Suvivirsi - mutta lopetetaan vertailu!

Kaikki on pinoissa valmiina aamua varten. Mekot, kengät, laukut, ruusu opelle ja kortti. Neljän tyttären perheessä onkin menoa ja meininkiä tällaisena aikana. Voi sitä hulinaa. Meillä mennään aamulla koulun liikunta areenalle jo viidettä kertaa. Osalla loppuu kokonaan pakollinen opinahjo, toisilla se vasta alkaa. "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon.............." Näihin sanoihin vaan aina herää miettimään omia kouluvuosia ja jotenkin kaiholla noista riimeistä silti aina tulee kesäloma fiilis itsellekin. Koivut on lehdessä, kesän voi jo haistaa ja aistia. Yöt on valoisat.
On ollut juttua siitä kuinka koulujen loputtua Facebook täyttyy äideistä joiden lapset saa vaan hyviä numeroita ja hienoja päättötodistuksia. Että missä on ne äidit joiden lapset ei saaneetkaan hymypatsasta, stipendiä tai muuta saavutusta? Niin missä? No tässä ainakin on yksi sellainen äiti joka kyllä päivittää aikalailla kaikenkarvaista muutakin nyt ja jatkossakin. Ylpeä lapsistaan tulee olla suorituksista huolimatta - tottakai hyvästä koulumenestyksestä saa ja pitääkin olla ylpeä ja sitä saa hehkuttaa tietenkin.
Ei vertailla tällä kertaa, ei kysytä mitä kaverit sai todistukseen ja koitetaan muistaa ,että jokainen on hyvä jossain. Se voi olla osaaminen tai taito myös ihan muussa kuin koulussa. Minä allekirjoitan olevani ylpeä ainakin lapsestani oli hänellä sitten todistuksessa vitosia tai kymppejä. Kunhan tietää,että kelpaa meille juuri sellaisena kuin on. Tsempata saa ja pitääkin mutta ei vertailla. Ei myöskään vanhempia toisiinsa, meitä on moneen junaan ja niin on hyvä. Eikä kiristetä koulunumeroilla, hyi se on ilkeää: Ei meitä vanhempiakaan kiristetä harrastuksistamme tai tekemisistämme minkään työ"saavutuksen" edestä -vai?
Ja muistakaa, päätösjuhlien jälkeen pitää huoli toisistanne - antakaa lapsillenne ihana, raitis ja läsnäoleva kesäloma. Olkaa lasten kanssa, pelatkaa, leikkikää. Elämä on nyt. Kesä on nyt. :)

c.Landemutsi//kotialbumi

Päiväretki Porin Kirjurinluotoon

Reilu tunnin bussimatka taittui kivuttomasti. Kaikki (meitä kuusi!!) tavarat sai helpolla mukaan tuplarattaat mukaan lukien. Retki oli kerholaisten kevätretki. Aamulla kotoa lähtiessä taivas oli synkkä ja satoi mutta paikan päällä saimme pitää sadevaatteet vaunujen alla. Kirjurinluoto alueena koostuu neljästä eri puistosta : Pelle Hermannin puisto, Angry Birds puisto, Kolmen karhun puisto sekä Lilliputin puisto. Alueella on myös paljon muuta koettavaa ja nähtävää mm.erilaisia eläimiä sekä kivat ulkoilu alueet.
Iso ja tilava lastenhoitohuone sekä kahvila Viksu josta sai ainakin todella hyvää kahvia.



Retkipäivä kului vauhdikkaasti, liikennepuistossa  pienet hurjapäät antoivat palaa.  Oli mukavaa kun mukana oli myös 11 vuotias niin hän mennä viipotti 5 vuotiaan kanssa ja me vanhemmat saimme suhteellisen rauhallisin askelin kulkea alueella vauvan ja 2 vuotiaan kera.
Kauniit maisemat, iloiset ihmiset, eväät - rento meininki. Hyvä päivä!! Positiivista bussilla matkustaminen oli normaalisti omalla autolla ajavalle ainakin siinä määrin, että ei tarvinnut itse olla se joka väisteli niitä peuroja tiellä. Mennen tullen sama kolmenkopla ylitti tietä.


