Läpi syyskuun

  
Syyskuu jäi taakse. Seikkailu lokakuuhun on alkanut. Tänään ikuistimme auringon tanssia pihapuiden vaahteroissa. Aamuisella kauppareissulla tänttähäärä tahtoi kerätä puolukoita. Niitä hän syötti myös rattaissa istuvalle pikkusiskolle. Me olemme onnekkaita kun saamme olla niin lähellä luonnon ihmeellisyyttä. Kun minä körröttelen vaunuilla pinnoitettua kävelytietä saa ketterä leikki-ikäinen juosta metsän puolella ilosta posket punaisina.
  
Omalla pihalla on parhaat leikit. Nyt on kovin hauskaa ollut eriväristen lehtien keräily. Kukkien lakastumisen kummastelu sekä erilaisten leikkikeittojen valmistus. Äiti koittaa pysyä perässä ja muistella mitä itse lapsena leikittiin.
Jännitys kasaantuu kun laskettuun aikaan on enää tämä kuukausi. Lapset kyselee jatkuvalla syötöllä milloin vauva tulee, onkohan se poika vai tyttö? Oma olo on epätodellinen. Juurihan me vasta teimme positiivisen raskaustestin ja ihan pian yllättäen hän jo voikin olla täällä. Tässä syksyssä on ollut erilainen huuma. Odotuksen H-hetki kun osuu nimenomaan lokakuun loppuun! Sisarukset ovat jo malttamattomia. Mutta vielä minä kannan pikkuista uutta ihmistä sydämeni alla. Kunnes hän on valmis.
  
Uusia tuulia puhaltaa. Blogissakin tosiaan alkaa pian tapahtua muutoksia & jännittävää! Jokunen pitkäaikainen haavekin taitaa toteutua. On niin paljon nyt mitä ei voi vielä tietää.
Muistan mummini antaman kortin kun meille syntyi esikoinen pian 11 vuotta sitten. Kortin teksti oli paljon puhuva: "Yks on tuhannen alku" kuvassa oli pienokainen kehdossa. Naurattaa ja on hyvä mieli. Todeksi tiesi mummi kortin aforismin. Ei ihan tuhatta mutta neljäs jo. Pienokainen.
Nyt pidemmittä puheitta toivotan kaikille ihanaa, aurinkoista ja lempeää Lokakuuta. Pitäkää toisistanne huolta, nauttikaa ja eläkää. Tehkää askareenne ilolla ja nauraen. *********

Aikamatka raskauden puoliväliin

"Laskettu aika. Lokakuun viimeinen. Se maaginen päivä. Kuinka siitä voikaan tulla sellainen etappi ja määränpää. Silti tähän väliin mahtuu vaikka mitä muutakin jännää, uutta ja ihmeellistä.... Syksyn pimeneviin iltoihin on viellä matkaa, kilometreina mitattuna monta sataa. Kotiväen vauhdikkaassa menossa aika kyllä kuluu kuin siivillä." (kesäkuu 2014)

Raskauden puolivälissä ollaan, riippuu paljolti siitä päättääkö pikkuriikkinen ihmisemme tulla tasan laskettuna päivänä vai plus miinus pari viikkoa tai jotain sinnepäin..... Kun ei ole ekaa kertaa mutsiksi tulossa vaan on odottaja jo neljättä kertaa on myös vertaus pohjaa olotiloihin, tuntemuksiin ja fiiliksiin. Mahan kasvuun liittyy silti tietynlaista uudelleen muokkautumista, vaikka juuri vuosi sitten olin samassa jamassa. Mamaleggareissani ja tallustelin crocseilla koko kesän koska jalat olivat niin kovin turvoksissa. Siltikään en tätä odotusta voi kutsua muuta kuin ihmeelliseksi, ihananaksi ja hassuksi.

Tässä vaiheessa kun alkaa olla myös vaivoja; suonikohjut jotka pakottavat käyttämään tukisukkia aamuvarhaisesta iltamyöhään, jomottava selkä, liitoskivut, vatsan kovettuminen (en toivo, enkä odota supistelujen alkavan ihan viellä!!) pääsee välillä "pelkopeikko" päänuppiin. Alkaa miettimään asioita joita ei saisi. Kun ei tapahtumien kulkua kuitenkaan voi itse määrätä. On vaan luotettava ja oltava rennoin mielin, että kaikki menee viellä kerran hyvin. Tiedostaminen "mitä vaan voi tapahtua" on tervettä, mutta peloille ei saa antaa koko kättä. Muuten menee yöunet.

Ympärilläni ystäväperheissä sekä tuttavilla on nyt melkein kaikilla lapsia, useammalla jo menossa toinen tai kolmas kierros. On kivaa kun on samassa tilanteessa olevia. Silti tässäkin asiassa on varjopuoli johon ei voi vaikuttaa vaikka haluaisi. Itsellänikin on tuttuja jotka niin kovin ovat lapsia toivoneet, muttei se ole syystä tai toisesta "onnistunut" tai toteutunut. Pitää siis olla kiitollinen siitä, että itsellä on nämä asiat siinä suhteessa hyvällä mallilla. Ei se siltikään vie sitä ajatusta pois, miksi elämä on niin epäreilua? Miksei niille jotka niin kovin vauvaa toivovat, sitä anneta? Näitäkin ajatuksia olisi hyvä välillä pohtia. Kaikille tämä lapsien saaminen ei ole itsestään selvyys.

