Kuka kumma on tuo Landemutsi ???

Syystä, että lukijakuntaan tupsahtelee ihan uusia ihmisiä päätin tehdä postauksen itsestäni ja perheestäni. Koko blogini julkisesti on vielä aika raakile ja vaatii sorminäppäryyttä hoksailla tällaiselta maalaiselta kaikki niksit ja vempuloinnit koneen kanssa. 

Olen pian 32 vuotias äiti ja vaimo. Perheeseen kuuluu aviomieheni (*isimies) jonka kanssa meillä on yhteistä matkaa takana jo ihan kunnioitettavat 15 vuotta. Tytöt 12/2003 (*esikko), 8/2010 (*kakkonen) ja 6/2013 (*kolmonen) sitten on vielä tällä hetkellä sydämeni alla kulkeva matkaaja jonka LA on lokakuun lopussa. (*nelonen) Blogissa nämä rakkaat kulkevat tähdillä mainituilla "nimikkeillä" eivät omillaan. Joitain lempinimiä saattaa matkanvarrella vielä tulla.

Asutamme pikkuista maalaistaloa Varsinais-Suomessa. Olemme asuneet täällä vuodesta 2008 alkaen. Kotimme on vuonna 1926 rakennettu hirsirunkoinen pieni talo. Laajennettu on jo sivusuuntaan ja nyt saneerataan huoneita ylös. Paljon olemme tehneet ja paljon on vielä tekemättä. Hiljalleen hyvä tulee. Pihassa on oma ponitalli sekä tarhat ja ratsastuskenttä. Monta vuotta pidin ponikerhoja ja ponitunteja lapsille mutta nyt olen omistautunut omille lapsillemme ja odotukseen ainakin toviksi ja ponit on ylläpitokodeissa. Vahtikoira löytyy ja pupuja sekä lasten gerbiili.

Landemutsina tulen kertoilemaan teille tarinoita elämästämme remontin keskeltä, harrastusten parista sekä jakamaan arkemme pikkuisia sattumia. Kodin helmet on alkuperäinen puuhella sekä kakluuni ja nekin on täydessä käytössä :D Olen ennemmin keräilijä kuin sisustaja mutta tykkään kaikista oikeasti vanhoista jutuista. Puukori jököttää todellisena nurkassa läpi vuoden koska väli-ilmasto alueella kelit tuppaa olemaan mitä on. Meillä on räsymattoja ja lapset saavat mennä kauppaan vaikka kumppareilla. Tykkään itse kirppareista ja kierrätyksestä. Meillä tuoksuu makaronilaatikko ja maitoa kuluu reippaat 20 litraa viikossa. Haluan olla rehellinen ja oikein mielellään kuulen kommentteja sekä jokin aika koitan väsätä vielä blogille oman sähköpostin. Kun tässä yhdessä lähdetään matkaa taittamaan niin monta asiaa vielä itsestäni kertoilen. Oikein innoissani olen kun pääsen kanssanne arkeamme jakamaan.

Lupaan olla aito ja takuu varmasti tulee postauksia ihka oikeasta perhe arjesta. Siinä määrin ihanaa, että Kaksplussan siipien suojaan pääsin koska itse olen kovin kaivannut bloggaajaa landelta, toivottavasti tästä mun blogista on nyt sitten iloa ainakin muille hengenheimolaisille ;-) Ei muuta kuin saappaat jalkaan ja syksystä nauttimaan. **********

Kaksplussan Blogiyhteisö - se mitä Landemutsi tajuaa!

Olen vihjaillut ja puhunut uudistuksista ja siitä, että isompiin ympyröihin sitä ollaan siirtymässä. Koska asiat ei olleet vielä ihan varmoja niin en uskaltanut kertoa ennen eilistä.
Landemutsi on siis nyt osa Kaksplussan blogiyhteisöä http://blogit.kaksplus.fi/blogi/  Blogit on jakautuneet kahteen: on portaali ja yhteisö. Jälkimmäisestä porukasta löytyy tämä mun http://blogit.kaksplus.fi/blogi/landemutsi/ sekä muitten ensimmäisten yhteisössä aloittaneiden blogit! Käykää toki tutustumassa kaikkiin mielenkiintoisiin kirjoittajiin :D


Blogiyhteisö on mahtava homma, blogi saa näkyvyyttä sekä on mahdollisuus isoon lukijakuntaan ja tukiverkosto Kaksplussan tietotaidolla. Blogillani on myös oma Facebook sivusto:
https://www.facebook.com/landemutsi?fref=ts

Laittelen hiljalleen esittelyä tulemaan. Olen niin innoissani!!

