Skype-mummi!

Oikealla oleva lelupuhelin nyt ainoa kuva "lankapuhelimesta"

Nyt alkaa olla maailmankirjat sekaisin. Maalaisjuntti joutui opettelemaan Skypen käytön! Kun mä kävin koulua vuonna nakki ja makkara niin paperille piirrettiin hauskoja "pilakuvia" näköpuhelimista, eihän kukaan silloin oikeasti edes uskonut, että aikuisina voidaan tuosta vaan soittaa jollekin ja nähdä sen naama! Kun mä menin ekalle ei meillä viellä ollut edes lankapuhelinta, joo ihan oikeasti! Kun oikein tärkeä soittopakko tuli mentiin naapuriin mamman luokse soittamaan. Muistan vieläkin kuinka ihmeellistä ja jännää oli kun meillekin sitten puhelin hankittiin. Siihen seinällä olevaan lankaluuriin juostiin kilpaa vintinraput kolisten välillä pää kolmantena jalkana: kerran vastasin jopa vahingossa puhelimeen veljeni nimellä... Niin, silloin puhelimeenkin viellä vastattiin omalla nimellä -eikä vaan : Moi! "Voi niitä aikoja!"

Pirttipöydän äärellä avataan myös Skype!

Palataksemme nykyisyyteen aikakoneella: Kun äiti muutti ulkomaille muuttui yhteydenpitomme tyystin. Mä en ole milloinkaan käyttänyt "näköpuhelinta" ja alkoikin siis opettelu joka edelleen on aika vaiheessa. Nyt osataan jo lähetellä videoviestejä(kin) - näin välittyy aito tunnelma. Ollaan aina soiteltu mun äidin kanssa tosi usein, välillä jopa monta kertaa päivässä, nyt kun siihen ei viitsi kännykällä ryhtyä niin Skype onkin aika kiva juttu. Viimeksi eilen kakkonen ja kolmonen tahtoivat jättää mummille videoviestiä ja siinä oli varmaan mummin pakko kääntää volyymit hiljaisemmalle. Myös isoin on laittanut videoita mm.miten on oppinut tekemään spagaatin ja kertoillut kuulumisia. Ei se tosin ole sama asia kuin, että olisi ihan oikeasti "tässä" ja varsinkin nuorimmat lapset hiukan ihmettelevät miten mummi mahtuu läppärin näyttöön ja haluavat kosketella näyttöä ja kyselevät milloin mummi taas tulee ja koska voidaan mennä mummin tykö. Mutta kiitos nykyaika ja kiitos elämä: tämänkin olen saanut nähdä,elää ja kokea. :)

Myös Krista pitää äitiinsä yhteyttä Skypellä: Taikaliemeen Pudonneita Ihmelapsia blogissa voit käydä lukemassa enemmän: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/taikaliemeenpudonneitaihmelapsia/5-asiaa-joita-et-ehka-tiennyt-meista/

Aikuisella iällä "fanitus" !!

Tuossa menneellä viikonlopulla oli eräällä nimeltämainitsettomalla jäähallilla eräs nimeltämainitsematon herra esiintymässä:
siellä minunkin PITI olla mutta koska elämä järjesti meille ihanan pikkuisen uuden ihmisen parahiksi ennen tuota kyseistä jäähallikonserttia niin... pitää vain nyt muistella menneitä:
tämä kirvoitti kaivelemaan arkistoista kirjoituksen *fanittamisesta*

Olen aina kaihtanut sitä sanaa. Fanitus tai tärkeä asia itselle on kaksi eri asiaa. Musiikki suoraan sydämeen tai sanoma sen sisällössä itselle tai jaettuna ystävän kanssa.

Jos jostain asiasta on pitänyt liki 15 vuotta -ei voi sanoa, että se olisi ihan turha, toissijainen tai hetken hurmaa.
  
On olemassa musiikkia ja MUSIIKKIA.
Ensimmäinen on sellaista joka menee toisesta korvasta sisään -sen mukana voi laulaa, jammailla,viheltää,hyräillä ja siitä tulee hyvä mieli tai siitä voi ärsyyntyä,suuttua,inhota,vihata - tai sitten se ei tunnut miltään.

Ja se toinen. Osa elämää. Olet seurannut ehkä tiettyä artistia, olet saattanut käydä keikoilla tai muuten vaan kuunnella ja aistia herkkyys, puhuttelevuus ja sielunveljeys. Nyt meni sinne "lokeroon" taide, sielunsinfonia tai joku muu söpöhöpösuputuspuputus ....
Minulle tämä musiikki oli osa nuoruutta ja kasvua, gospel tapahtumissa tykätty esiintyjä, seurakunta nuorissa aikaani viettäneenä tuttuakin tutumpi lauluntekijä. Rakkaus musiikkiin ja sanomaan jäi mieleen, seurasi aikuisuuteen- seurusteluun. Vuosipäiviin, ristiäisiin ja hautajaisiin on löytynyt sopivia fraaseja tältä laulajalta. Sellainen musiikki on sydämen asia.
  




