Mars kerhoilemaan !!!!

baanalla :D

"Taidat olla ihan uusi täällä, milloin olette muuttaneet?" Tuohon kysymykseen olen saanut nauraen vastailla kuluneen viime viikon. Meillä on meinaan ollut "tutustumis" viikko kotiseutumme äitilapsi/avoin päiväkoti/perhekahvila toimintoihin.

"Ei, olemme asuneet täällä jo vuodesta 2008" ja naurua. Ei vaan ole aiemmin tullut ajateltuakaan lähtöä "mammakerhoihin". Nyt kun olen ollut kotona likipitäen reilun 5 vuotta olin kasvanut kypsäksi hakeutua kartoittamaan tietoa tarjonnasta. En tunnusta olevani äiti jolle seinät kaatuivat päälle mutta on ihan OK nähdä muita samassa veneessä olevia.

Siispä tuumasta toimeen. Facebook ryhmät ja netti kertoi paikat sekä kellonajat. Päätimme kerta rykäyksellä tutustua kaikkiin. Tarjontaa onkin mainiosta vaikka jokaiseksi arki aamuksi eli yksin ei kenenkän tarvitse olla.

Pikakerrontana meidän menomestat näin uuden kävijän silmin:

MA Oman 4 veen SRK:n kerho missä käy siis yksin aina 3h kerrallaan

TI Vaavitiimi (MLL) tai Avoin päiväkoti. Vaavitiimissä vapaata oleskelua/kahvittelua. SEurakunnan tiloissa. Avoimessa päiväkodissa toiminta tuokio sekä vastaavat lastenhoitajat ja päiväkodin henkilökuntaa, käytössä kivat tilat sekä mukavasti leluja ja aktiviteettia.

KE Avoin päiväkoti

To Naperotiimi perhekahvila meiningillä seurakunnan tiloissa

PE Perhekerho SRK talolla, kahvittelua ja leikkimistä vapaasti sekä lastenohjaajien suunnittelema toimintahetki sekä mahdollisuus askarrella.

Näin me saimme ensikosketuksen oman seutumme kerhoihin ja tuntuu ihan mukavalta kun noinkin kattavasti tarjontaa on. Lisäksi sain kuulla, että usein kerhojen jälkeen saatetaan jäädä vielä ulkoilemaan porukalla puistoon/leikkipaikalle ja sekös se lapsille mukavaa on. Päästellä höyryjä kaverien kanssa.

"Untuvikko" kerhoilijan niksit onnistuneeseen kerhoiluun koostuu seuraavista asioista:

-Ota itse selvää missä,milloin ja mitä

-Avoin mieli, korvat auki ja juttelemaan sekä tutustumaan

-Rennot leikkivaatteet lapsille sekä itsellekin koska saatat löytää itsesi lattialta vaikka konttaamassa. Sisätossut lapsille/ Villasukat tms itselle saattaa olla hyödylliset

-Monessa paikassa saattaa kahvi/mehu kuulua tarjottaviin tai sitten edullisella hinnalla jotta saadaan lisää kahvia. Lapsille eväät, monesti on mahdollisuus lämmittää ruokaa ym.

-Reipas mieli ja eikun baanalle!!! :-)

Mukavia kerhoja kaikille, ihania kontakteja muihin vanhempiin, vertastukea sekä lasten hauskoja juttuja ja temmellystä.

Mitä kerhoja sinun paikkakunnalasi on tarjolla? Oletko itse mukana ohjaamassa jossain kerhossa tai suunnitteletko ehkä aloittavasi toimintaa. MLL ja seurakunta saattavat olla avainsanat jos moinen kiinnostaa ja auttavia käsiä tarvitaan taatusti aina.

Ikäkriisi - pohdintaa!

kuva:google TÄHÄN IKÄÄN ON TULTU!

Ikäkriisi. Mikä se on? Minullako? No ei - ei todellakaan. Mutta silti olen huomannut asioita jotka saattaa kovin vaikuttaa siltä kuin sittenkin, ihan pikkuisen se puskisi läpi... kuin rikkaruoho asfaltin halkeamasta väkisin ja kiukulla. Hiljaa ja varoittamatta.

Meillä selfietä ottaa esiteini -en minä. Fjällräven kånken roikkuu samoin lapseni selässä ei minulla. Minulle piisaa kangaskassi, sekin pohjasta rikki. Sekä lapseltani "peritty" adidaksen olkalaukku joka "meni jo" taas. Istuvat takit, hienoiset pillifarkut ja kivasti laitetut hiukset? Who Cares mutta ne ei ole minulla nekään. Pesuhuoneen hyllylle ilmestynyt laiva tuliainen Victorias Secred ihonhoito setti laukku sekin tyttäreni. Haluamatta oma kätöseni hamuaa kiireisellä suihkukerralla Pirkan shampoon ja euroshopperin ihosaippuan. (niissä ei ole mitään vikaa mutta....)