Uusi blogiosoite, sama Landemutsi!

HIIOP!!!! HIPHEI!! HURRAY!!! Niin sitä sitten muutettiin Kaksplussan mainosten alle kirjoittelemaan. Ihan hymyilyttää, naurattaa sekä tekee mieli hypähtää muutama ilon loikka! (Landemutsimaisesti kuraiset Nokialaiset jalassa tai crocsin kopioilla eripari villasukissa!)
Henkilökohtaisesti olen ollut kova Kaksplussan lukija vuodesta 2001 saakka, jolloin ekaa kertaa "vauvakuume" nimiseen höpsähdykseen retkahdin. Olen ollut tilaaja, lukija, kirjastossa kurkkiva sekä kaupan myyntipisteillä selaaja. Muistan hyvin kuinka onnellinen olin kun vuoden 2003 Kaksplussa lehden mukana postista tuli raskauskiekko, kyllä -oikein sellainen pahvinen manuaalinen. Nyt sitten pääsin Kaksplussalle bloggaamaan. Yksi etappi siis saavutettu: Oikein lämpimästi vielä tervetuloa kaikki uudet lukijat, ikään- perhekokoon tai asuinalueeseen katsomatta.
  
Kauan olen kirjoitelut ns.hiljaista blogia omassa suljetussa ryhmässä. Jakanut arjen iloja, suruja ja tunnekuohuja. Olen kokenut, että paljon on muoti, kauneus, sisustus ym blogia mutta tämä maalaismiljöön kertoja on uupunut. Itse tykkään olla rehellinen ja suorasanainen, ihan oikeassa elämässä kuin myös täällä blogissa. En meitä nyt ihan lokeroi laatikkoon "uudisraivaajat" mutta ehkä jotain sinne päin. Tässä hektisessä nyky-yhteiskunnassa kaikella ja kaikilla on kiire, hoppu ja kauhea meno. Myös meillä. Iso perhe, paljon harrastuksia, työt ja kaiken palapelin koossa pitävän kotiäidin kikkailut. Lemmikit, remontti, koulut ja kerhot. Neuvolat, vanhempainillat, joukkue palaverit ja muut velvoitteet. Uskon, että ainakin joillekin samassa elämäntilanteessa eläville saattaa jutun juurta löytyä "ilostuttamaan" tai tarjoamaan myötäelämistä (tai vaikka kauhistuttamaan?).
  
Uusi blogiosoite on:
http://blogit.kaksplus.fi/blogi/landemutsi/


Rehellistä ja maalaisjärkistä juttua josta ei tule puuttumaan toimintaa. Kaatunut naulakko eteisessä, maitolasin roiskeet ikkunassa, vaipparallia pelireissuilla, pitkiä päiviä nopealla tempolla lasten ehdoilla. Rakkautta, läheisiä, jokaisesta päivästä nauttien. Ollaan kuulolla: KOMMENTOIKAA, LÄHETTÄKÄÄ PALAUTETTA JA NAUTTIKAA ELÄMÄSTÄ.

Hiukan jännää!

  
Meillä oli tänään pienet kahvi-iltamat äidin ja pikkusiskoni kanssa. Alun perin suunnittelin itsejärjestettyjä "vauvakutsuja" , mutta olin hiukan myöhässä (kuten tavallisestikin!) ja näin ollen jäi iso joukko ihmisiä pois. Sitten vielä syksyn flunssa-aaltokin oli suttaamassa kuviota. Näin ollen iltaa meillä vietti tosiaan oman perheeni naiset ja pikkuiset tyttöserkut. Iltaan kuului monta pannullista kahvia ja herkkuja hiukan jokaisen käsiltä. Naurua, punaisia poskia ja tunnetta, että kyllä äiti tyttärensä (monikossa!) tuntee ja toisinpäin samaten.
  