Aikuisella ihmisellä täytyy olla joku intohimo, joku asia mikä on kestänyt ja pysynyt, joku mistä ainakin voi sanoa, että tämä on minun juttuni. Viellä parempaa jos sen asian voi ja saa jakaa rakkaittensa kanssa ja se on kaikille yhteinen hyvä. Mikään ei ole ihanampaa kuin puolisoita yhdistävä musiikki pläjäys mukavassa hengessä, höyryävät kahvit siskon kanssa salin aulassa tai ihanien tyttärien kera jaettu väliaika pulla teatterin penkeillä. Turhaa väittää etteikö lapsien kanssakin voisi kulttuuri elämyksiä kokea. Ja voi kuinka rentoja seuralaisiakin nämä pikku ihmiset on!
  

Ei mulla nyt muuta, tsemppiä kaikille talven tekoon, kiitos kun luitte ja ymmärtäkää jos teillä on ystävä jolla on joku intohimo kuten minulla -meillä. Se voi toki olla ihan mitä vaan hyvää ja kaunista. Se voi olla ystävyys, rakkaus, urheilu, hevoset, lemmikki, aktiviteetti, taidetta, kulttuuria, matkustamista. Taivas on rajana. Ja unelmia: niitä täytyy olla !!
  



"Oi kultani älä niin huoli vaikka terävä ja viuhuva nuoli saattaa meihinkin osua kyllä
Mitä huominen ottaa, antaa sitä tänään vielä et voi kantaa eikä ne murheet meihin yllä

Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen iloon ja ukkosen jylinään Meillä on aikaa vielä kääntää kellot kohdalleen joka ainoa päivä on tänään

Älä kaunaa mennyttä kanna sen viimein jo lähteä anna takkinsa ottaa ja ovella kiittää

Älä pelkoa tulevaisuuden älä onnen tai onnettomuuden me olemme tässä ja nyt ja se riittää ............." (Juha Tapio:meillä on aikaa)

1 kuukausi vauvakuplassa(pulkassa!)

Kun aikaisemmin seurattiin raskausviikkoja nyt alkaa uusi "sarja" vauvakuukaudet "vauvakuplassa":
Se on takanapäin. Ensimmäinen kuukausi neljän lapsen äitinä. Tähän kuukauteen on pakkautunut aivan mielettömän suuret tunteiden kirjot. Astetta komeammat hormooni jylläykset sekä kaikki asiat perheen sisällä on hitsautuneet liitoksiinsa! (Näin puhuu hitsarin vaimo...) Avattuani torpan oven synnäriltä tultaessa en aavistanutkaan kuinka paljon tuo pieni uusi ihmislapsi maailmaamme muuttaisi. Hän muutti sitä ihan valtavasti.

Mehän teimme parikin visiittiä takaisin sairaalaan kun kävimme keltaisuuskontrooleissa joista kuitenkin pääsimme kuin koirat veräjästä. Myös pikkuisen paino oli jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä ylittänyt reippaasti syntymäpainon eli saimme siis oikeinkin hyvillä mielin aloitella arkea kotona suurperheenä. Sana "suurperhe" maistuu hassulta, koska mielestämme meillä ei ole mitenkään suuri perhe vaan juurikin sopiva. Mikä käsittää suurperhettä? Nykykäsityksen mukaan se kai on kun lapsia on enemmän kuin standardi (kauhea sana!!) kaksi. Allekirjoittanut on itse viiden lapsen perheen vanhin kun taas isimies on perheensä ainokainen. Tässä sitä siis on hänellä opettelua arjessa jossa oman äänen kuuluminen ei aina ole ihan itsestään selvyys. Hauskasesti ajatellen kuitenkin onneksi hänellä(kin) on ollut tässä monta vuotta aikaa tottua ,että jalkoja tuvassa tepastelee aika monta. Jo 12. 