Tällä hetkellä kesä on kauneimmillaan. Ollaan käyty metsässä tutkailemassa eri kasveja. Kukkia, puita, käpyjä sekä kiviä ja kantoja unohtamatta. On hauska huomata kuinka luonnossa "hermolepää" ja lapsetkin keksii omia juttuja ilman mitään aikuisten virittämää valmista leikkiä odottaen. Meillä etuoikeutena on luonnon läheisyys ja koitammekin sitä käyttää hyväksemme usein. Itselle riittää termosmuki maitokahvia mukaan ja kannon nokassa se kyllä maistuukin!

Onnellisena terveydestä, perheestä ja omasta kodista on hyvä viritellä oma pää kesätauolle. Koittaa olla pihalla PALJON , katsella, kurkkia, haistella, maistella, hyppiä, nauraa, saapastella, poimia, kurotella, istua, antaa tukan hulmuta tuulessa, kulkea varpaat paljaana, olla hiljaa, rupatella, katsella ja viihtyä. *********

Än yy tee .............. (mutta ei sittenkään vielä "nyt" )

Tänään aamulla jo luulin, että illalla ollaan synnärillä. Oireet oli niin mehukkaat ja samanmoiset kuin kaikista muissakin raskauksissa mutta ei sentään tämä olikin vasta ensimmäinen "pelottelu" - jos niin voi sanoa?! Koko aamun hääräilin ja tunnustelin sekä listasin mitä kaikkea pitää tehdä ja valmistaa jos lähtö tuleekin. Kauppalistaan kirjoitin hätäisesti:
*paljon maitoa
*jakkeja
*vessapaperia
*pulveri, vessanpesuaine, yleispuhdistusaine
*roskapussinippu
*kuivatavarakaappiin täydennystä .......................


Siivoilin tolulla pöytää, kaapin ovia ja muita pintoja. Moppasin. Tyhjensin roskikset. Heitin pyykkiä koneeseen kuin viimeistä päivää. Katselin sairaalakassit toistamiseen:

Googletin missä nyt mennään jos vauva jo syntyykin, vielä olisi keskonen. Viikko masussa tekee hänestä täysaikaisen. Oikeastaan kolme hassua päivää ja käynnistyy viikko 37 jonka jälkeen hän on "ei enää keskonen" ...
Isimies ja apuri olivat yläkerrassa raksalla, koolauspattingit kolisivat ja päivä kului. Mitään hälyttävää ei tapahtunut....

Marttailin (keitin kahvia ja kuorin perunoita) ja säntäilin sinne tänne. Illalla lähdettiin sitten jo pikkutyttöjen kanssa pihalle ja pikkumetsään missä oli ihania syksyn juttuja, puolukoita, kauniita lehtiä, käpyjä, pihlajanmarjoja... vaunun alakori olikin taas pullollaan 4 vuotiaan "aarteita" kun palasimme kotipihalle. Pienin otti nokkaunet vaikka on jo jättänyt päikkäreitä pois.

Ei siis mitään ja masukki potki, melskasi ja meni taas "vanhaan" tapaan. Jospa siis päästään onnellisesti täysaikaisuuteen ja huomiseen lääkäri neuvolaan saakka :)
Olen myös viimein saanut aikaiseksi laittaa ryhmä rämälle kutsua itse itselleni järjestämiini Babyshower/mother blessing tapaisiin "leikittömiin,lahjattomiin" KAFFE kutsuihin mun omilla säännöillä. (Niistä enemmän myöhemmin kunhan peukutatte, että olen yhtenä kipaleena) !!!
Ihanaa alkavaa viikkoa, pitäkää toisistanne huolta ja nautitaan syksyn tuoksuista **********

NUO HETKET

"Pitäkää kiinni noista hetkistä, niitä ei saa koskaan takaisin!"

Tuo lause kuului eräälle vanhemmalle miehelle neuvolan odotus huoneessa viimeksi kun olimme menossa 4 vuotiaan tarkistukseen. "Pappa" oli kuskaamassa tyttären tytärtään neuvolaan ja istuskellessa alkoi puhumaan meille keitä huoneessa oli. Vanhempia ja pikku lapsia. Lause jäi mielen sopukoihin ja on ollut päässäni vähänväliä.
Lapset mennä touhottaa, katselevat ihmisten kiirettä, ihmettelevät ja kyselevät. Lapsuudessa silti mennään aina jonkun muun tahdon mukaan, joku määrää ja ohjaa, johdattaa ja katsoo perään. Näin ainakin tulisi olla.
Mutta se on totta, että ne ajat kun lapset on pieniä on kivoja aikoja.. saat nähdä pikku kätösten tekemiä piirustuksia, kuulla ensi sanoja , nähdä kynänjälkiä seinillä, tietokoneen näytöllä...
Sisarusten tappelut, ruokapöytä keskustelut, likapyykki vuoret, lelulaatikot ja kirjat sikin-sokin, .. unettomia öitä vauvan kanssa, poissa oloja töistä sairaan lapsen tähden, harkkoihin kuskaamista, maksamista sinne tänne ja tuonne harrastetoiminnoissa, kaveri-riitoja, elämän opettelua teinin kanssa.

Nämä hetket, elämässä niitä tulee koko ajan, eri muodoissa, ilo on nähtävä itse, opittava uskaltamaan olla tyytyväinen hetkeen ja nauramaan kun naurattaa, itkeä kun itkettää.
Elämää ei kai voi liikaa suunnitella etukäteen, jokaiselle on olemassa oma suunta ja omat jalanjäljet: Pikkulapsi perheissä kun arki on kiireistä ja koko ajan on joku homma meneillään voi joskus olla vaikeaa pysähtyä huomamaan, että onni on tässä. Ei huomisessa tai menneessä, se on läsnä pikku naamoissa, se on vierellä illalla kun nukutat tai luet iltasatua, se seuraa kun katsot kentän laidalla peliä, sitä ei voi ostaa eikä tilata mistään. Se voi olla sekainen lastenhuone missä pikku ihminen häärää tyytyväisenä, sen voi aistia naurun helinänä kun lihapulla kastikkeen kauhominen onnistuu kunnolla omalle lautaselle tai sen saa tuntea lämpönä sydämessä kun katsoo lapsia joilla on hyvä olla.