Mä sain kaksi kirjelmää, toisen aamulla postilaatikkoon ja toisen illalla. Kirjeet oikeastaan on oikein sopivat kun miettii, että toinen on pikkusiskolta jonka olen tuntenut koko elämäni ja toinen ystävältä johon tutustuin aikuisena. Kyyneleet vaan vieri poskia pitkin kun niitä luin. Kiitos. (mahtavaa saada nuo kirjeet muistojen helminauhaan!)
  
Paljon on elämääni jo mahtunut mutta paljon tämä uusin raskaus taas saa miettimäänkin. Kuinka hienoa on kun on tukiverkostoa, ystäviä ja läheisiä. Nykyään niin kiireinen ja hektinen elämä jättää liian paljon kiireen alle ja unohdamme nauttia tästä hetkestä. Mullistavaa on tajuta se kuinka raakile sitä itse oli kun parikymppisenä esikoista odotti. Kakkosen kanssa jo tiesi jutun juonta. Kolmosen kanssa oli jo puoliksi konkari ja nyt nelosta odottaessa olo on tyynni, selkeä ja aikuismainen. Olen kiitollinen!
Tässä samalla toivotan tervetulleeksi joukkoomme kaikki Kaksplussan lukijat :D Blogi uutisia, esittelyjä ja sen semmoisia päivittelen lisää hissukseen ja joitain muutoksia varmaan huomaatte piakkoin ainakin blogin ilmeessä ******

Eläintenpäivän kunniaksi!

  
Kotitallilla ei tällä hetkellä kuulu kavioitten kopsetta saatika hirnahduksia mutta terveiset eläintenpäivän johdosta lähtivät Mannille, Rollelle sekä Rasselle. Poneilla on oikein mallikkaat ylläpitopaikat nyt kun itse olen tässä siunatussa tilassa. 
  
Chow Chow koiramme Onni sitä vastoin loikoilee ja vahtii pihamaalla päivät. Torkkuu, vahtii, syö ja nukkuu. Se on oikein yhden perheen koira. Isolla sydämellä varustettu röhkivä kultapossu. Huumorintajultaan omalaatuinen ja seurallinen mutta mielellään tarkkaileva ja ei kiirehdi elämässä liikoja.


  
Perheellämme on myös muutama jyrsijä. Gerbiili Juti sekä puput Lumipallo, Rudolf ja Lumikki.
  
Eläimet on kuuluneet omaan maailmaani oikeastaan lapsuudesta saakka. Meillä oli aikoinaan vanhempien maapaikassa shetlanninponi, koira, kanoja, kani, kissoja ja kuttuja. Lapsille eläimet antaa paljon, jos ei muuta niin vastuun kantamista ja ainakin suojaa allergioita vastaan. Olen itse aktiivinen shetlanninponi ihminen. (Nyt kyllä aika "hiljainen") Rivijäsenenä yhdistyksen toiminnassa sekä pikku toimittajana yhdistyksen lehteen junnupalstalla. Kotona olen pitänyt ponitunteja ja lasten ponikerhoja monen monta vuotta. (mutta nyt olen "mammalomalla") Aamutallit, päivätallit ja iltatallit (Rallit!!!) on siis olleet kauan rutiinia.
Eläinten päivänä muistetaan myös poisnukkuneita eläinystäviä. Lemmikkien kautta lapsillekin piirtyy kuva elämän kulusta. Syntymistä ja kuolemista. Kaikilla kun on aikansa. Meillä on hyvästelty monen monta eläintä. Eläintenpäivänä on myös hyvä miettiä miksi on tiettyjä lemmikkejä/kotieläimiä halunnut, mitä niille osaa antaa ja mitä ne antavat itselle?
  
Kaikille eläinten omistajille, kasvattajille sekä itse eläimille onnellista ja hyvää eläintenpäivän loppuiltaa ;-) *************

Minä -oma itseni!