Ihanaa viikkoa kaikille - pian lauletaan suvivirttä.

7kk raportti ja puoli-istunnassa

Pikku likka. Pötköttelee. Tässä vielä pysyi aisoissa.

Vauva rakas nyyterömme on jo "iso" vauva. Vaatteista ollaan saatu siirtyä jo kokoon 74-80cm ja niin kasvis kuin pottusose maittaa. Hiukan possuakin on maistatettu sekä luumusosetta palan painikkeeksi. Vesihörpyt naukataan minimukista ja maito on edelleen äidinmaitoa. Likka nukkuu perhepetissä ja toisinaan isosiskon pinniksessä kun sisko kömpiikin perhepetiin.


Lattialla pyöritään ja mennään puoli-istuntaan. Siskoista 2v "puttaa" (*pussaa) paljon, 4v naurattaa ja sylittää ja 11v sitten jo osaa vaikka mitä.
Vauveliini jokeltaa, kikattaa, nauraa ja "juttelee". Leluja enemmän kiinnostaa ihmiset, touhut sekä kaikki liikkuva ja pihalla tuulessa heiluvat puut, pilvet sekä aurinko. Kiikussakin ollaan jo käyty.


Äidin näkökulmasta neljännen lapsen kohdalla kaikki turha höösääminen ja sättääminen on jo jäänyt- ote on rennompi ja mieli maltillisempi: kaikki menee kyllä painollaan. Mitään erikoishärpäkkeitä ei tarvitse vauva eikä vanhemmat - kunhan on syli avoinna aina. Turvallisuus ja tasapinoinen arki korvaa uudet viimosen päälle olevat vermeet tai ping pong helistimet.


Notta näin - ihanaa kesäistä viikkoa kaikille ja pitäkääs toisistanne huoli.
Rakkaudella: LANDEMUTSI :D

Kun on aika luopua - omistajan velvollisuus!

c.Mikaela Kokko

Koska meillä on palattu takaisin talli arkeen niin tässä postauksessa käsittelen luopumista eläimestä, lemmikistä,hevosesta - mutta samalla perheenjäsenestä. Sama teksti julkaistiin myös poniyhdistyksemme jäsenjulkaisussa jossa kirjoittelen Junnu palstaa.


c.Landemutsin kotialbumista, paperikuvasta skannattu  (ap.1995)

Kun hankkii ponin (tai minkä hyvänsä eläimen, lemmikin - kissan taikka koiran) on hyvä muistaa ,että jonain päivänä siitä on ehkä pakko luopua kokonaan. Päästää se "vihreille laitumille". Silloin pitää osata olla järkevä, eikä antaa tunteiden puuttua peliin. Se kuuluu jokaisen ponin omistajan velvollisuuksiin. Ponia ei ole tarkoitettu syömään kipulääkkeitä ikuisuuksia saatika muitakaan pitkiä lääkityksiä ja erikoistoimenpiteitä. Ponin tulisi saada elää normaalia hevosen elämää ilman rajoituksia sen omaksi parhaaksi.

Tarinan juuret ulottuvat jo lähes 17 vuoden takaiseen tapahtumaan jolloin omalle kohdalleni oli aika saattaa oma ponini pois tästä maailmasta. Poni oli kärsinyt pitkään kaviokuumeista (* http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaviokuume) ja ne oli kyllä saatu hyvällä hoidolla ja kengityksellä kuntoon. Poni oli ratsastuskäytössä ja jalat toimivat moitteettomasti. Laitumelle se ei koskaan päässyt enää sairastettuaan ja viettikin siis kesät tallissa/maapohjatarhassa. Ei se siitä kärsinyt mutta kun tulin liian isoksi sillä ratsastaa (ajoon se ei koskaan soveltunut) alkoi pohtiminen mitä tehdään? Poni oli silloin jo siirtynyt tuttavamme ratsastuskouluun muttei se oikein soveltunut tuntitoimintaan. Oli hieman äksy ja yhden ihmisen ruunan rompsukka. Rakas minulle, mutta päätimme ettei sitä myydä. Ei haluttu eteenpäin laittaa, kiertoon vaan päätimme, että poni lopetetaan. Se oli kova paikka silloin. Koskaan en tule unohtamaan kuinka se sattui kävellä viimeisen kerran kentältä talliin, riisua poni, harjata se ja halata ja suukottaa tietäen, että huomenna sitä ei enää olisi. Kyllä, itkin ja ajattelin etten koskaan halunnut kasvaa isoksi vaan olisin halunnut pysyä pienenä ja koin tekeväni jotain kauheaa ja väärää.