Muistakaa, pitäkää näistä hetkistä kiinni, sillä niitä ei saa takaisin mutta hyviä hetkiä voi vaalia koko ajan. ****************

Keijunsiivet pöydällä, legoja jalkapohjien alla ja vessassa nalle!

Tiedättehän sen tunteen kun on päivä jolloin vain nojailisi kämmenselkiisi ja keittiön pöytään painuu ainakin ajatuksissasi kyynerpäitten jäljet. Tuijotat ikkunasta ja juot ties monennettako kahvikupillista siltikään kokematta mitään herätystä- ja LIIAN monennes pulla, keksi tai kuivakaakkupala (tai sokerikorppu) on jo sujahtanut suuhusi,...  Rästityöt painaa päälle muttet vaan jaksa tarttua toimeen ennenkuin se inspiraationi iskee. Omaan oloon pikku lisänä päivää maustaa supparit ja selän vihlominen ja lisäksi mieleen on hiipinyt "pelkotiloja" tulevasta synnytyksestä, jos kaikki ei menekään hyvin, tieto lisää tuskaa, kun ei ole ensimmäistä kertaa asialla on päänupissa jo vaikka mitä kuvia ja ajatuksia sekä hyviä, että huonoja,........

Toisaalta en ole tyyppiä joka kauheasti loppujen lopuksi huolehtisi huomisesta, se pitää kyllä huolen itsestään ja kuitenkin siltikin tulee mietittyä mitk jutut vielä on kesken... Kun taas järjen ääni moittii olemaan hiljaa ja pitämään ajatukset puhtaina ja vasaanottamaan asiat sellaisina kuin ne annetaan.

Joinain päivinä olen kiukkuinen kun lastenhuoneen lattialla on kasapäin leluja (vaikka olen ne itse hankkinut) siivoan niitä kuin riivattu joka 15 minuutti, sitten taas tarkemmin ajateltuna itkisin jos niitä ei olisi, lelut ja lasten tavarat, elämän jälki ja tekemisen meininki. Ilman niitä olisi tähän tottuneelta iso muutos olla ilman niitä. Se ,että kaikki ei ole 24/7 ihan tip top (meillä ei todellakaan ole!!) ja se, että taloon mahtuu väriä, sekamelskaa ja vaatteita ovien päällä, keijunsiipiä pesuhuoneessa, Bartzeja vessanpytyn vieressä, vesiväripensseli haarukka tai lusikka laatikossa, piirustuksia teipattuina seiniin, jääkaapin ovi täynnä askarteluja, värikyniä äitin käslaukussa, tuttipullo ja vaippoja paikoissa joissa niitä ei kai kuuluisi olla,.................... lista on LOPUTON

Jonain päivänä lapset on isoja, poissa, talo hiljainen ja .... EI NYT - en ala miettimään tuota hommaa, tehdään paljon lapsia niin riittää meteliä, pyykkiä ja iloa. Pieniä ne on tovin mutta aina niistä saa olla murheissaan ja välittää. Ne tuo sisältöä, ne tuo rakkautta.... Ja nyt ymmärrän, että välillä on hyvää olla päivä jolloin äitikin nojailee käsiinsä, ihan aina ei voi olla suuna päänä tekemässä, välillä täytyy ajatella.
 


Pian taas lattiamoppi viuhtoo, roskapussia on tyhjennettävä ja jollain on vessahätä, nälkä, jokin esine kadoksissa, joku haluaa katsoo muumeja ja jollain on hirvee tarve saada joku juttu ********

Rv 36

Mahassa käy aikamoinen meno ja meininki iltaisin, päivisin sekä öisin! Siitä kyllä olen iloinen ja onnellinen. Neuvolaan soitin supistelujen takia ja antoivat terveydenhoitaja/lääkäri ajan jo ensi viikolle eli viikkoa aikaisemmin kuin oli lapussa. Käynti tulee olemaan laatuaan seitsemäs kerta raskauden aikana jos ultria ei lasketa. Toinen ja viimeinen neuvolan lääkäri käynti.




Tänään päätin pitää "vapaapäivän" meinaan tukisukista ja voi kuinka olikaan vapauttava tunne kävellä kauppaan "paljain jaloin" tai siltä se ainakin tuntui. Olen koko raskauden käyttänyt tukisukkia pinnallisten laskimotukosten tähden. Jalathan tutkittiin UÄ:llä alkuraskaudessa jo kun oli päiviä jolloin olin sanalla sanottuna jalaton. Isoin pelko on ollut veritulppa. Verenohennuslääkettä määrättiin napapiikin muodossa aloittamaan jo silloin kun viikkoja oli kasassa nipin napin 20. En aloittanut koska riski tulppaan on lääkkeestä huolimatta. Synnytys näyttää mihin suuntaan jalat sitten menevät tukosten suhteen: parempaan vai pahempaan. Kovin kyllä toivon ettei lääkehoitoa tarvitse aloittaa laisinkaan. Kolmosen synnytyksestä vuorokautta myöhemmin sain annoksen klexanea (sitä se muistaakseni oli?) piikillä vatsanahkaan ja jalka ultrattiin silloinkin eli vanha "sotavamma" jo.




