAASTE

http://blogit.kaksplus.fi/blogi/taikaliemeenpudonneitaihmelapsia/ihmemutsi-ilman-meikkia/
Taikaliemeen pudonneita ihmelapsia Blogin Kristalta HAASTE jonka iloisena otin vastaan.


Meikäläisellä on tapana muutenkin olla naama luomulla. Joskus sitä tykkää jotain maalata mutta harvoin enää on aikaa/viitsimystä.


Miksi piilottaa luojan luomaa kauneutta. Rohkaistukaa siis sisaret ja PALJASTAKAA oikeat kasvonne.


Oman naamatauluni kuvan olen kyllä paljastanut ennenkin meikittä koska kuten sanoin harvoin enää meikkaan mutta kuka haluaa kurkata meikittömän aidon Landemutsin niin blogin Facebook sivuilta sen löydät.
https://www.facebook.com/landemutsi?fref=ts


Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille. Pitäkää huolta toisistanne! <3

On kahdenlaisia naisia: Taviksia ja hevosnaisia!

Otsikossa asian ydin. Aihe on jostain kumman syystä muhinoinut mieleni syövereissä jo jonkin aikaa absurdina. Ai, että kumpaanko "ryhmään" itse kuulun? Kyllä vaan jälkimmäiseen. Kas kun täällä ollaan usein palstoilla pohdittu ulkonäköasioita, kauneusleikkuu hommeleita sekä teko ripsi-tukka-kynsi asioita ja tavis vastaan julkkis YM niin mikseipä nyt sitten nosteta kissaa pöydällä asiassa joka on ajankohtainen hevos piireissä. Samalla saadaan hiukan "kevyttä" (kin) luettavaa !?
Siinä missä "äiti on äidille susi" voisi kai vertauskuvallisesti muokkauttaa myös "heppanainen on heppanaiselle susi". Ihan oikeasti. Miten määritellään "hevosnainen"? Meneekö se samaan kategoriaan kuin "hevoshullu", "heppapöpi" tai vaikka "hummiinhullaantunut" ?

Hevosnaisia on moneen luokkaan. Jaetaan nyt muutama PÄÄ luokka:

a) Ammattilaiset. (ratsastuksen opettajat,ammattivalmentajat,ravihevosten kasvattajat,kilpailevat...)

b) Kasvattajat. (Kasvattavat hevosia, myyvät varsoja/hevosia, eivät elä "tunteella" vaan hevonen on kaupankohde, työ...)

c) Harrastajat. (ehkä oma talli, muutama polle, hevonen vuokrapaikassa...)

d) Tätiratsastajat. (nuoruudessaan heppailleet, palaavat nyt talleille extra uudissa vermeissä mutta ovat hieman kukkahattutätejä)

c) Poniharrastajat. (juoksevat näyttelyissä pikkiriikkisten poniensa kanssa kehässä ylpeinä, ohjaavat lapsensa ponien selkään, kärryille ja opettavat ja ovat todella tärkeitä pikku "hevosistaan") -KUULUN itse tähän kategoriaan, tosin tällä haavaa ponini ovat ylläpidossa :-)

Noin on saatu listattua hiukan jotain konkreettista niille joille hevosmaailma ei ole tuttua ja arkea. Miten sitten päästään takaisin otsikkoon niin hevosäidit, hevosnaiset siis eroavat "tavis" äideistä ainakin siinä määrin, että heillä on RYTMI kaikkeen jo hevostallin kautta opittuna. (hevosille kun annetaan esim.ruuat aamulla,päivällä ja illalla suurinpiirtein aina samaan aikaan) Hevosten kanssa puuhanneilla on myös tietty johdonmukaisuus: hevosia käsiteltäessä et voi olla muuta kuin skarppina. Koko aika. 24/7. Hevosten koulutus: siihen tarvitaan järki, maltti ja itsehillintä.