Se katsoi minua suurilla silmillään, töni turvallaan kuin sanoen: "Älä nyt kaveri. Vielä tulee poni jossa tapaat minut uudestaan-" Ja minä itkin. Silmät punaisina. Housut ja paita likaisina karsinassa vietettyjen tuntien jälkeen lähdin pois sen luota. Viimeisen kerran. (äiti ja tallin pitäjä hoisivat ponin kuskaamisen klinikalle - olinhan itse silloin vielä lapsi.)

Seuraava päivä koulussa kului kelloa katsoen. Muuta en muista. Sydän itki täysillä. Mutta jälkeenpäin ajatellen sekin vain kasvatti. Eka kerta tallille meno on sumun peittämä. Mutta siellä minä silti istuin kentän laidalla ja pikkuhiljaa pääsin taas kiinni hommiin.

Nyt "isona" olen asiaa pohtinut, että vaikka se paljon särki niin kyllä se poni vastaan tuli jossa "tapasin sen uudelleen", se on tallin sisupussi poni. Mutta muistan myös sen ,että omat ponit on aina myös vain lainassa vaikka ne välillä tuntuukin itsestään selvyyksiltä. Kun aika jostain niistä tulee joskus luopua, se ei tule olemaan helppoa mutta järkevä aion olla. Se on omistajan velvollisuus. Tästä voi ottaa oppia taas muuhunkin elämään: Kaikki on kuitenkin vain lainaa, eikä kellekään täällä ole luvattu huomista. Kannattaa siis elää hetkessä. Rakastaa, hengittää, haistella ja maistella. Ihanaa viikkoa kaikille lukijoille.


"Missä voi ihminen tässä suuressa maailmassa löytää
jaloutta ilman ylpeyttä, ystävyyttä ilman kateutta tai
kauneutta ilman turhamaisuutta? Siinä missä lihakset
kruunaavat kauneuden ja säyseys hallitsee voimaa.
Hevonen palvelee ilman nöyristelyä, se taistelee ilman
vihamielisyyttä. Ei ole mitään yhtä voimakasta, mitään
vähemmän väkivaltaista, ei ole mitään yhtä valpasta,
mitään kärsivällisempää kuin hevonen."

(Ronald Duncan "To the Horse")


Miten teillä käsitellään kuolemaa? Kerrotteko lapselle totuuden? Meillä asiasta kuin asiasta koitetaan puhua sen oikeilla termeillä. Ketään ei tarvitse huijata. Lapset on olleet mukana hautaamassa pupuja, gerbiilejä ym. Näin lapsi oppii ,että elämä on matka. Tänne synnytään ja täältä lähdetään. Kukin vuorollaan.

Meille tulee poni - Ihan oikea poni!

Ihan oikea poni! Shetlanninponi! (Meillä on kyllä ollut poneja talossa vuodesta 2007 mutta nyt oli vuoden "tauko" poneista joten kokosin tähän pikku tarinan päivästä kun poni tuli kotiin ylläpitopaikastaan.)

Edellisilta on kulunut myöhään tallissa viimeistellen tolupullolla karsinan puitteet ja hämähäkinseitit pois. Pää häärääjät ponitallissa äidin lisäksi on 11, 5 ja 2 vuotiaat tytöt - vauva nukkuu vielä vaunuissa. 11 vuotias osaa jo kaikenlaista ja on suuri apu mm.lautojen kantamisessa pois tallista. 5 vuotias lappaa turvetta karsinaan ja 2v menee kaikkien perässä sinne ja tänne.