Jaloista käsiin. Turvotusta on alkanut ilmentymään, yöksi on pakko ottaa sormukset pois ettei käy niin kuin kakkosta odottaessa, että sormus jäi niin jumiin jotta jouduin toisinaan nukkumaankin käsi "ylhäällä" pakotuksen vuoksi. Synnärilläkin vielä joku yritti sormusta irti repiä mutta ei lähtenyt ei ja kätilö totesikin, että antaa olla - otetaan pois jos tulee pakonomainen tarve eli sektio.




Päänuppi on välillä useimmiten sekaisin kuin ison perheen eteisen kenkähylly. Ajatukset ravaa omasta olosta lapsiin ja vauvaan, odotukseen, synnytykseen, vastuuseen ja talouteen... Laidasta laitaan itkua ja naurua. Perus tunnemyräkkää ja naisen elämää hormoni huuruissa.
Huojentunut olen kyllä kun nyt ollaan "jo" näillä viikoilla, pari hassua viikkoa ja baby on "täysaikainen" vaikka päättäisikin syntyä ennen laskettua.
Kolme siskoa ja vanhemmat jännittää uuden tulokkaan kohtaamista avoimin mielin. Me kun emme tiedä kumpi sieltä on tulossa <3


Landemutsi käy nyt nappaamassa koiruuden sisälle ja sulkemassa kanilan oven. (niin ja kiikuttaa pihalle sateeseen unohtuneet tämän hetkisen kuopuksen vaunut varastoon kuivumaan) Villasukat jalassa yöpalaa ja sitten pää tyynyyn. Jännittää miten tämä Blogihomma lähtee tästä etenemään ;-) UUSIA TUULIA ON MEINAAN LUVASSA ;-) MUTTA NIISTÄ ENEMMÄN MYÖHEMMIN ******

Oma tupa - oma lupa

   Pöytälaatikosta kaiveltu juttu: mutta haluan tämän nyt jakaa blogissakin.
Luin taannoin tosi hyvän jutun eräästä perhe lehdestä, aiheena oli iso perhe pohjanmaalta. Jutussa kerrottiin miten perhe asuu vanhaa tupaa, heillä on eläimiä omiin tarpeisiin, lapsilla pihalla puuhaa ja kaikilla hyvä olla. Silti perheen arkea on kyseenalaistettu ulkopuolisilta tahoilta, on arvioitu riittääkö mökki isolle perheelle, miten on mahdollista, että perhe käyttää pihasaunaa peseytymiseen, jopa talon neliöiden määrä on saatettu sosiaaliviranomaisten tietoon .... perheen äiti kommentoi asiaa : "Emme ole joutuneet luopumaan mistään, toki eläinlauma sitoo muttemme ole aurinkomatkoilla löhöäjiä muutenkaan, elämän sisältö tulee perheen kanssa olemisesta!"






   Tämä kirjoitus kirvoitti kirjoittamaan koska riipaisee sen verran lähelle omaa elämisen mallia.

On outoa jopa pöyristyttävää kuinka nykyaikana kaikilla pitäisi olla monta sataa neliötä moottoritieliittymän kupeessa, mahdollisimman lähellä isoa ostoskeskusta. Kun joku tekee toisin se on väärin, toisin sanoen jopa turmelluttavaa lapsille. On enää vähän perheitä jotka "uskaltaa" tehdä ja elää niin kuin haluaa, ulkopuolinen paine ja tavoitteellinen "mulle kaikki ja heti" on kai vaan niin lähellä nykytilannetta.
   Mietiskelin omaa perheemme arkea ja totesin, että mekin taidamme kuulua luokaan "erilaiset" ehkä jopa uskaliaat..? Olemme asuneet kovinkin alkukantaisesti kun uskalsimme ostaa peruskorjattavan mummonmökin ilman mukavuuksia (rakennusvuosi 1926), kaiken kukkuraksi läheltä taajamaa jossa kuka tahansa on saattanut puuhailujamme seurata luvatta ja luvalla (suomennettuna: KYTÄTÄ)

Ensimmäisinä vuosina keskityimme tekemään eläinsuojat ja tarhat, kenttää poneille sekä pihan pohjatöitä,puiden kaatoja, salaojituksia ja paljon kaikkea "ei näkyvää".. On kaivettu sammalta, turvetta ja muuta lattioista ja välikatosta talosta, yskitty pölyä ja käytetty lapiota. Purettu,vasaroitu ja tervapaperoitu ja nukuttu väliaikaisesti kesähuoneessa pihan perällä.

En tähän nyt rupea luettelemaan sen eritellymmin töiden eri vaiheita koska siitä tuulisi niin "uudisraivaajat" kertomus. Ehkä myöhemmin ;-)

   Tarkoitus oli luoda mielikuva siitä kuinka asumismuoto, tekniikan puuttuminen tai luonnonmukainen eläminen voi ulkopuolisille olla "kauhistus" vaikka ihminen itsessään olisi onnellinen.


Kukaan joka on remontin keskellä vuosia elänyt ei voi kieltää etteikö se olisi rankkaa mutta on siinä hyvätkin puolet. Kun kaikkea ei ole saanut ihan heti, kun sen eteen on tarvinnut uhrata hiukan hikeä ja kyyneleitä (???) on se kaiken arvoista.