Palatakseni siihen miten elämä muuttui kuin viidestä tuli kuusi: Kaikki rytmitys tapahtuu nyt nuorimman mukaan. Siis sen mukaan miten vauva syö, nukkuu, kakkaa jne. Sitten me muut. Aika äkkiä sitä hanklasi rytmin siihen milloin kannattaa tehdä ruoka valmiiksi jo edellisenä päivänä ja miten iltapesut ja nukkumaan menot sujuu kun olkapäällä on se pieni ja hento. Kärjistääkseni totuuden siementä niin kyllä isimies OLI kolme viikkoa isilomalla, mutta se pääosin hänen kohdallaan "kului" raksalla vintillä minne pakerramme lastenhuoneita. (Saneerausta, sielä ei siis ole koskaan ollut muuta kuin kylmä vintti. Talo on vm.1926 eli kyllä sielä joskus on ison perheen pyykit vissiinkin kuivanneet niinkuin ennen vanhaan on tapana ollut.) No joku vitsiniekka kyllä totesi, ettei pian riitä enää vintin rakentaminen jos lapsia tähän tahtiin haikaralta tippuu "kerran vuodessa", että saa kuuleman mukaan laajentaa suuntaansa jos toiseen torppaa. Sen näyttää aika. Ken ties. (naurua!!!!)

Tänään ollaan jo siinä pisteessä, että olemme uskaltautuneet kunnolla vaunuilla kauppaan (reissussa kestää reippaastikin juostuna sellainen kolmevarttia mutta tänään meni vain 32 minuuttia!!) ja koska isimieskin on taas jo töissään niin pakkokin. Kerholainen on päässyt vielä toistaiseksi jonkun kyydissä omaan puhteeseensa ja esikoinen kulkee omia teitään kouluun. Kerran viikossa kotona on muutaman tunnin ajan ainoastaan kaksi naskalia. Tylsää ei takuulla ehdi tulla. Ei ainakaan pitkään aikaan! Kaikella on tarkoituksensa ja aikansa kuuluu sanonta. Nyt uskon siihen enemmän kuin ikinä. Olen erittäin kiitollinen tästä kaikesta ja koitan muistaa olla valittamatta pikkuseikkain asioista joilla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Se, että meillä täällä on toisemme, omat juttumme sekä tietoisuus tärkeydestämme meille: riittää! Meidän joukkue ja pelisäännöt.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Miten teillä menee? Kuinka te määrittelette suurperheen ja miten palat on löytäneet paikkansa kun joukkoon on tullut uusi asukas? Kanssa odottajat ja "matkassa" mukana olleet mitä teille kuuluu nyt? :)
Muistakaa jättää kommenttia ja Landemutsin löytää myös facebookista https://www.facebook.com/landemutsi

Koko käsi ja pikkurilli

Meitä on nyt kuusi. Numerona ei iso mutta kun oikein mietin niin hemmetti, hienoa, ihanaa ja wau. Kauan, oikeastaan tosi monta vuotta meitä luultiin olevan vain kolme. Trio. Toisin päätti kohtalon oikut. Joku sanoi ettei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu ;vai miten se meni? Meille kyllä siunaantui aika mahtava oma lauma.

Hevosilla on porukassa aina tosi tarkka nokkimisjärjestys. On ehdoton yksi pomo ja sitten on ne muut jotka varovasti hiipii ruokintapaikalle tai lymyää hiljaa rapsuttamaan toista. Perheissäkin olisi hyvä olla selkeät paikat, siis siinä määrin ettei tule epäselvyyksiä kuka tekee, milloin ja missä järjestyksessä. Turha justeeraaminen ja pälätys tasa-arvosta sekä lista töiden jakamisesta jääkaapin ovessa ei sovi ainakaan meille. Tottakai asioita pitää tehdä parisuhteessa molempien ja kotihommissa auttaa toista. Muttei sen tarvii aina olla kai niin, että mies imuroi ja tiskaa sekä pyykkää kun tulee töistä vaan voihan se emäntäkin kolata vaikka lumet jumppana, siivota varaston tai vaikka varata sen autohuollon. (jos osaa?) Meillä ainakin nyt eletään aikakautta (kuullostaa ihan kivikaudelta!!) jossa toinen käy ainoastaan töissä (mies) ja mä olen kotona lasten kanssa. Koska niin tulee olemaan vielä jonkin aikaakin (ainakin niin toivon) niin pikku puuhastelu köökissä ei mua rasita vaan marttailen ihan mieluusti. Meillä mies hoitaa ison lapsen harrastuksiin kuskaamiset ja sitä rallia riittää jääkiekkoilevassa perheessä harva sen iltaa sekä viikonloput päälle.