Ponin saapumis aamu koittaa. (5 vuotias on herännyt monta kertaa yöllä kysymään "joko on aamu?") On toukokuun 3 päivä, aurinko paistaa ja puissa vihertää jo hiukan. Isoin tyttö lähtee vielä aamulla voimisteluun ja äiti ja pikkutytöt vastaanottavat heinäpaali lähetyksen joka saadaan kuin saadaan kahden päivän varoajalla. (Hienoa!!) Vedet on kannettu valmiiksi jo niin ulos kuin myös karsinaan. Pyöröpaalin avaaminen vuoden tauon jälkeenkin onnistuu kuitenkin äidiltä ihan varmoin ottein. Ja kaikki lapset haistelevat innolla esikuvatun heinän tuoksua. Heinä"laji" onkin ainoa mikä on OK perheen äidille joka on allerginen heinälle, tästä hän ei aivastele ja pärski eikä kädet mene rakkuloille.

Harjalaatikko, riimut ja varusteet on valmiina. Enää puuttuu poni. Viimeiset minuutit tuntuu lapsista erittäin piiiiiiiiiiiitkiltä: kun tuttavan traikku näkyy alkaa helpottaa. Muutamassa minuutissa tuttu perheponimme on taas omassa pihassa. Naurattaa. Näin sen kuuluukin olla. Lapset laittavat ponin kuntoon ja ratsastelevat kentällä ilta-auringossa. Tästä on taas hyvä jatkaa poni arkea jossa nyt mukana on myös taas yksi uusi ponityttö, vielä vaunuissa köllivä puolivuotias tyttövauva.

Perunaa sen olla pitää - köökissä Landemutsin tapaan!

Olenko minä pullantuoksuinen äiti? Teenkö aina kaiken itse? Pysyykö kädessä paistinlasta tai miten kiertyy pullapitko? Siinä hyvä aihe pohdittavaksi sadepäivään.... -Olen ja en ole. Meillä syödään kyllä PALJON ja terveellisyys on tavoite. Toisinaan "lipsutaan" sitten taas mennään isolla draivilla kohti tavoitteita. Meillä käytetään paljon myös raakapakasteita. Joskus ollaan pyöräytetty pullatkin pussista kun vieraat on yllättäneet. Paistovalmiit on yllättävänkin "omatekoisen" makuisia. Pasteijat, piirakkapohjat sekä piparitaikinoita olemme myös "kalastelleet" kylmäaltaasta.

Ruokaa meillä kuluu kai ihan normaalisti. Mitään ruokaa ei kuitenkaan 6 henkisessä perheessä saata tehdä grammoina tai deseinä :D Ei mitenkään! Perunoita kuoritaan kertaheitolla vähintään 2kg(muussiin enemmän!!), jauhelihaa sujahtaa kastikkeeseen vähintään puolikiloa, "lisuke riisiä" puoli pakettia.... Ruokaa pyrin tekemään niin ,että siitä söisi kunnolla sen yhden kertaa -ylijäämät on harvinaisia mutta jos jotain jää se sapustellaan joko iltapalalla tai seuraavana päivänä. Salaatti koitetaan tehdä kausiluonteisesti sesongin mukaan: kesällä kun kasvihuoneet tuottaa enemmän salaattia, tomaattia ja kurkkua syödään niitä paljon kun hinnat on kohtuulliset. Talvikaudella enemmän juureksia kuten ihan perus porkkanaa ja punajuurta. Yksinkertainen linjaus on helpoin ja taloudellisin. Joskus voi hifistellä. (LUE:ananasta porkkanaraasteeseen :D !!)

Leipomisessa en voi itseäni kehua, en kai ruuan laitossakaan mutta kyllä meillä ikkunat huurussa ruokaa laitellaan ja koitetaan ainakin lapsille tarjota muisto siitä, että koulusta kotiin tultaessa kotona odotti ruoka//syöminen. Hedelmiä menee rutkasti varsinkin urheileville ja muillekin. Välipalat koostuu usein treeni reppuihin banaaneista//välipalapatukoista. Kaurapuuro on elinehtomme, se maistuu niin aamulla kuin illallakin. Välillä välipalanakin. Voisilmällä, hillolla tai mustikkasopalla. Rahkaa on samoin jääkaapissa usein yksi hyllyllinen.