Yövalvomiset ei todellakaan tule yllätyksenä, ei koliikki saatika vaipanvaihto. Hevosnainen on tottunut valvomaan. Tallissa saattaa kulua iltamyöhäseen, voi joutua vahtimaan ähkyistä ponia (googleta sanalla ÄHKY jos et tiedä mikä se on!) ja aamutalliin on mentävä aina ajoissa. Silmäpussit on siis valmiina. Itkuisuus tai äänet, what ever -tallissa sattuu ja tapahtuu. Jos ei kiimainen tamma huuda niin saattaa kolista kaviot kun rehuja odotellaan. Paskaa hevosnainen ei pelkää. Onhan sitä lapioitu siitä saakka kun tallilla on nassikasta alkaen pyöritty. Otetaan lantakokeita eli kerätään lantaa pussukoihin. Tutkitaan lannan laatua: onko löysää, kiinteää, kikkareista vai ripulia. Ihan sitä itseään. Lasten harrastuksiin kuskaaminen, helppo nakki -onhan sitä hevoskopin kanssakin ajettu Inarit ja Helsingit. Raviradat sekä klinikat.

Hevosnainen on myös luonnonoikku. Kun "tavis" valivalivali kylmästä,kosteasta ja viimasta on hevosnainen omiaan. Säässä kuin säässä on tarvottu, jalat märkinä mukisematta. hevosia tarhaan, talliin, ratsastettu ja ajettu. Ei ole mikään ongelma myöskään esim.tuplarattailla pujotella kaupassa koska onhan sitä ajettu tarkkuutta valjakossakin ponikärryillä. Pois alta törpöt ja pallot. (tarkkuus on yksi osa valjakko ajoa!) Salilla hevosnaisen ei tarvitse käydä, hänelle riittää usein tallityöt. Karsinoiden putsaaminen takaa hauiskäännön, kotsujen tyhjääminen jalkakyykyt. Heinäpaalit tai suurpaalien roudaaminen saa myös hien pintaan. Reidet ja pakarat on usein hevosnaisilla kiitettävän kiinteät. (ainakin sisäiset lihakset..)

Tavikseen verrattuna hevosnainen laittaa usein muut asiat itsensä edelle. Jos on valittava maksaako parilla sadalla itselleen vaatteita vai heppaselle uutta osaa satulaan, suitsiin tai valjaisiin tms niin se on se Agrimarket, K-Maatalous,Hööks jne.... hevosnaiset on suustaan rempseitä. Tietävät mitä haluavat. Tekevät paljon töitä. Ovat sinnikkäitä, yrittävät ja yleensä antavat kaikkensa ainakin asioissa jotka liittyvät hevosiin. Hevosnaiset eivät stressaa muusta niin paljon kuin "tavikset". Me ollaan loimitettu hevosia eli kurahousu"ralli" ei päätä huimaa. Me ollaan usein kastuttu, oltu nälkäisiä ja hoidettu ensin kaikki muu sitten vasta ihmiset. Välillä hevosnaisillakin menee silti överiksi emmekä me aina muista laittaa itseämme siinä määrin "etusijalle", että myös oma terveytemme saattaa joutua koetukselle. Usein hevosille syötämme kaikki vitamiinit, rehut ja sörsselit mutta itse vedämme sillä kaffeella ja fazerin suklaapatukalla. Aikansa kaikkea jaksaa joskus saattaa tulla väsy.

Hevosnaiselle tärkeää ei useinkaan ole oma ulkonäkö, tallille saa mennä niillä kledjuilla missä on hyvä olla. On toki oma jakonsa sitten kun haluaa "hienostella" ja olla vähän Vertigon tai KL. Löytyy glitterii ja mammonaa sekä hienoutta jos tahtoo. Kokonahkapaikoilla varustettuja herkkupeppuja sekä timmimimmi farkku ratseja. Missä tykkää olla itse se kai on tärkein. Löytyy multakin nahkaratsastussaappaat ja "överitakki" mutta ne kyllä on edelleen tuolla naulakossa ja peränurkassa odottamassa "sitten kun" käyttö aikaa. Niin ja hevosnainen saattaa myös mennä kauppaan, päiväkotiin, kouluun(kin) heppa hajuineen, aiveen hajua tuoksutellen ja naama turpeesta mustana pää heinissä.

