Äiti bloggaa - Mitä tekee lapset?

Mun piti kirjoittaa järkevä juttu ja mielessä oli monta hienoa aihetta.... Cappuccino (pussi) odotti jo isoa mukia mikrosta! Sitten piti hakea yhdelle lisää maitoa pulloon, vaihtaa vaippa ja antaa maitoa. Yksi huusi vessasta "pyyhkimään" - ja yksi sitten päättikin herätä pinniksestä ja aloittaa vuosisadan huutokuoron. Isoinkin huusi osansa kun ei löytänyt heti fysiikan kirjaansa. Niin ja sitten soi puhelin: isimies soitti hallilta väliaikatietoja erätauolta!Kaikki hehkeimmät hifistelyt kaikkosivat kuin kankkulan kaivoon ja pinnalle kuplikin aidompi nauru, iloisuus sekä meteli. Sitä se väistämättä välillä on kun porukkaa on useampi ...
Tässä siis toisella kädellä näpyttelen rämällä Acerilla ja toivon ettei pieni paljas varpainen bebe potki "taas" konetta sammuksiin koska silloin käy niin etten tänään tätä postausta julkaisekaan. Mutta joo, otsikossa on mun tämän illan mietelause. Milloin mä kirjoitan? Yöt olen nyt terveydellisistä syistä "pyhittänyt" nukkumiseen, tuohon pyhinpään ja mukavimpaan yötouhuun. No todellakin toisinaan ramppaan yöllä milloin missäkin hakemassa kenellekin mitä sitten kaipaavatkaan kylmästä vesimukista viileään rättiin otsalle.... vessareissuja jonkun kanssa tai yösyöttöä bebem kanssa joka edelleen niitä "harrastaa"...

Päivällä mä kirjoitan aika vähän, mutta usein mieleen tulevia juttuja kyllä raapustan ylös. Aika tarkalleen liki joka päivä joku juttu syttyy päähän vaunulenkillä tai pihatöissä ollessa. Mutta parhaimpia on aamut: Silloin kun muut nukkuu, kun on hipihiljaista. Kun vain pienen hiiren rapina saattaa kuulua hirren välistä. Silloin mä kirjoitan. Paitsi nyt, tänään mä valitsin tämän illan. Kun yhdellä on toi muumi piirretty ja kaksi muuta "odottelee" unta ja "juttelee" keskenään. Mutta tuossahan noi tuppaa olemaan, viekussa, liki ja samassa huoneessa näkösällä ja kuulosalla aina niinku tapana on. Ja se on kyllä ihan kivaa. Ainoastaan isoin tykkää olla omissa oloissaa omassa sopessaan. Ja hänkin kyllä tapansa mukaan usein vielä huutelee juttujaan ja asioitaan äitille. Tästä päästään kyllä aasin sillalla siihen, että on tä äitiys vaan niin mahtava juttu. Ihan älyttömän hieno asia.

Mä häpeäkseni tunnustan ,että en ole vieläkään ehtinyt perehtyy miks noi mun kuvat on niin huonoi!? Siis laadullisesti. Pieniä ja epäselviä. Olen pahoillani -vaikkei se kuulu mun sanavarastoon kylläkään oikeesti :D

Meillä tää äitin bloggaaminen on jo ihan normaalia, se kai "tuli" niin hissukseen ja varoen ,ettei se ollut mikään ongelma. Ja koska mä kirjoitan aika spontaanisti ja vaan silloin kun se onnistuu, väkisin on ihan turhaa vääntää jos saa koko ajan olla muistamassa mitä olikaan kirjoittanut. Heh.

Mutta nyt mä lähden täyttämään kuppiani uudella kuumalla kahvijuomalla ja viskaamaan vikan koneen pyykkiä eli se on moronts, kuullaan taas ja ihanaa viikonloppua!!

Lööv: Landemutsi
KEVENNYS:
https://www.youtube.com/watch?v=o_5OtsdBBIg

Linnut lentää etelään - Kattohaikaratki jonnekki!