Mitä löytyy arkiruoka kassista?
*lihaa,kalaa tai kanaa
*pastaa,riisiä,perunaa
*kurkkua,tomaattia,salaattia... sesongin mukaan
*leipää,riisikakkuja,puuroa
*rahkaa,jogurttia,viiliä
*maitoa&piimää
*helppoudet: pinaattilätyt,piltit
Maitoa saa raahata kädet väärinä, päivässä kuluu 3-4 litraa maitoa. Pyrimme ostamaan kotimaisia tuotteita mutta hedelmät on kyllä kauppatavaraa ulkomailta.. Perunat saadaan useimmiten "omasta" takaa mamman ja pappan maasta. Itse viljeltyä ja hyvää. Munia saa haettua myös suoraan tuottajilta isoissa kennoissa.
Tässä pieni katsaus Landemutsin ruokapolitiikkaan. Itsetehty on aina itsetehty mutta toisinaan voidaan turvautua ilman stressiä myös puolivalmiiseen.
Ihanaa ja kiireetöntä VAPPUA kaikille, nauttikaa ja öllötelkää. Ja syökää hyvin,maukkaasti sekä terveellisesti!

Voiko harrastuksia olla liikaa - ja muita pohdintoja!

"Elä unelmasi nyt: sillä vuosien kuluttua kadut sitä minkä jätit tekemättä, et sitä mikä ei ehkä onnistunut tai mikä olikin hullua." Sanaparsi soi päässäni aina silloin kun mietin jonkin asian tekemistä tai tekemättä jättämistä. Elämä on retki, mitä huominen ottaa antaa sitä tänään viellä et voi kantaa - on totta! Pitää uskaltaa elää ja tehdä. Tarttua kiinni hetkeen, sukeltaa tuntemattomaan ja uida vastavirtaan sillä miten se menikään - Vain kuolleet kalat uivat virran mukana..

Mediassa puhutaan paljon varsinkin siitä kuinka lasten tulee harrastaa, kokeilla ja saada nauttia elämyksistä. Päästä pelaamaan, touhuamaan ja hääräämän porukassa, joukkueessa. Liikunnan hyödyistä ei voi ikinä puhua liikaa mutta sivuuttamatta aihetta haluan tänään jutella harrastuksien määrästä - lapsiperheissä. Mikä on liikaa? Mihin vetää raja harrastuksiin kulutetussa ajassa? Kuinka paljon voi olla eri harrastuksia? Miten yhdistää perhe-elämä, työt, koulut ja "muu" harrastuksiin?

Meillä harrastukset astuivat kuvioon kun esikoinen aloitti eskarin. Silloin harrastettiin muutama kerta viikossa. Pikkuhiljaa poniratsastus (omalla tallilla kotipihassa) ja jääkiekko otti isomman siivun arjestamme. Silloin ainokaisena ollut esikoinen sai paljon kavereita ja rohkeutta harrastuksista. Jossain vaiheessa "kokeilussa" oli samaan aikaan jääkiekon lisäksi salibandy ja teatterikurssi. Kun viikossa ei ollut yht`äkkiä enää ainoatakaan "vapaa" iltaa oli aika painaa jarrua. Salibandy jäi lapsen vastusteluista huolimatta tauolle. Kaikessa harrastamisessa lajista riippumatta pitäisi koittaa kuunnella aikuisen silmin "jaksamista" ja sitä milloin on aika "rajoittaa".

Kausiluontoisissa harrastuksissa ainakin meillä kävi niin, että kun jääkiekko kamat "pakattiin kuivumaan" huhtikuun paikkeilla alkoi jalkapallo - lisäksi kesällä usein löytyy myös kiinnostavia leirejä toki ne usein myös kustantaa ison lommon kukkaroon. Meillä ei sitten mennä reissuun jos leireillään - siinä on reissua poikineen. Mitä enemmän vanhemmat voivat olla mukana seuratoiminnassa sitä tutummaksi he tulevat mahdollisten joukkue kavereitten tai muitten harrastustoiminnassa mukana olevien kanssa. Näin ollen "ollaan kavereita" harrastusten ulkopuolellakin ja se on palkitsevaa niin nuorille kuin aikuisillekin.