Hevosnaisella on usein "takanaan" (rinnalla) kumppani joka jakaa "harrastuksen" tai ihan mahtavuutta jos koko perhe saa olla ja kulkea mukana. (ihanne on puoliso joka osaa rakentaa,hitsata,suunnitella ja organisoida. Ja olla myös luja sillä me hevosnaiset olemme aikalailla tuittuja!) Usein myös hevosnaisen vauva on tottunut rintareppumatkaaja koska pakkohan talliin on mennä jos hummat siellä odottaa. Hevosnaisen lapset on yleensä itsenäisiä, osaavat putsata ainakin kaviot ja heittää heinät. Yleensä heistä myös kasvaa vastuuntuntoisia ja oman arvonsa tuntevia mukavia uusia hevonaisia tai sitten taviksia. Usein he myös saattavat harrastaa jotain ihan muuta kuin hevosia.

Alkuun vielä hiukan, hevosnaiset on kärkkäitä omissa sanoissaan - usein saattaa tulla myös keskinäistä kränää kun tulee vertailua ja keskusteluja. Mutta silti "kyllä hevosnainen hevosnaisen tuntee" (esim.lapsikerhoissa jos kaksi hevoshöppänää kohtaa siitä on oksat pois kun jo "ratsastetaan" puhua pulputtaen: Montako heppaa sulla on? Missä ne asuu? Ai, teil on pihatto? Wau, ai sulla on issikka?......

Notta näin! :-) Kumpi sä olet, hevosnainen vai tavis? Miten koet kirjoituksen puhuttelevan? Tai jos ei ollenkaan puhuttele niin suosittelen edes kerran menemään tutustumaan hevosiin ja hevosihmisiin. Tai vie edes lapset heppailemaan. Ei se ole mistään kotoisin jollei saa edes mahdollisuutta tutustua tuohon uljaaseen eläimeen.

HAASTE: MINKÄLAINEN ÄITI OLEN

HAASTE: MINKÄLAINEN ÄITI OLEN
(Under My skin blogin Jenna haastoi meidät äiti bloggarit: kurkkaa samalla myös haastajan omat mietteet äitiydestään: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/undermyskin/)


Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Vastaa rehellisesti kysymyksiin ja haasta mukaan muita äitibloggaajia!


Minkälainen äiti olet?

Olen synnyttänyt esikoisemme v.2003 eli olen ollut äiti "jo" 11 vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt monen monta juttua kokemaan ja kantapäänkautta oppimaan. Nyt neljän lapsen äitinä- koen olevani samalla tiukka,rento,kasvattava ja jalustaa antava. Enää ei hetkauta pikkujutut, esim.imetys- missä vauva nukkuu- minuutti aikataulut syömisissä. Rajat pitää olla ja lapsella pitää olla säännöt mutta natsimaisuus ei kuulu kuitenkaan itselleni. Sanotaan lyhyesti: Lapsi jota rakastetaan oppii rakastamaan, lapsi jota tuomitaan oppii tuomitsemaan jne... Äitys on matka, kukaan ei ole seppä syntyessään. Äidiksi kasvetaan. Jokainen vaihe on vaan elettävä. Yhtä oikeaa tapaa olla äiti ei ole. Ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!




Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Voin ihan suoraan sanoa, etten esikoista odottaessani edes moista ajatellut! Olin parikymppinen. Olettaen en siis kauheasti asiasta stressannut. Luonnollista.



Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
Ylipäänsä olen sitä mieltä, että se mitä muut ajattelevat minusta tai tavoistani - Ihan sama! Olen aina tykännyt tehdä asiat kuten itse parhaaksi näen. Ei siis kiinnosta mitä joku muu ajattelee tai miettii tavoistani. Uskoisin, ettei kellään ole mitään "naputtamista" enää. ("teiniäiti" vuosinani saattoi ollakin mutta ne on jo menneen talven lumia!)



Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Ehkä olla murehtimatta asioita joihin en kuitenkaan voi vaikuttaa. Siis äitiydessä. Iän myötä ja lasten lukumäärän kasvaessa sitä on tullut samalla hassulla tapaa myös kriittisemmäksi itseään kohtaan ja analysoi paljon enemmän omia tekemisiään kuin ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla. (Joissain asioissa)



Mitä teet mielestäsi oikein?
Olen läsnä. Kerron kuinka paljon lapsiani rakastan. Halaan. Juttelemme kuulumisia ja olemme paljon yhdessä. Luulen ,että lapsillemme on kasvamassa juuret - mikä on kaiken A ja O.



Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Olen ja en ole. Asumme ison tien varrella: liikennekulttuuri ja autotien säännöt on opeteltu kertaamalla ja kertaamalla: Hoen samoja sääntöjä aina- vuodesta toiseen! Urheilu harrastukset ja eläimet, maanläheiset pihahommat ym. kuuluvat arkeemme: turhan tiukka en ole puihin kiipeilyissä tai vaikka ojien yli hyppimisessä. Puuhellan edessä ei ole koskaan ollut esteitä eikä lapset ole liki menneet. Lasten kasvatuksessa ja tekemisten sallimisessa saa olla rohkea muttei TYHMÄ. En esi.antaisi alle eskari-ikäisen kulkea yksin liikenteen seassa, en ylittää yksin isoa tietä, vannon heijastimien nimeen ja patistan käyttämään pyöräilykypärää. (Muistan silti kuinka itse -90 luvulla "piilotin" sen reppuun! Olen siis itsekin testannut, rikkonut rajoja ja uhmannut! ;) )



Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Esikoisen kohdalla annoin liian usein periksi. Nyt tiedän, ettei lapsi mene rikki vaikka huutaisi koko kotimatkan! Usein kiukuttelut unohtuu kun pelaa itse oikein. Keksii vaikka jonkun ihan muun jutun. Kanssa asioivia en kauheasti ajattele: Jos ei ole ennen nähnyt maassa sätkivää pikku lasta niin nytpä näkee.



Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Omakotitalon ekoina hulluina raksavuosina vedimme hesemättöä varmaan joka ilta ja grillimakkaraa silloin oli esikoinen mukana geimeissä. Nyt "aikuisina" koitamme pitää herkkupäivän tai keskittää namittelut vaikka viikonloppuun ihan jo hampaiden terveydenkin takia. Mitään natsisääntöjä ei ole.



Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Kun perheessä on lapset ikähaarukalla 0-11v on sävellettävä. Arkea rytmittää isimiehen työ, koululaisen kouluajat, kerholaisen kerhot, kotiloina me suhaamme parhaamme mukaan siinä "mukana" - ja JÄÄKIEKKO sekä muut harrastukset. Ruuat ja unet menee niitten mukaan. Pelireissussa ei voi ajatella ekana lounas aikaa vaan syödään kun se sopii. Ulkoilemme todella paljon eli se nyt ainakin rytmittää meitä kotiloita. Ja meillä voidaan silti ihan hyvin!



Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?
Toivon tottakai ,että ei "muistele pahalla". Että jotain jäisi muistoihin ihanana ja kivana. En kuitenkaan niinkään ajattele mitä ajattelevat kasvatustavoistani mutta sitä, että minä olen se aikuinen joka on iso osa heidän lapsuuttaan. Minä olen se jonka he muistavat sellaisena kuin nyt olen ja miten toimin...



Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
No nyt pitää fundeerata... Ehkä jonkin moinen vanhanaikaisuus, se, että koitetaan sopia yhdessä pelisäännöt ja yritetään muistaa, että jokaisella perheellä on oma tapansa toimia ja elää.



Ulkoiletteko päivittäin?

Kyllä ja paljon. Kevään tullen likipitäen asumme pihalla. Sanotaan nyt, että talvi aikaan ulkoilemme ehkä 2-3h kesä aikaan 4 tunnista ylöspäin !!! Ulkoilma vaan on parasta.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?


TV:tä meillä ei ole ollut 10 vuoteen. Pikkulapset saa katsella piirrettyjä ym netin kautta sekä dvd- elokuvia kun sellainen aika on. Koululainen katselee /käyttää tablettia ym iltaisin kun harrastuksiltaan ehtii. Mitään rajoituksia ei ole tarvittu!

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.

Iloitaan kun iloitaan, tapellaan kun tapellaan , saa huutaa, saa rääkyä. Sitten sovitaan. Ei sitä voi lasta pumpulissa kasvattaa. Hyvä esimerkki oli kerran jääkiekko treeneissä aikaa sitten kun yksi lapsi lähti itkien jäältä kun valmentaja korotti ääntä: ei kai ollut ikinä kuullut "huutoa" ... Siinä sitä on elämässä sitten ihmettä ja kummaa ;)



Haastan kaikki tämän lukeneet bloggaavat äidit ja mikä ettei muutkin äidit! ********** Tekee ihan hyvää hiukan pohtia omaa äitiyttään.

Mars kerhoilemaan !!!!

baanalla :D

"Taidat olla ihan uusi täällä, milloin olette muuttaneet?" Tuohon kysymykseen olen saanut nauraen vastailla kuluneen viime viikon. Meillä on meinaan ollut "tutustumis" viikko kotiseutumme äitilapsi/avoin päiväkoti/perhekahvila toimintoihin.

"Ei, olemme asuneet täällä jo vuodesta 2008" ja naurua. Ei vaan ole aiemmin tullut ajateltuakaan lähtöä "mammakerhoihin". Nyt kun olen ollut kotona likipitäen reilun 5 vuotta olin kasvanut kypsäksi hakeutua kartoittamaan tietoa tarjonnasta. En tunnusta olevani äiti jolle seinät kaatuivat päälle mutta on ihan OK nähdä muita samassa veneessä olevia.

Siispä tuumasta toimeen. Facebook ryhmät ja netti kertoi paikat sekä kellonajat. Päätimme kerta rykäyksellä tutustua kaikkiin. Tarjontaa onkin mainiosta vaikka jokaiseksi arki aamuksi eli yksin ei kenenkän tarvitse olla.

Pikakerrontana meidän menomestat näin uuden kävijän silmin:

MA Oman 4 veen SRK:n kerho missä käy siis yksin aina 3h kerrallaan

TI Vaavitiimi (MLL) tai Avoin päiväkoti. Vaavitiimissä vapaata oleskelua/kahvittelua. SEurakunnan tiloissa. Avoimessa päiväkodissa toiminta tuokio sekä vastaavat lastenhoitajat ja päiväkodin henkilökuntaa, käytössä kivat tilat sekä mukavasti leluja ja aktiviteettia.

KE Avoin päiväkoti

To Naperotiimi perhekahvila meiningillä seurakunnan tiloissa

PE Perhekerho SRK talolla, kahvittelua ja leikkimistä vapaasti sekä lastenohjaajien suunnittelema toimintahetki sekä mahdollisuus askarrella.

Näin me saimme ensikosketuksen oman seutumme kerhoihin ja tuntuu ihan mukavalta kun noinkin kattavasti tarjontaa on. Lisäksi sain kuulla, että usein kerhojen jälkeen saatetaan jäädä vielä ulkoilemaan porukalla puistoon/leikkipaikalle ja sekös se lapsille mukavaa on. Päästellä höyryjä kaverien kanssa.