Tennarit minultakin löytyy - tosin merkittömät. Tytöllä on ollut jo kauan Ugit, tennarit ja ajan hengen mukaan menevät saappaat ja saapikkaat. Lenkille lähtiessä minulla on ikivanha hikipuku, tuulihousut, kirppikseltä ostettu toppatakki sekä ale lenkkarit. Ja pipo joka ei enää "kelpaa" esi teinille mutta mun mielestä on "ihan OK". Havahduin toissa päivänä seuraamaan kuinka tyttäremme lenkille lähtiessään puki ensin juoksutrikoot, asetteli juomapullo vyötä vartin verran peilin edessä softshell takkinsa päälle, samoin kännykkää ja musiikki kuuloimia. Laittoi ponnaria ylös sekä asetteli kaulahuivia ja lenkkareidensa nauhoja. Tuohon oli jo kulunut aikaakin ihan riittämiin. Eikä sillä tyttäremme ei edes ole mitenkään erikois tarkka ulkonäkö jutuistaan mutta näin kun vertaan itseeni... Minkä kaamean esikuvan annankaan kun lähden ulos talostamme peiliin vilkaisematta. Niin ei ole ollut aina!

Nyt mummit ja mammat herää ajattelemaan, että äiti itse se on tytölleen peilailun opettanut. Eskoisen pikkulapsi aikana kun olin todellakin ulkonäkö keskeinen. Liiankin. Mutta niin se vaan on aika "hionut" kiveä. Minua siis. Postauksen tarkoitus ei ollut tarkkailla niinkään minua ja tytärtäni mutta koska se meni tähän niin pakko se on tunnustaa - minulla taitaa olla pikkuriikkinen hiipivä ikäkriisi. Kolmekymppiä on ohitettu. Suunta on silti vain ylöspäin. Kun koko itsekriittinen ja itseään esille tyrkyttävä yhteiskuntamme harjoittaa oman naamakuvan lähettelemistä netissä, instoissa ja naamakirjoissa. Ilman peiliä ei kai kukaan elä. Kun silti elämän tarkoitus ja tärkeys järjestykset saisi iskustettua nuorisoon. Tavalla tai toisella silti olen kauhean tyytyväinen, että nykyään porukka haluaa olla esillä: enää ei käännetä "valvonta kameroita" pois vaan otetaan reilusti kuvaa ja laitetaan nettiin silläkin uhalla, että tieto salaisista jutuista tulee näin kaikkien tietoon.

Mistä tätä juttua tursuaa. No mammakerhoissakin puhutaan asiaa. Kaikilla ei ole ainoastaan alle kouluikäisiä lapsia. Onneksi. Karkasin kyllä kai taas lujaa siitä mistä lähdin kirjoittelemaan mutta väliäkkös tuolla! Asia nyt kuitenkin on niin, että ikäkriisistäni huolimatta minäkin haaveilen kuntoilusta: joskin palaamisesta kaukaloon ristikon taakse. Ehkä jopa lenkkipolulle. Saatan olla niinkin rohkea, että ostan itselleni astetta uudemmat kuntoilu varusteet vaikka välineurheilijaksi en itseäni tunnusta. Ainakaan pahasti. (Luojan kiitos hikipannat ja säärystimet ei ole enää muodissa!!!) On mullakin "sentään" Life factoryn juomapullo, B.Vertigon takki ja Eastonin verkat. (googlettamalla löytyy lajit joihin nuo passaa!) Mutta kaukana on ne ajat kun minä raahasin laivalta Versacen hajuvettä kera saippuan sopivan - ehkä taas "sitten" kun lapset isoja. Tähän on tultu. Ikääni olen kyllä tyytyväinen kaikesta huolimatta. Ei tarvitse enää itkeä peilin edessä finnejä koska ne on murheista ehkä pienimmät. Eikä todellakaan tarvitse ajatella vesisade säätä negatiivisella sävyllä siitä syystä, että maskara valuisi poskille koska en enää ikinä ehdi mokomaa väriä ripsiini edes laittaa. Aika muuttuu - entä minä?

Vastaavia kokemuksia muilla? Kuinka teillä tvistaa äiti vst. esiteini? (noin niinkuin pilke silmäkulmassa) Oikein ihanaa viikon jatkoa kaikille.

Ristiäiset neljättä kertaa - Kastekaava kosketusnäytöltä!

 
Lokakuun lapsen ristiäiset osuivat sopivasti joulun tienoille. Kerta oli meille tosiaan neljäs mutta taas kerran uusi, jännittävä ja ihastuttava. Teemaksi kaavailin vaikka mitä mutta pääpiirtein menimme "samalla kaavalla" kuin edellisissäkin toissa kesänä - jemmassa oli vielä pinkkejä pöytäliinan kaitaliinoja sekä koristeita. Kutsut "teetin" tälläkin kertaa pikkusiskollani joka on askartelussa ja toteutuksessa paljon minua näppärämpi. Pappi valinta episodi oli aiheuttaa harmaita hiuksia ja kirkkoon kuuluvia kummeja sai jo oikein "metsästää" mutta omasta suvusta kuitenkin löysimme ihanaisen pariskunnan tyttömme kummeiksi.