Monen monta vuotta mekin kävimme sukulaisilla saunomassa (kiitos asianomaisille!!) kun meillä oli vain pikkuriikkinen suihku. Mutta nekin vuodet tuntuu nyt ihan kivoilta muistoilta, tulipa käytyä sukulaisilla ja lapset tykkäsi kun pakattiin kylpytakit ja ankat, se oli sen aikaa sellainen viikonloppu traditio. Saunomaan Vaarilaan. Uusi laajennusosa alkaa nyt olemaan valmis, iso tilava pesuhuone ja sauna, voiko olla mukavampaa.
   Laajennusosaan liittyy hauskanen tarina siltä osin, että oltiin kaivettu vasta pohjaa josta piti kiipeillä tikkaita pitkin taloon, olin siinä vaiheessa käynyt synnyttämässä keskimmäisen lapsemme ja olimme tulleet kotiin sairaalasta kun neuvolan täti tuli meille vauvaa tarkastamaan, oltiin edellis iltana raudoitettu valuu harkkoja... Siinä oli neuvolantäti aika "pihalla" kun salkkuineen kipitti meille montun kautta ja rautatikut törötti viellä harkoista... Täti vaan totesi, että : "Kiva se on saada uutta" (onneksi meillä on ollut mukava neuvolatäti!!)

   Kaverit ihmetteli ja kyseli miksi tiskaan käsin, ajattelin aina että kun perheessä oli vain muutama jäsen niin tiskit kyllä jaksaa tiskata. Nyt kun meitä on vähän enemmän tein sitten sen hankinnan. Astianpesukoneen. On siinäkin siis taas yksi sellainen asia joka tuntui usein olevan muille paljon isompi juttu kuin itselle.

Me ollaan muutettu miehen ja esikoisen kanssa monen monta kertaa ennen tätä omaa paikkaa. Yhteensä kai noin 11 kertaa. Siinä on nähty monenlaista paikkaa, monta ovea on ollut kotiovi ja monta pahvilaatikkoa on pakattu. Motto: "Koti on siellä missä Sydän on!" tuntuu sopivimmalta. Nyt kun samassa paikassa on asuttu jo pian 7.vuotta voi kai sanoa, että on alkanut kasvattamaan "juuria" ?! Lapsille tämä on KOTI. Ja alkaa olla nyt jo meillekin.

   Aikalailla aktiivisten harrastusten (jääkiekko,hevoset) ja yhteisten puuhien myötä on totuttu tekemään asiat kimpassa, ollaan aina tykätty olla samassa tilassa, kotona tupakeittiö on siis ihan oiva meille, keittiön pirttipöydän äärellä on hyvä tehdä läksyt, askarrella, syödä, kahvitella, kirjoittaa, keskustella..

Lapset ei kärsi vaikka olisivat samassa huoneessa, pikkulapset taas tuntevat olonsa turvalliseksi kun saavat nukkua samassa huoneessa kun äiti ja isi. Jos joku haluaa olla ihan yksin voi mennä ulos tai talliin tai lähteä vaikka kävelylle.
   Kun kotona on 3 ponia, pupuja, koira - sen myötä on töitä ja velvollisuuksia. Perheestä 2 pelaa jääkiekkoa ollaan halleilla aika paljon. Kesät ja lämpimät kelit ollaan melkein aina ulkona. Terveellistä! Reissaamiset meillä keskittyy pelimatkoille ja turnauksiin. Isommalla lapsella tietenkin on jo monenkin vuoden kokemus eri leireiltä ja reissuilta. Voin siis myös sanoa,että:
"Ei olla jääty paitsi mistään, päin vastoin ollaan saatu toteuttaa kaikkia niitä unelmia joista ollaan haaveiltu. Nyt saan olla kotona lasten kanssa joka on ihan ihanaa, miehellä on töitä jonka osaa ja josta tykkää. Asiat on siis oikeinkin mallillaan. Itse olen saanut touhuta heppojen kanssa josta olen pikkutytöstä saakka haaveillut. Ponit ja niihin liittyvät työt on mun juttu ja sitä voi tehdä kotona."

ps.Talven aikana on tarkoitus saneerata lisähuoneita yläkertaan ja siellä puuhaa piisaa :)

Kertoilkaa remontti juttuja, elämää remontin keskellä, tää kun on elämäntapa!

Pitkät viikonloppuaamut .... Tai sitten ei!


Ikkunasta ulos katsottaessa usva ja sumu vaeltaa vielä pellon reunaa ja isot rastaat nokkivat matoja maasta. Rusakko hyppelee ratsastuskentällä ja on pakko raottaa ikkunaa saadakseen osan aamun tuoksusta tupaan, raikkautta- parhautta!

Meillä ei ole enää moneen vuoteen kukaan nukkunut tai vaellellut edes viikonloppu aamuisin yöpukuisillaan oikeastaan klo.8 jälkeen ... Joskus oli niinkin mutta oikeastaan ollaan aika tyytyväisiä, että nyt elämässä on ryhtiä, aktiviteetteja ja toimintaa. Kyllä joskus tottakai on pakko antaa kellojen seisahtua ja ladata akkuja muttei se välttämättä tarkoita makoilua sohvalla telkun eessä puoleen päivään. Arkisin aamut alkaa toki vielä varhemmin mutta kuulaita syysaamuja ei eittämättä voita mikään. Olen rakastunut. Siihen hetkeen mikä on ennen päivän valkenemista.

Tänäänkin osa perheestä on jo matkalla harrastuksiin, pelireissulle. Yksi värittää värityskirjaa ja toinen heräilee unihiekat silmillään mutta on jo täynnä tarmoa ja tahtoa mennä, tehdä ja tutkia.
Jokaiselle sisältö elämään tulee itselleen ja perheelleen tärkeistä asioista, haaveista sekä unelmista. Toisille se voi olla jotain erittäin suurta toisille taas kahvikupponen oman mökin rapulla aamu-hetken vallitessa :) Ihanaa lauantaita kaikille arjessanne, askareissanne, tehtävissänne ja olemisissanne.

PS.Iltapuhteena listoitusta, koolausta ja levytystä ;) Vetreä sydän kaipaa puhdetta!
Kuinkas te aiotte viettää viikonloppua???

Raskausviikko 35.