Me ollaan aina oltu hiukan omanlaisiamme. Ei ehkä menty ihan valtavirran mukana? Kun muut otti ison asuntolainan ja muuttivat avaimet käteen talopakettiin, me ostettiin vanha mummonmökki jota aloimme asuttaa. Kun kaverit lähtivät etelään talvilomalla tai syyslomalla me tartuimme lapioon tai pakkasimme koko köörin jääkiekko pelireissulle. Joku kertoi ostaneensa uuden auton ja siihen kaikki lisävarustelut: Meille riitti käytetty nettiautosta jonka hajotessa tienposkeen ja hinausauton kyydissä istuessa kelatessa ei kuitenkaan harmittanut niin paljon kuin jos se olisi ollut ihan se uusi ja kallis. (nekin kun voi hajota!)

Kolme viikkoa vauvakuplassa eläneellä on silti edelleen aivot. Olen pohtinut paljon (ja viisaita) yöllä kukkuessa ja nukkuessa koiranunta ihanan uuden pienokaisemme kanssa. Perhe kulkee kaiken muun edessä, itse vanhanaikaisena jaksan jopa uskoa sanontaan: Lapset ensin! Vaikka se on monelle hieno printti T-paidan rintamuksissa niin moniko sitä oikeasti miettii? Puhutaan "laatuajasta", "parisuhdeajasta" ja "pikkulapsiajasta" .... jossain facebookin runoaforismissa oli kiva pätkä jossa mainittiin jotain siitä kuinka suomi on edelläkävijänä siinä missä lapset sysätään "sivuun" pois jaloista. Allekirjoittanut on joko vanha pieru tai erittäin skeptinen kun puhutaan siitä, että pariskunnat tarvitsee kahdenkeskistä aikaa. Jos on halunnut lapsia ja perheen niin eikö silloin nauti siitä koko sydämellään ja kaikella kiitollisuudella? Perheenä. Äiti on silti edelleen nainen sekä vaimo ja isi on edelleen silti mies sekä puoliso. Ei se muutu kai siitä onko lapsia yksi tai kymmenen. Tai ollaanko raflassa syömässä kahdestaan vai koko perheellä? (tulipa sekalainen kertomus)

"Annoin pikkurillin ja se vei koko käden..........." Tuttuakin tutumpi luritus. Onnenkantamoinen osui kohdalleni kun sain tämän kaiken. Pidän siitä niin kovin kiinni kuin se ikinä on mahdollista. Uskokaa pois, minustakin tuli se "leijonaemo" jollaiseksi en vielä 10 vuotta sitten uskonut ikinä kasvavani! Mutta nyt kun olen iso (ehkä) ja neljän lapsen äiti voin sanoa, että taistelen viimeiseen hengenvetooni heidän puolestaan. Tapahtui mitä ikinä luoja tiellemme tuokaan. Hyvää, pahaa, vaikeutta, sairautta - ihan mitä vain: He ovat minun vertani ja lihaani. Joka uskaltaa tulla väliimme, kokee luonnonvoimien armottomat hampaaniskut.

Näihin väkeviin loppulauseisiin päätän tämän blogitekstin: Minä en myy tätä kohuotsikolla, en julkisella tunnustuksella tai irvokkaalla kuvalla. Ainoastaan sydämelläni. <3

RAKKAUTTA KAIKILLE JA KIITOS JOS LUIT!

Landemutsin(kin) ESITTELY!

Kiljuvan pikkunälän Demi ; "meidän" Kaksplussan "blogimama" pisti tuulemaan ja heitti yhteisön bloggaajista kivat esittely pätkämme omaan blogiinsa :)




http://blogit.kaksplus.fi/kiljuvapikkunalka/kaksplus-yhteiso-osa-1/

ihania, erilaisia ja kattavia kirjoittajia!

Ihan hyvin

Tänään halusin tehdä postauksen. Koska olen tuoreen alle kaksiviikkoisen uuden vauvan äiti päätin päästää itseni "helpolla". Kaivelin arkistoja ja silmiin osui -omaan suljettuun ryhmääni reilu vuosi sitten raapustamani rento ralli. Vaikka elämä maalla usein kuvitellaan tasaisen seesteiseksi, missä linnut laulaa aamusta iltaan ja äiti kulkee esiliinassa keittiöstä navettaan. Isällä on henkselihaalarit ja heinä suupielessään vihellellen hän polkaisee hytittömän massikan käyntiin. Kukko kiekuu ja kaikilla on leppoisaa ; se on kyllä totta, leppoisaa maalla on mutta koska meillä harrastetaan aktiivisesti jääkiekkoa (koko perhe!) ja myös ponit, ratsastus ja lemmikit on kuuluneet omaan fjääriin niin - No, päästän teidät lukemaan pätkän meidän todellisesta arjesta.
 