Esimerkki viikko : jääkiekko, telinevoimistelu/jalkapallo treeneissä on nyt kuluneella kaudella ollut seuraavanlainen : jääkiekko treenit 3 x vko , telinevoimistelu 2 x vko -päälle pelit ja turnaukset. (jalkapalloa ja jääkiekkoa ei meillä ole ollut mahdollisuus pelata samaan aikaan) Jaksaako 11-12 vuotias moista rallia? Meillä on jaksanut ja jos ei jaksaisi se kyllä näkyisi. Koulu menee kohtuullisesti ja se riittää. Tässä asiassa tiedän nostattavani jonkun niskakarvat pystyyn mutta meillä on mietitty, että ei kaikki voi olla kympin oppilaita koulussa mutta jos on hyvä jossain muussa -siinäkin voi rullata saavutuksiin ja pärjätä elämässä silti!

Paljonko tähän kaikkeen menee rahaa? Riippuu paljon mitä harrastaa,kuinka moni perheestä harrastaa sekä missä asuu ja onko varustehankintoja kuinka paljon. Me käytämme paljon "kierrätystä" paitsi joitain varusteita toki on pakko hankkia uusina. Sanotaan vaikka näin, että harrastuksiin käytetyllä summalla vuodessa tekisi ehkä 1-2 lomareissua jonnekin etelään. Myös muista "herkuista" on jouduttu tinkimään joskus (usein!)- isompia remonttejakin on siirretty kun on ollut tiukka jakso raha-asioissa. Meillä töissä käy vain toinen ja kotona olevan tuilla ei makseta muuta kuin perus elämistä kädestä suuhun. Koitamme myös opettaa lapsillemme ettei tie menestykseen tai pärjäämiseen tule siitä huristellaanko hallin pihalle hienolla maasturilla tai onko päällä viimeisintä huutoa olevat varusteet. Toisten arvostaminen ja kunnioittaminen sekä huomioon ottaminen kuuluu perusarvoihin meillä ja myös harrastuksissa.

Tiivistettynä: Lapsi saa harrastuksista paljon. Kun harrastus on perheen yhteistä aikaa se on voimavara. Meilläkin on ollut kausia ja aina välillä on pakko istua alas pöydän ääreen miettimään "Onko tässä järkeä!?" Tähän saakka on ollut. Joskus on "hullua" kun kello soi sunnuntai aamunakin 4.20 ja osa porukkaa lähtee aamupalat mukanaan ajelemaan jonnekin peliin mutta niin kauan kuin siinä pysyy mukana nauru ja huumori -sanoisin ,että se kannattaa. Jokainen tavallaan. Mutta, että joo useamman lajin yhdistelmäkin voi olla OK ja silti kasvaa erittäinkin täyspäisiä lapsia. Se mitä itse vanhempana tietenkin toivoo on se, että harrastus kantaa hedelmää. Jos ei ammattilaisuutta niin ainakin hyvät muistot ja ympäri suomea kantavan kaveri ja tukiverkoston.

TOIVOTTAVASTI SAAMME LISÄÄ JOTAIN MAHDOLLISUUKSIA LAJIKOKEILUIHIN JOSKUS VIELLÄ MYÖS VALTIOLTA TAI KUNNILTA: NIIN ETTÄ KAIKKI LAPSET PÄÄSISIVÄT NAUTTIMAAN URHEILUSTA EIKÄ SE OLISI AINOASTAAN NIILLE MAHDOLLISTA JOILTA LÖYTYY PELIMERKKEJÄ. HARRASTUKSET ALKAVAT OLLA ERITTÄIN HINTAVIA JA VARMASTI VARSINKIN ISOISSA SEUROISSA HINNAT OVAT JO YLI KIPURAJAN JA NÄIN POIS SULKEVAT HARRASTUKSET NORMAALI PALKKAISILTA PERHEILTÄ. TÄSSÄ HYVÄ ASIA POHDITTAVAKSI VAIKKA KUNNALLISPOLITIIKOILLE ;-)