"Untuvikko" kerhoilijan niksit onnistuneeseen kerhoiluun koostuu seuraavista asioista:

-Ota itse selvää missä,milloin ja mitä

-Avoin mieli, korvat auki ja juttelemaan sekä tutustumaan

-Rennot leikkivaatteet lapsille sekä itsellekin koska saatat löytää itsesi lattialta vaikka konttaamassa. Sisätossut lapsille/ Villasukat tms itselle saattaa olla hyödylliset

-Monessa paikassa saattaa kahvi/mehu kuulua tarjottaviin tai sitten edullisella hinnalla jotta saadaan lisää kahvia. Lapsille eväät, monesti on mahdollisuus lämmittää ruokaa ym.

-Reipas mieli ja eikun baanalle!!! :-)

Mukavia kerhoja kaikille, ihania kontakteja muihin vanhempiin, vertastukea sekä lasten hauskoja juttuja ja temmellystä.

Mitä kerhoja sinun paikkakunnalasi on tarjolla? Oletko itse mukana ohjaamassa jossain kerhossa tai suunnitteletko ehkä aloittavasi toimintaa. MLL ja seurakunta saattavat olla avainsanat jos moinen kiinnostaa ja auttavia käsiä tarvitaan taatusti aina.

Ikäkriisi - pohdintaa!

kuva:google TÄHÄN IKÄÄN ON TULTU!

Ikäkriisi. Mikä se on? Minullako? No ei - ei todellakaan. Mutta silti olen huomannut asioita jotka saattaa kovin vaikuttaa siltä kuin sittenkin, ihan pikkuisen se puskisi läpi... kuin rikkaruoho asfaltin halkeamasta väkisin ja kiukulla. Hiljaa ja varoittamatta.

Meillä selfietä ottaa esiteini -en minä. Fjällräven kånken roikkuu samoin lapseni selässä ei minulla. Minulle piisaa kangaskassi, sekin pohjasta rikki. Sekä lapseltani "peritty" adidaksen olkalaukku joka "meni jo" taas. Istuvat takit, hienoiset pillifarkut ja kivasti laitetut hiukset? Who Cares mutta ne ei ole minulla nekään. Pesuhuoneen hyllylle ilmestynyt laiva tuliainen Victorias Secred ihonhoito setti laukku sekin tyttäreni. Haluamatta oma kätöseni hamuaa kiireisellä suihkukerralla Pirkan shampoon ja euroshopperin ihosaippuan. (niissä ei ole mitään vikaa mutta....)

Tennarit minultakin löytyy - tosin merkittömät. Tytöllä on ollut jo kauan Ugit, tennarit ja ajan hengen mukaan menevät saappaat ja saapikkaat. Lenkille lähtiessä minulla on ikivanha hikipuku, tuulihousut, kirppikseltä ostettu toppatakki sekä ale lenkkarit. Ja pipo joka ei enää "kelpaa" esi teinille mutta mun mielestä on "ihan OK". Havahduin toissa päivänä seuraamaan kuinka tyttäremme lenkille lähtiessään puki ensin juoksutrikoot, asetteli juomapullo vyötä vartin verran peilin edessä softshell takkinsa päälle, samoin kännykkää ja musiikki kuuloimia. Laittoi ponnaria ylös sekä asetteli kaulahuivia ja lenkkareidensa nauhoja. Tuohon oli jo kulunut aikaakin ihan riittämiin. Eikä sillä tyttäremme ei edes ole mitenkään erikois tarkka ulkonäkö jutuistaan mutta näin kun vertaan itseeni... Minkä kaamean esikuvan annankaan kun lähden ulos talostamme peiliin vilkaisematta. Niin ei ole ollut aina!