"Syötän toisella kädellä pilttiä vauvalle, katson samaan aikaan mitä 3 vuotias on piirtänyt ja kuuntelen myös kuinka koululainen kertoo päivästään ja mitä joku sanoi, kenelle ja missä ja mitä sitten... "

Viellä 13 vuotta sitten oli ison työn takana huolehtia itsestään, siivota ja hoitaa laskuja ym "aikuisten" asoita kun opetteli vasta asumaan itsenäsesti ja omaa taloutta harjoittamaan... mutta niin siinä vaan kävi, että nyt klaaraan jo iisisti viisi henkisen perheen kotihommelit ja kellotukset niinkuin me leikkisästi arjen aikataulutusta kutsumme.
 
Perhe jossa toinen lähtee töihin "yöllä" tarkoittaa sitä, että vastuu aamun ja päivän hommista on toisella. Aamutalli,aamuherätykset, aamupalat jne.
Mutta kun asiat on "löytäneet palasensa" voi hyvin todeta kysymykseen: "Mitäs teille kuuluu?" ; "Ihan hyvää..." Ja se riittää. Ei tarvita suuruuden hulluutta ja koko maailmaa ollakseen onnellinen! "Me olemme tässä nyt ja se riittää..." Jos saan lainata lempi artistini sanoja. (JuhaTapio)

Perheet ja taloudet on erilaisia. Mikä toiselle sopii on toiselle kauhu ja hirvitys. Mikä jollekin on hankalaa on toiselle okei.
 



* Kiekko/Ponitalli perheen kellotus 24h *

3.45 Isillä soi kello, muut jatkaa unia
6-7 äiti aamutalliin, kahville ja puuhellaan tuli sekä kakluuniin
8 maissa koululaisen herättely, aamupalaa jne
8-9 muut herää, aamupalaa ja koululainen matkaan
pyykkejä, tiskejä, imurointia (koira talous!)
10-11 kotihommia/sähköpostit ja muut jutut, vauvan syöttöä,ruuan alustus...
12-14 tallihommia, ulkoilua,kauppareissua tms asioita! välipalaa..
14-15 isi ja koululainen kotiin RUOKA ketkä kotona/välipala
16-19 Jäähallilla, välillä eväät sinne jos ei ehdi kotona syömään (n.4 x viikossa)
tai tallilla jos tunnit tms
20-21 Iltatallia. Sisällä syömiset, toisinaan tähän aikaan vasta ruokakin ellei ennen ole ehditty, läksyjen tarkistelut(ja Wilma) piirretyt ja talon lämmitystä.
22 nukkumaan ta ainakin peteihin (isi ja lapset)
23-24 äiti ja vauva voi viellä kukkua (juoda kaakaota, olla koneella, tai möllöttää vaikka lehden kanssa)
 
PUOLILTAÖIN YLEENSÄ MYÖS ÄITI JA VAUVA NUKKUU




Suoraan sanottuna suurin piirtein, sellaista elämämme on. Tässä ihan hengästyy mutta myös naurattaa. Ainakin kun toisinaan kuuntelee kun joku kelaa kuinka hankalaa on kun mies on työmatkalla tai kuinka väsynyt on kun piti ihan yksin tehdä sitä tätä ja tuota! Ehkä se on ikä tai kokemus tai jokin ihan muu. Itsellä kuitenkin on olo, ettei ihan pikku jutut enää väsytä. Roskapussin viemisestä ei voi tapella (oikeasti!) Nyt on tuosta kirjoituksesta perheeseen tullut yksi asukas lisää. Koululainen on aloittanut jääkiekon lisäksi toisenkin aikaa vievän harrastuksen, isimies pelaa edelleen itsekin. Äiti ei nyt kylläkään pidä ponitallia tällä hetkellä vaan on "äitiyslomalla" (silti työllistetty 24/7)


Lisäksi haluan isosti nostaa hattua kaikille yksinhuoltajille, erityislasten äideille ja muillekin jotka roikkuvista silmäpusseistaan huolimatta jaksavat kasvattaa lapsensa, kuunnella väsymättä samat kysymykset uudestaan ja uudestaan sekä kontata läpi arjen, oikeina sankareina !!! Itseäni en halua nostaa mihinkään jalustalle mutta hiukan pitää suomalaisenkin itteään kehua; "oon mä toisinaan aika kova muija pärjäämään" ;) !
Nyt Landemutsi lähtee villasukat jalassa virittämään hiirenloukun - ah tätä maalaisromantiikkaa. Se kukkii "jos nyt ei kuurankukkina ikkunassa" niin pelottomina töinä öisin :D (kun siis jyrsijöistä puhumme!) ********************* Voikaa hyvin, mailla ja kaupungeissa.