Se alkaa olla jo iso, siis maha. Tennareitten sitominen ei käy enää käden käänteessä ja kun samalla tulisi koittaa saada reilu 1v taapero pysymään lähellä ja 4v samaten odottamaan ulko-oven avaamista... vaikka landella asummekin olen tarkka ettei lapset lähde mua ennen pihalle koska talomme läheisyydestä menee valtatie, vaikka pihallamme onkin kunnon portti olen silti vaan "suojeleva" ja huomaan tämän raskauden myötä olevani taas enemmän ja enemmän huolehtiva ja "paapova" mutta niin se kai on tarkoituskin?!
Lonkkiin sattuu ja selkä on koetuksella. Jalat jotka on kiukutelleet ja oikutelleet koko raskauden kulun alkavat myös olla puhki, yhtä puhki kuin joka aamu jalkoihini vetämäni tukisukat... Pakko vielä hankkia muutamat sellaiset koska voi olla, että niitä "saa" vielä käytellä jonkun aikaa synnärinkin jälkeen.

Mä odottelin kauan sitä kuuluisaa "pesänrakennusviettiä" tai "vimmaa" ja luulin jo ettei sitä tällä neljännellä kierroksella enää edes tule mutta kyllä se sittenkin yllätti, tosin ehkä vähän erilailla kuin ihan normisetillä missä tekee mieli silittää kaikki vauvan nutut ja pedata sänky sekä valmistella vaunut jne... (no mä oon kyllä jo pikkiriikkiset vaatteet silittänyt, kaivanut tuplat eteiseen, tehnyt niille paikan ja suunnitellut vauvan sänkyä/pesää myös....) isoin osa viettiä on nyt saanut muutenkin välillä päätäni riivaavan siivousmoodin päälle, pölymopin varressa alkaa aamu ja mopin varressa päättyy ilta ;) tekee mieli tolulla hangata pintoja ja järjestellä pikku tavaroita ja heittää pois KAIKKI ylimääräinen nurkista! Meillä vallitsee ikuinen remontti ja nyt ollaan aloittamassa vinttiin huoneitten tekoa. Alusta alkaen. On sielä joskus (1926-1940 ja siinä main) kuivattu naruilla kai pyykkiä ja ainakin varastoitu kaikkea... enää sinne ei kyllä mene edes niitä kapeita pikku rappuja jotka meni ylös kun mummonmökkimme ostettiin. Joo eli iso raksaaminen alkaa, koolaus pattingit sielä oottaa sekä lattialevyt. Ikkuna tarjouksia on nyt tulossa tekemään muutamakin taho. (Ikkunat on alkuperäiset, talo vm.1926) nyt sitten samalla laitetaan ne kaikki! Että tällaista pesänrakennusta TODENTOTTA...

Vielä omaan mahaan. Pikkuinen potkii voimakkaasti. Pitää nyt jo "melua" ja hänellä on selkeät rytmit. Neuvolasta olen saanut kaikenmoisia lippusia ja lappusia mm.liikelaskennasta siihen milloin kannattaa lähteä sairaalaan :D En tiedä miksi ne mua vähän naurattaa, ehkä vaan tuntuu, että jos nyt alkaa supistella kunnolla tai lapsivedet menee tms niin ei mulla kyllä kävisi mielessäkään soittaa neuvolaan, ei kyllä mä ihan nappaisin pakkaamani laukut ja kiiruhtaisin synnärille. Sieltä ne kyllä laittaa kotiin jos on "väärä hälytys" ... Silti ihan jees että neuvolassa neuvotaan ja huolehditaan mutta se todellisuus ,että neljättä lasta odottavalla äidillä on jo omaakin tietotaitoa ja oman kropan tuntemusta ;) Toisaalta koska mun nopein synnytys kesti "vain" 1h 45min niin tiedän, että ei kannata aikailla ellen halua lapsen syntyvän väliaikaiseen escortiimme :D :D

SYNNÄRILLE PAKKAILUT (MÄ TEIN SEN!)







Kauan "odotin" fiilistä, että milloin haluan pakata sairaalakassin, lasten varavara hoitolaukun (jos tulee tilanne, että heidät pitää jonnekin ÄKKIÄ heittää) sekä kotiintulo jutut itselle sekä uudelle tulokkaalle. Listan olin kirjoitellut jo aikaisemmin ja omaan jo kokemusta mitä mukaan kannattaa ja mitä ei kannata pakata.. Asumaanhan sinne ei olla menossa mutta koskaan kun ei tiedä mitä tulee niin aina voi hiukan varoiksi olla juttuja. Synnärille meno (vaikka sairaala onkin) on kuitenkin iloinen asia jolloin omaa oloa tulee saada miellyttää vaikka sitten jollain pikku hömppäjutuilla jos niistä itse tykkää. Ymmärrän ettei tilaa säilytyksiin ole matkalaukuille saatika että ne tulee itsekin voida liikutella mahdolliset osastoille siirrot jne. :) Kiroilevan siilin "Käytsä usein täällä" huumorilaukku kävi viimeksi TYKS:issä kesällä 2013 ja nyt se on taas pakattu. Yksi laukku on tosiaan lapsille missä kaikkien kolmen yhdet puhtaat vaihtovaatteet ja taaperon pikaeväät. Sairaalaan on tarkoitus ottaa yksi laukku kun menen+käsilaukku(iso) , kotiintulo kamat ja autokaukalo saa odotella kotiintuloa ihan rauhassa siihen saakka, että on ajankohtaista! Polikliininen synnytys ei ole toivelistoilla mutta tiedän ettei "konkareita" pidetä osastolla tilaa viemässä jos kaikki vaan menee hyvin.
   