Tässä raskaushuuru päässä pyörii ajatusta jos toista. Koska lähiaikoina on tapahtumassa (raskauden lisäksi!) uusia juttuja blogissa niin mietin josko ottaisin esille tärkeän asian, jonka kanssa itse olen kieriskellyt unettomiakin öitä.
Koskaan ei kai ole yhtä oikeaa tapaa tai mielipidettä, ei suoraa vastausta kuinka jokin asia tulisi tehdä. Kuinka olla -mennä ja viipottaa niin ,että itsellä olisi hyvä olla koska sehän se on tärkeintä. Pitkän matkaa tarpoessa keplotellen muitten mallien mukaan totesin, että itse olen sortunut ainakin muutamiin sellaisiin luuloihin joiden ihan vaan ajattelin olevan jotenkin fiiniä tai muuten vaan siistiä kun niin on tehnyt joku muukin.
  
Olen halunnut olla kaupunkilainen ja asunut lähiössä, kaupungissa sekä taajamassa. Vaikka todellisuudessa en koskaan ole viihtynyt hälinässä ja liiallisessa melskeessä. Kaipauksella olen ihaillut sisustuslehtien väriloistossa kimaltelevia astioita, kauniisti sommiteltuja paksuja kirjoja tammisissa kirjahyllyissä ja haaveillut jostain minkä vain olen nähnyt lehdissä. Halusin aikoinani olla rock mimmi, värjätä tukan vihreäksi ja leikkauttaa piilokaljun. Mennä nahkahousuilla kouluun ja pitää esitelmän bändistä jonka olemassa olon aikana olin oikeasti ollut ihan taimi.
  
Hevostyttönä olen aina ollut oman juttuni äärellä sentään osittain ja varma siitä mitä haluan tehdä. Kiitollinen olen, että löysin hevoset ja rakkauden eläimiin jo lapsena. Ja onnekas olin kun eläimiä oli kotipihalla. Siitäkin huolimatta en ihan jäänyt "hörhöilyjen" ulkopuolelle. Perus landelaisena tahdoin koittaa "suurenmaailman" juttuja. Olen ollut blondi, tumma ja punatukkainen. Pitkähiuksinen, kalju ja poikatukka. Otin lävistyksiä naamaan, korviin ja napaan. On ollut tekoripsiä ja hiustenpidennyksiä. Mutta tuliko niistä onni? Täyttyikö niistä haaveet? Oliko ne oikeaa minua?
  
Ei. Kyllä se sisältö elämään ja tunne siitä, että kelpaa itselleen ja muille tuleekin ihan jostain muista kuin ulkoisista asioista. Tässä pohdin pääni puhki sitä miten kirjoittajana osaisin pysyä sillä tiellä millä olen kaikki kirjoittamani vuodet polkenut. Mutta tajusin, että jatkamalla samalla lailla kuin ennenkin olen se mikä olen. Tahdon aina puhua ajatukseni puhtaiksi. 20 vuotiaana ja sen alle oli rankkaa. Nyt 30 vuotiaana ja pari risaa päälle olo on toisinaan jo ihan balanssissa. Reissatessa kylällä ruskassa vaunujen kanssa ,leikki-ikäinen käsipuolessa sekä pikku nelonen masussa mietin: että elän nyt ihanaa aikaa. Tiedän jo kuka olen, mistä tulen ja minne suuntaan tahtoisin mennä. Mä teen omaa juttuani. Mulla on hieno perhe ja ihan kiva vaikkakin välillä hiukan hassu elämä. Mutta jos mä jotain nyt osaan sanoa niin ainakin sen, että omana itsenä tämä kaikki on paljon helpompaa. Täällä landella vanhassa mökissä elää suhteellisen onnekas perhe joille vanhan kunnioittaminen ja perinteet on osa elämää päivittäin.
  
