Supernaiset !!!

(kuva:netistä)

"Me nousemme junaan toiveita vailla mukana vain toisemme, kaikkemme siis Täältä loppui ilma mut' jossain se kulkee ja lempeä tuuli käy hiuksiis...."



Tarvitseeko kaikki jaksaa yksin? Pitääkö yrittää kantaa liian isoa taakkaa selässä itsekseen? onko hyvä jakaa mietteitään ja ajatuksiaan kun voimavarat hiipuu? Toimiiko suomen terveydenhoito asianmukaisesti kun kyseessä on pienten lasten vanhemmat? Otetaanko asiat vakavasti vasta kun on liian myöhäistä? Kuka täyttää neuvolan kyselylomakkeen kohtaan rastin jossa kysytään "oletko uupunut"? Kuinka moni on ajatellut olevansa yli-ihminen joka tekee kaiken, ihminen joka selviää kaikesta ja ihminen jonka kädet ei väsy askareisiin eikä jalat kulkemaan?

Kävipä niin, että mun kohdalle sattui pysäyttävä "herätys", sillä nimikkeellä mä itse siitä puhun. Kaikki tuli "puun takaa" niinkuin yleensä kai on tapana? Huomasin oireina puutumisen oikean puolen kädessä- myöhemmin oikean puolen jalassa sekä kasvoissa. Nenänpieli, suun ympäristö ja silmäkulma vetivät ihan kramppiin, pistelivät ja puutuivat. Tämä kaikki siis yhden päivän aikana. Mielessä siinsi kyllä taannoin tehty hampaan juurihoito josta puudute jäi kehoon oudon pitkäksi aikaa. Mieleen juolahti myös raskausaikoina kiusanneet pinnalliset laskimotukokset. Monta monessa.

Soittaessani 112 ja kurvaillessani ambulanssilla kohti ensiapuyksikköä kaupunkiin mielessä ehti harhailla monta kummitusta. Ehdin vain tuijotella jalkoihini potkaisemiani kuomia ja turvakaukalossa nukkuvaa imeväistä. Kotiin jäi odottamaan 1,5v, 4v, 11v ja mies. Minne äiti lähtee? Koska tuut takaisin? Mikä sulla on? Kuoleeko äiti? Kysymykset soi korvissani. (niin mustalla huumorilla totesin kyllä miehellä, että "vaihdanko saappaat vai on kai ihan sama lähdönkö mä täältä kuomat tai korkkarit jalassa,...." vielä en lähtenyt kumpaisillakaan!)

Neurolla tutkitaan kaikki, verikokeet - pulssi - sydänfilmiä - verenpainetta tarkkaillaan ja verta naukkaillaan monta putkiloa. Pääsen tippaan ja sanotaan, että otetaan nyt varuiksi se pään TT-kuva. Viipalekuva. Varjoainekuva. Päässä pyörii liikaa kaikkea. Vastailen kysymyksiin asiallisesti, löydän käsilläni nenän ja seison silmät kiinni kaatumatta. Kävelen viivallakin. Neurologisesti olen OK. Mä toimin. Ei aivoverenkiertohäiriöön liittyvää.

"Olkaa ihan liikkumatta, laitan nyt tätä varjoainetta se voi lämpöillä ja lämmittää mutta hengittelet vaan syvään, ei mitään hätää..." Olen putkessa. Tai ainakin mun pää on. Niskan alla painaa "penkin" rauta. Päässä soi edelleen laulun sanat:
*Eikä meistä jää mitään, aikojen päästä muista ei kukaan mihin päädyttiin Mutta jossakin tuolla paikkamme on ja jos niin ei käy, me olemme hengissä nyt ....*



Osastolla odotellaan tuloksia. Aivorakenteissa ei poikkeavaa. Huokaus. Hiljaa pakkailen itseäni ja lasta kotiinlähtöä varten. Tätini on onneksi tukena mukana. Näin se elämän rajallisuus välillä laittaa kovemmankin naisen hiljaiseksi. Tokkopa mä silti vitsejäni jättänyt. Taxilla kotiin. On ihan hiljaista. Kaikki nukkuu. Mun rakkaat.

Oireet ei kuitenkaan häviä. Kasvot puutuu, kieli on outo ja sitten iskee paniikki. Rintaakin puristaa ja pian ollaan taas sairaalassa. Samoja ns.neurologia kokeita. "Puhtaan" paperit ja konsultoidaan viellä tarkistukseen neurolle omalle polille sekä mahdolliseen pään magneettikuvanteeseen jos oireet jatkuu. Saan labra-aikoja ja sen sellaisia. Epätietoisuudella ja pelolla kotan siis jatkaa "arkea" oloillani ja tuntemuksillani. Jos tähän nyt mitään sopivaa osaa edes suupaltti bloggari mutsi keksiä niin ainakin sen, että kukaan meistä ei huomista tiedä -oli miten oli ja hyvä niin. (anteeksi kirjoitusvirheet, pitkät lauseet ja muut kielelliset virheet. Minäkin olen ihminen. Mutta minäkin olen tärkeä!)

"Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen
yö vie meidät, mä mitään muuttais en
Joskus kun mä lähden voitte värssyn kirjoittaa
Hän pystyi aamuun saakka tanssimaan"

Ystävät: mun omat supernaiset ja sielunsiskot. TIEDÄTTE KEITÄ TARKOITAN. Kiitos. Jokaisella on omat taakkansa kannettavana, oma tiensä kuljettavana mutta ei ajatella liian pitkälle. Mennään näillä korteilla. Kaikille kiireetöntä sekä stressitöntä Joulun aikaa - Joulu löytyy sydämestä, ei materiaalista vaikka onhan sekin toisinaan tarpeen. Landemutsi tassuttelee villasukilla ja koittaa ottaa lapsen mielellä pyhät. Ei muuta kuin kaffetta porisemaan ************