Esikoisen synnytysreissulla olin aika "alkeellisilla" repuilla liikenteessä, nyt 10 vuotta taaksepäin miettiessä mukaan olisi pitänyt pakata miehen lisäksi "doula" joku joka olisi oikeasti kertonut missä mennään, olin silloin aivan pihalla!(mies myös) Toisella kerralla 4 vuotta sitten mukana oli jo fiksumpi sairaalakassi ja jopa lukemista itselleni :) (ja fiksumpi synnyttäjä ja kokeneempi isi myös) Kolmannella kerralla reilu 1 vuosi sitten olinkin jo aika mestari pakkaaja ja NYT :D Nyt mä klaaraan homman. Lääkkeetön synnytys on ehdoton toiveeni, kaksi viimeisintä olen saanut maailmaan "luomuina" joten tiedän miten asiat pitäisi mennä jos kaikki menee nappiin.


Kassiin pakkautui purtavaa: lähinnä sinne äitivuodeosastolle luulisin_ pillimehut EHKÄ jo ennenkin!? Isille kannattaa aina olla energiajuomaa tai kahvia. Itselle suklaarusinoita sekä suklaapähkinöitä, välipala patukoita ja purkkaa sekä juomapullo (ei kuvassa!) ja purkkaa..
Hygieniapussukkaan: hammasharja+tahna, huulirasvaa, hiusjutut ja shampoo, käsirasva ja naamanputsaamis tsydeemit, DÖDÖ! naamarasva ja sheivari :D Kiitos Kaksplussan raadin lahjapaketin, mulla on nyt fiinit purtilot messissä. Imetysliivit+liivinsuojia!!
Tärkeät: vihko+kynä, oma vehnätyyny+rentoutusrulla ja mittarimato (vauvalle) <3
Kotiinlähtöön: syysvauvalle potkaria ja bodya, otin pari vaihtoehtoa, myssyn sekä tumput ja tossukat ja neulehaalarin sekä varalle toisen vanuhaalarin..... värit nyt on neutraalit kun emme tiedä kumpi meille on tulossa. Itselleni pakkasin ja valmiiksi kotiutusvaatteet, gollarit, pitkän trikoopaidan ja kunnon liivit sekä liivinsuojat! Ja tietenkin sukat sekä pikkarit ym jottei tarvitse isännän sitten olla ihmeissään vaan saa napata kamat mukaan kun ne odottaa valmiina. Autokaukalo on pestynä.


Siinä ne melkein on.
Eipä tarvitse lähteä "soitellen sotaan.............."
Käsilaukkuun: neuvolakortti, känny+laturi, kamera, patterit, rahapussi kanttiinia vrt ja kelakortti. Miehelle oma reppu: jos mielii jotain mukaan ottaa, vaihtovaatteet on ihan ok olla mukana, luettavaa jos siihen aikaa.... viimeksi ei ehtinyt kuin juosta synnytyshuoneeseen ja sitten melkein jo vauva olikin maailmassa :D
Ei muuta kuin näillä mennään, itseni tuntien lisään vielä jotain ja pakkaan pariin kertaan uudestaan .... se on mulle "valmistautumista" ja se on hyvä!

"Rakas päiväkirja..."









Noilla sanoilla ja noilla tunnelmilla, siitä se lähti, kirjoittaminen. Joskus 20 vuotta sitten. Mulla on edelleen tallessa se vaaleanpunakantinen kirja missä on lukko ja pikkuriikkinen avain. Päiväkirja.

Kuka olisikaan uskonut, että se innoittaa koko loppuelämän "harrastukseen" kirjoittamiseen.
Sen kautta on kyllä saanut niin paljon omia asioita puitua jotka muuten olisivat joutuneet osastoon "roskakori".


Silloin oli mustekynä ja kirja. Kirjoitusvirheet ja sanat jäivät paperiin, niitä ei saanut pois ellei repinyt sivua (sitäkin tapahtui) mutta nyt jälkeenpäin on tosi kiva kun omia fiiliksiä ja omia juttuja voi lukea sieltä saakka kun on ollut vielä ihan lapsi, taimi.



Muistan kuin joskus yläasteella äidinkielen (mun lempi aine!!) opettaja kannusti kirjoittamaan ja sanoi, että pidä "kynästä kiinni, jatka kirjoittamista ja usko itseesi". Noilla on päässyt aika pitkälle.
Pöytälaatikko runoja on pitkälti satoja, novelleja vähemmän mutta niitäkin hauskasti, tarinoita ja muita pikkujuttuja samaten sen verran jotta suupielet nousee ylöspäin.

Tietotekniikka on tehnyt kirjoittamisesta helpompaa, -90 luvulla mulla oli hieno Olympia - kirjoituskone, musteella. Kyllä sillä naputettiin niin, että edelleen muistan kuinka sormet oli nivelistä kipeät. Tuolla se muistuttaa edelleen.



Tästä päästään aasin siltana siihen, että kirjoittaminen on hyvä tapa pitää itsestään huolta, hoitaa sielua ja luovaa puoltaan. Tuoda tunteitaan "julki" ja saada sanotuksia nekin asiat jotka muuten jäisi äänen toiselle puolelle.



Aikuisiällä olen edelleen jatkanut päiväkirjan kirjoittamista, lähinnä lyhyitä postauksia, mitä tehtiin, kuka ja missä ja mitä sitten....