Tämä juttu nyt tuli parin illan pohdinnoista mieleen ja ajattelin, että sopii tähän nyt kun blogissa alkaa pian uusi aika: Tosin koko "virallinen" blogikin on uusi koska olen kirjoitellut kauan lähinnä itselleni (mitä teen edelleen) sekä pöytälaatikkoon. Pysykää messissä ;-) ******
















　

37. raskausviikko

 
Taas vaihtuu raskausviikko. Kuin ihmeenkaupalla on aika kulunut todella äkkiä. Loppuraskauteen on liittynyt erilaisia vaivoja jos niitä niiksi voi kutsua. Ehkä isoin ja huomattavin oire on ollut vessassa ravaaminen. Kauppareissut, kirppiskeikat, kerhoon viemiset ja kaikki muutkin on saanut miettiä kaavalla: missä lähin vessa. Hyvin ollaan edelleen paineltu menemään apostolikyydillä kun päivisin meillä ei ole tällä hetkellä autoa käytössä. (Tosin oma vauhtini ei enää ole superluokkaa!) Onneksi asumme sen verran lähellä kylää, että matkat on ihan kohtuullisia.
 
Tein tässä yhtenä iltana inventaariota "vauvalaatikkoon" ja sieltä löytyikin kaikkien odotuksien äitiyskortit ja lasten neuvolakortit. Niistä tuli oikein sievä pino. Ensimmäinen äitiyskortti on vuodelta 2003. Seuraava 2010. Kolmas on 2013. Viimeinen, tämän hetkinen on vielä kesken. Hassua kuinka sitä välillä oikein pysähtyy ajattelemaan, että on jo niinkin ison kuin pian 11 vuotiaan esiteinin äiti. Välillä tuntuu, että olemme ihan siskokset. Meillähän on ikäeroa 21 vuotta. Onneksi (?) ehkä kuitenkin omaan hiukan enemmän auktoriteettia, ainakin toistaiseksi. Mietin esikoisen syntymää ja sitä hetkeä kun meistä tuli ihan oikea perhe. Siis muu kuin minä, mies ja koira. Kaikki oli niin outoa, uutta ja ihmeellistä. Toki se on sitä taas kun uusi vauva syntyy taloon, mutta rutiinit on nyt jo olemassa. Tavat kuinka meillä toimitaan. Me olemme jo kasvaneet "tiimiksi", toki matka kasvussa jatkuu aina. Koskaan ei ole ihan valmis. Vaikka aikuinen olisikin.
 
Mieleen on hiipinyt jo synnytys, sairaalaan lähtö ja isompien lasten arjen organisointi. Minulta on kysytty: "Miten sä jaksat, kun kotona vipeltää jo kolme lasta?" Jäin oikein pohtimaan kysymystä. Oikeaa vastausta ei kai edes ole mutta fakta on se, että vain kaksi pienintä on päivät kotona. Esikoinen on koulussa päivät ja illat harrastaa. Hänestä kyllä jo on apuakin. Miksi en jaksaisi? Nyt meillä ei ole kotona edes niitä poneja jotka normaalisti lisäävät askareita aikalailla. Onneksi löysin niille hienot ylläpitokodit raskauden ja synnytyksen ajaksi sekä vielä äitiyslomankin ajaksi. Saan keskittyä 100% lapsiin, kotiin, perheeseen ja arjen pyörittämiseen. Meillä mies tekee työtä jonne menee jo kun muut vielä nukkuvat. Illat on paljon harrastejutuissa mukana ja kuskaa esikoista. Mies on myös junnujen jääkiekkohuoltaja eli hallilla kuluu illat. Silloin päävastuu kodista on minulla. Äidillä. Jonkun kun on katsottava, että pyykkikori on tyhjä. Huolehdittava, että kotiin saapuneilla on ruokaa, tiskit hoidossa ja lapset pesty ja laitettu nukkumaan aikoinaan. Ja mielelläni tätä rumbaa nyt pyöritän. Muu tulee sitten taas aikanaan.
 
Neuvolassa viimeksi sain kuulla, että bebe on kiinnittynyt. Hänellä on kaikki hyvin. Mahamittani oli OK ja painon lukemat ei ole enää paljoa nousseet. Odottavan aika on pitkä mutta kukaan ei tiedä missä, milloin ja miten synnytys alkaa. Hyvä mieli kun ollaan jo näillä viikoilla. Tietää pikkuiselle vankempaa alkua elämään kun on saanut kasvaa yksiössään kunnolla. *****