Nyt mummit ja mammat herää ajattelemaan, että äiti itse se on tytölleen peilailun opettanut. Eskoisen pikkulapsi aikana kun olin todellakin ulkonäkö keskeinen. Liiankin. Mutta niin se vaan on aika "hionut" kiveä. Minua siis. Postauksen tarkoitus ei ollut tarkkailla niinkään minua ja tytärtäni mutta koska se meni tähän niin pakko se on tunnustaa - minulla taitaa olla pikkuriikkinen hiipivä ikäkriisi. Kolmekymppiä on ohitettu. Suunta on silti vain ylöspäin. Kun koko itsekriittinen ja itseään esille tyrkyttävä yhteiskuntamme harjoittaa oman naamakuvan lähettelemistä netissä, instoissa ja naamakirjoissa. Ilman peiliä ei kai kukaan elä. Kun silti elämän tarkoitus ja tärkeys järjestykset saisi iskustettua nuorisoon. Tavalla tai toisella silti olen kauhean tyytyväinen, että nykyään porukka haluaa olla esillä: enää ei käännetä "valvonta kameroita" pois vaan otetaan reilusti kuvaa ja laitetaan nettiin silläkin uhalla, että tieto salaisista jutuista tulee näin kaikkien tietoon.

Mistä tätä juttua tursuaa. No mammakerhoissakin puhutaan asiaa. Kaikilla ei ole ainoastaan alle kouluikäisiä lapsia. Onneksi. Karkasin kyllä kai taas lujaa siitä mistä lähdin kirjoittelemaan mutta väliäkkös tuolla! Asia nyt kuitenkin on niin, että ikäkriisistäni huolimatta minäkin haaveilen kuntoilusta: joskin palaamisesta kaukaloon ristikon taakse. Ehkä jopa lenkkipolulle. Saatan olla niinkin rohkea, että ostan itselleni astetta uudemmat kuntoilu varusteet vaikka välineurheilijaksi en itseäni tunnusta. Ainakaan pahasti. (Luojan kiitos hikipannat ja säärystimet ei ole enää muodissa!!!) On mullakin "sentään" Life factoryn juomapullo, B.Vertigon takki ja Eastonin verkat. (googlettamalla löytyy lajit joihin nuo passaa!) Mutta kaukana on ne ajat kun minä raahasin laivalta Versacen hajuvettä kera saippuan sopivan - ehkä taas "sitten" kun lapset isoja. Tähän on tultu. Ikääni olen kyllä tyytyväinen kaikesta huolimatta. Ei tarvitse enää itkeä peilin edessä finnejä koska ne on murheista ehkä pienimmät. Eikä todellakaan tarvitse ajatella vesisade säätä negatiivisella sävyllä siitä syystä, että maskara valuisi poskille koska en enää ikinä ehdi mokomaa väriä ripsiini edes laittaa. Aika muuttuu - entä minä?

Vastaavia kokemuksia muilla? Kuinka teillä tvistaa äiti vst. esiteini? (noin niinkuin pilke silmäkulmassa) Oikein ihanaa viikon jatkoa kaikille.

Ristiäiset neljättä kertaa - Kastekaava kosketusnäytöltä!

 
Lokakuun lapsen ristiäiset osuivat sopivasti joulun tienoille. Kerta oli meille tosiaan neljäs mutta taas kerran uusi, jännittävä ja ihastuttava. Teemaksi kaavailin vaikka mitä mutta pääpiirtein menimme "samalla kaavalla" kuin edellisissäkin toissa kesänä - jemmassa oli vielä pinkkejä pöytäliinan kaitaliinoja sekä koristeita. Kutsut "teetin" tälläkin kertaa pikkusiskollani joka on askartelussa ja toteutuksessa paljon minua näppärämpi. Pappi valinta episodi oli aiheuttaa harmaita hiuksia ja kirkkoon kuuluvia kummeja sai jo oikein "metsästää" mutta omasta suvusta kuitenkin löysimme ihanaisen pariskunnan tyttömme kummeiksi.