Kotomaisemis jottain säätöö ...

Tää on nyt tasan kaikkien aikojen lyhkäsin postaus ja viel vedän sellasel puhekielel ,et morkoolit soi. En täs yritä matkii yhtä kollekaa joka oikiast osaa hianost lauseen jäsenyyret erotella turun murtteel mut koitan nyt piristää itteni: Otan korvaast kii ja sanon ,et HALOO, HERÄÄ PAHVI JA KIRJOTA!!

Kesä oli oikeenki kiva ja kaikinpuolin kaikkensa antava. Vaiks maailma on murheit täyn ni on hiano huamata, et kaikkee nättii, kaunist ja torella kaunist enivei mahtuu edellee tänne. Maailmaan ja supisuomeen. On vaan avattava silmämunat ja katteltava. Edellee lintuset laulaa puis (tosin meikäläisten kulmilt läks ne kauhiast huamioo saaneet kattohaikarat, sniiif!)

Mä oon itteni kans käyny pään sisäl omanlaist sisällissottaa, välil oon rapustanu taas vanhoi värssyi lyikkäril ruutuvihkoseen ja arvatenkin se on helpottanu. Tajusin, et tähän aikaan vuodest aika tarkallee vuos sit mä juoksin hemmetist ison vattan kans rallii ja odotettii perheeseen nelosta. Nyt siit alkaa ol koht vuos. Herranjestas minne tää aika oikke juoksee? Välil mää kovin kaipaan sitä vattaa vaiks totkai se on ihanaa ,et se pikkuriikkinen ihmisen laps on ny meirän kans. (puspus!)

Soon niin notta koulut on alkaneet. Meil on jo kutonen. Iso plikka. Kovin on touhukas. Potkii palloo, lätkii kiakkoo, tepastelee "missi"kurssilla ja meikkaa. Niin on välil aamul hajuvettä koko huusholli täyn, et ihan meinaa tukehtuu. Se on neiti jo. Minkäs teet, niin ne kasvaa. Mut juur tänää viimotteks mää tajusin ,et vaiks välil kiroon kaik harrasteet sinne pimeimpään paikkaan niin useimmite mää nyt kyl saan "kiittää" ,et on harrastuksii. Meinaan saan torellakki tietää misä mun lapsi o. Useimmite hallil, kentäl tai tallil.... Et se on vissi jos mikä, et kyl niist urheilujutuist hyötyy o.

Sit mun ihana kerholaine; se se vast reippaus pakkaus on. Fillaroi nii et tukipyörät viipottaa. Kauhian reipas ja ilone. Vuos etiäpäin ja senki pitäs alottaa eskari!

Meirä perheen touhukkaaks on kuiteskin tituleerattu toi kaks vuotias. Aut armias kun se mennee. Aamust saakka sinne iltaan. Jalat juosuttaa äiti-ihmist peräs sinne tänne. Tänää viimetteks nauroin, et mul pottujen kuoriminen tarkottaa sitä,et yks peruna kun on puoliks kuorittu ni pitää välist hakkee joko karkuun konttaava melkeen vuotias tai sitten hakee sitä kiusaava kaksvuotias :D Siin kestää si tovi. Ku mää perunoit kuorin: meinaan ku jokase potun kohral täytyy tehrä muutaki..... Mut äitit ossaa.

Ponit o alkaneet kasvattaa jo talvikarvaa, ne on aika vekkuleit. Heinä maittaa ja onneks on viel vihreetki ni välil saavat viel maistella tuoretki. Kaivettii jo villasukka kori esil. Ja vanttuut. Ja lämpimämmät takitki. No kyl välil tarkenee mu silti. Mut hei joo, nyt mä haen viel vähä nappia naamaan kun toi vanhan selkä taas kränää. Jos sais unta si. On täs nappii tullu naposteltuun, mu kai tää täst. Ainaki ny taas kirjotus alkaa luonnata. Ja se on kivaa.

Hellurei, moro - TAI "Olla kuulol" niinkö meil useest sanotaa :)


Uljas Mustamme :) ....