Kirjoituksen hedelmiä on toimittajan pesti Shetlanninponiyhdistyksen jäsenlehdessä Junnu-palstalla, joitain lukijanjuttuja urheiluseurojen lehtiin sekä aikaisempia lehtikirjoituksia. Pari tekstiä on nyt myös vetämässä ja katsotaan mitä niistä poikii tulevaisuudessa. ;-)

RASKAUSHUURUISSA KAIVETTU JUTTU:
KIEKKOPERHEEN ARKI









"Onks sul vesipullo? Hikipuku? Mailat? Niin, molemmat? Erkkaa? Onks pesuvarusteet ja PYYHE? Onko? Hä? Kuka tulee meijän kyydis? Niin mut siis haetaaks me se? Kuin pal tarviit rahaa? Kuka hoitaa kellotuksen? Niin sähän oot huoltaja? Äiti, sun kuuluu pestä tää! Missä kaulasuoja? Onks navigaattori toiminnassa? Paljonko kestää ajaa jos pysähdytään syömään? Mikä aika harkat alkaa? Onks nää ne yhdistetyt? Miks en pääse sinne peliiiiin? Mä haluun tolle leirille!! Arvaa oliks koulus kivaa ku luisteltiin, mä menin koko ajan takaperin! Mun kaverit ei kaikki ymmärrä etten voi ku pari kertaa viikossa olla niitten kans! Miks sä tuputat noita eväitä? Ootko laittanut kaakaoo ja välipalakeksei? Misä mun pelipaita on? Hei tää panssari on niin pieni! Sellaset valkoiset eastonit haluisin, siis ne hansat... "







Esikoistyttömme oli eskarissa kun isi vei hänet luistelukouluun. Ja sillä tiellä ollaan. Aika äkkiä vaihtui kaunarit hokkareihin! Muistan kun istuttiin katsomossa kahvikupposten kanssa. Tuntui hyvältä, tuntui omalta ja päätimme, että annamme vaikka elämämme jos tyttö haluaa tätä lajia jatkaa. Ja onhan se halunnut. Nyt on halunnut myös pikkusisko joka "varttui" vauvasta saakka hallilla. Isosiskon jalanjäljillä siis. Ja kolmas kasvaa parast´aikaa lajin parissa.













On arjen järjestely kysymys kun harkkoja on 3-4 kertaa viikossa päälle pelit ja turnausmatkat. Lisäksi isä joka hääräilee huollossa sekä pelaa itsekin. Luistelukoulut ja tyttötreenit. Kaksoisedustus joukkueen pelit ja turnaukset.





Kannusta,Kustanna ja Kuljeta. Kolmen K:oon SÄÄNTÖ kiekkovanhemmille!!

Ja silti, elämään mahtuu kaikki muukin "normisetti":
perhe-illat,työt,koulut,lemmikit,muut harrastukset,.... kaverit,sukulaiset. Sairastamiset, flunssat, naurua ja itkua. Sitähän elämä on. Meillä kiekkoperheilläkin. Joillekin se vaan sopii, meneminen ja tekeminen. Vierivä kivi ei sammaloidu ;)

 LÖYTÖJÄ KIRPPARIHÖMPPÄÄJILTÄ :-)


Tämä toimikoot nyt samalla ns.testijuttuna kuvien liittämis propleemassani kun en millään ensin saanut läppäriä tottelemaan joten katsotaan onnaako nyt?


Jos näette ihanan puueläin lajitelma lelu-kuvan niin olen ONNISTUNUT! Jos ette niin en ole osannut....


Meillä on paikkakunnallamme aivan mahtava kirppis josta aika moni on varmaankin tyytyväinen, siellä on tarpeeksi paljon hyllyjä jotta jaksaa kiertää ja tarjonta lapsiperheille mainio :-D


OLEMME HUPSAHTANEET VANHOIHIN PUU-JUTTUIHIN JA TUO 1,50€ MAKSANUT PUUELÄINLAJITELMA LELU ON NYT KOVASSA KÄYTÖSSÄ!

TESTI ESITTELY PIKAPIKAPIKA

Ihan ensimmäinen PIKAPIKAPIKA esittely/testi  (jos ei lasketa, että koko ikäni olen kirjoitellut sinne, tänne ja tuonne) jossa ajattelin esitellä itseni, kirjoittajan.
32-vuotias kolmen lapsen äiti, vaimo, ponitäti ja kiekkomutsi. Elämäni kaikessa lyhykäisyydessään pyörii tällä hetkellä kovin pienissä mutta turvallisissa ympyröissä: Koti, askareet, lapset, koulut, kerhot, harrasteet, lemmikit, kirjoittaminen, raskaus...........


Perheeseeni kuuluu mieheni, kolme tytärtä jotka ovat syntyneet vuosina 2003, 2010 ja 2013 nyt nelosen laskettu aika sijoittuu lokakuun loppuun, raskaus postauksia olisikin jemmassa vaikka kuinka aina sieltä ensimmäisiltä viikoilta saakka ja niistä joitain virstanpylväitä aion tässä vielä ennen synnäriä teille julkaistakin!


Asumme landella, maaseudulla, ehdassa suomen tuppukylässä keskellä ei mitään mutta silti ihan jeesjees fiiliksissä ja peruskorjaamme pikku hiljaa omakotitaloamme joka on rakennettu vuonna 1926. Tätä paikkaa olemme asuttaneet nyt vuodesta 2008 alkaen.
Meillä on kotipihassa ponitalli ja sen myötä tallihommaa ja muita lemmikkejä : Koira, pupuja sekä gerbiili.


Iso osa elämää on ponien lisäksi jääkiekko. Halleilla kuluu aikaa paljon. Vanhin tytär pelaa kahdessa joukkueessa, mies pelaa harrasteporukoissa, keskimmäinen käy luistelu/kiekkokouluja ja itsekin pelasin naisten joukkueessa vielä ennen raskautta :)


Tässä nyt pikainen läpileikkaus_ lisää tiedossa kunhan saan sivuston "tutuksi" ja näppäimet haltuun.