Ulkoistin kakun paikkakuntamme kakku-expertille ja toteutin haaveeni tennarikakusta. Ristiäiskakkuun tuli siis vauvan nimi sekä pikkuiset marsipaani tennarit ja toinen kakku oli samaa väriä mutta siinä oli pikkuruisia tähtiä päällä. Maultaan nämä herkut olivat perus kermakakut mansikka-banaani vaahdolla. Muita tarjoiluja oli rutkasti aina suolaisista piiraista konvehteihin sekä leivoksiin. Onneksi saimme apuja "keittiö" ihmisiltä omasta lähipiiristä.

Kaikenmoista hassun hauskaa säätöä kyllä mahtui itse ristiäis-seremonia aamuun kun kotona kaikki säntäilimme ja pakkasimme tavaroita. (Pidimme kasteen paikassa jossa 11 vuotta sitten tanssittiin meidän häitä; juhlapaikalla oli siis "tarina" ja juuret.) Helpotusta järjestelyihin loi tieto, että paikkamaksuun sisältyi astiat ja ei ollut aikataulua tilan vuokralla. Kokemuksia vuokrapaikoista ristiäisten kannalta omakohtaisesti on kahdesta SRK-talosta sekä metsästysmajasta.

Pappi löysi vihdoin perille, kastekaavaa luettiin kosketusnäytöstä mikä herätti erinäisiä ajatuksia, vieraat viihtyivät ja mikä tärkeintä: ihana tyttäremme sai oman nimensä sekä pyhän kasteen. Meillä kaikkien nimet alkaa samalla kirjaimella -kyllä: koko perheen. Kaikilla lapsillamme on kolme etunimeä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä vai miten se meni? Kokemuksena nämä neljännet ristiäiset menivät jo rutiinilla jos niin saa sanoa. Itse koin, että kokemuksella on tässä asiassa ainakin merkitystä. Kivoin oma lahja oli isimieheltä odotettu neljäs tyttökoru kaulaani lapsikoru-ketjuun. Minulta löytyy nyt: Zircon Blue, Chrysoliitti,Alexandriitti & Turmaliini.  Tytöt saa ne sitten joskus itselleen.

Seuraavia ristiäisiä odotellessa ;-)
Millaisia ristiäiskokemuksia teillä on? Millä perusteella olette valinneet kummit? Miten olette päättäneet juhlapaikan?

Roiku renkaissa - älä netissä!

 
Mainostamatta sen enempää merkkiä niin haluan kertoa, että me hommasimme lapsillemme taas muuta tekemistä kuin vain tietokone tai konsolipelejä. Vanhan ajan kunnon JUMPPARENKAAT on taas täällä!

Meille tila oli valmiina eteisessä jossa mahtuu "keinumaan", tekemään renkaissa voltteja sekä heijauksia. Renkaat on vaalean puiset ja otimme koon "aikuiset" siitäkin syystä, että niissä saa roikkua myös jaloillaan. Hihnat tuli kaupassa mukana sekä asennuskoukut. Koko paketti oli alle 100€ eli simppeli kun miettii, että renkaat on iättömät.

Itse suosittelen asentamaan jumpparenkaat paikalle jossa näet niissä hyörivät lapsesi "koko ajan", meillä niitä käyttää 11 ja 4 vuotiaat lapset sekä ohimennen aina joku aikuinenkin niitä saattaa "kokeilla".

Suosittelen jos suinkin mahdollista hankkimaan! Iloa, liikuntaa, riehumista ja kiljahduksia saattaa kyllä ilmetä mutta koordinaatio kyky kehittyy ja takuulla unhoittuu ainakin toviksi ne kännykät ja tabletit.

Ja kyllä - meillä on lapsilla pihalla trampoliini sekä keinut. Puolapuun pätkä on vielä "haaveissa". Kiipely, roikkuminen sekä temppuilu kuuluu lapsille ja lapsenmielisille. Sitä ei pidä rajoittaa.

(kuva:netistä)