Ulkoistin kakun paikkakuntamme kakku-expertille ja toteutin haaveeni tennarikakusta. Ristiäiskakkuun tuli siis vauvan nimi sekä pikkuiset marsipaani tennarit ja toinen kakku oli samaa väriä mutta siinä oli pikkuruisia tähtiä päällä. Maultaan nämä herkut olivat perus kermakakut mansikka-banaani vaahdolla. Muita tarjoiluja oli rutkasti aina suolaisista piiraista konvehteihin sekä leivoksiin. Onneksi saimme apuja "keittiö" ihmisiltä omasta lähipiiristä.

Kaikenmoista hassun hauskaa säätöä kyllä mahtui itse ristiäis-seremonia aamuun kun kotona kaikki säntäilimme ja pakkasimme tavaroita. (Pidimme kasteen paikassa jossa 11 vuotta sitten tanssittiin meidän häitä; juhlapaikalla oli siis "tarina" ja juuret.) Helpotusta järjestelyihin loi tieto, että paikkamaksuun sisältyi astiat ja ei ollut aikataulua tilan vuokralla. Kokemuksia vuokrapaikoista ristiäisten kannalta omakohtaisesti on kahdesta SRK-talosta sekä metsästysmajasta.

Pappi löysi vihdoin perille, kastekaavaa luettiin kosketusnäytöstä mikä herätti erinäisiä ajatuksia, vieraat viihtyivät ja mikä tärkeintä: ihana tyttäremme sai oman nimensä sekä pyhän kasteen. Meillä kaikkien nimet alkaa samalla kirjaimella -kyllä: koko perheen. Kaikilla lapsillamme on kolme etunimeä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä vai miten se meni? Kokemuksena nämä neljännet ristiäiset menivät jo rutiinilla jos niin saa sanoa. Itse koin, että kokemuksella on tässä asiassa ainakin merkitystä. Kivoin oma lahja oli isimieheltä odotettu neljäs tyttökoru kaulaani lapsikoru-ketjuun. Minulta löytyy nyt: Zircon Blue, Chrysoliitti,Alexandriitti & Turmaliini.  Tytöt saa ne sitten joskus itselleen.

Seuraavia ristiäisiä odotellessa ;-)
Millaisia ristiäiskokemuksia teillä on? Millä perusteella olette valinneet kummit? Miten olette päättäneet juhlapaikan?

Roiku renkaissa - älä netissä!

 
Mainostamatta sen enempää merkkiä niin haluan kertoa, että me hommasimme lapsillemme taas muuta tekemistä kuin vain tietokone tai konsolipelejä. Vanhan ajan kunnon JUMPPARENKAAT on taas täällä!

Meille tila oli valmiina eteisessä jossa mahtuu "keinumaan", tekemään renkaissa voltteja sekä heijauksia. Renkaat on vaalean puiset ja otimme koon "aikuiset" siitäkin syystä, että niissä saa roikkua myös jaloillaan. Hihnat tuli kaupassa mukana sekä asennuskoukut. Koko paketti oli alle 100€ eli simppeli kun miettii, että renkaat on iättömät.

Itse suosittelen asentamaan jumpparenkaat paikalle jossa näet niissä hyörivät lapsesi "koko ajan", meillä niitä käyttää 11 ja 4 vuotiaat lapset sekä ohimennen aina joku aikuinenkin niitä saattaa "kokeilla".

Suosittelen jos suinkin mahdollista hankkimaan! Iloa, liikuntaa, riehumista ja kiljahduksia saattaa kyllä ilmetä mutta koordinaatio kyky kehittyy ja takuulla unhoittuu ainakin toviksi ne kännykät ja tabletit.

Ja kyllä - meillä on lapsilla pihalla trampoliini sekä keinut. Puolapuun pätkä on vielä "haaveissa". Kiipely, roikkuminen sekä temppuilu kuuluu lapsille ja lapsenmielisille. Sitä ei pidä rajoittaa.

(kuva:netistä)

Onnellinen lapsuus - muistikuvina.

Saunan mittarissa : 80 astetta. Lisää löylyä ja kylmää vettä kauhalla niskaan. Pesuhuoneen ikkunan raosta tuleva raikas pakkasilma. Höyry. Ulos jäähyille. Kylmää mustaherukkamehua. Muovimukista. Ja sama uudestaan. Tietysti sisaruksien kanssa.

"Loputon" kesä. Lämpimät illat. Paljaat varpaat ja soranpalaset peltotiellä. Juoksukilpailut. Koivuissa hyvän tuoksuisia lehtiä ja kissankellot sekä piharatamot polviin kun tuli haava. Polkupyörä rallia ja puupyssyjen kanssa sotaa. Hienot majat, vallihaudat, väijytys kuopat ja pikkukiinalaiset. Sadevettä isoissa saaveissa mansikkamaan kastelua varten. Niissä kasvatettiin sammakon nuijapäistä isoja.

Jalkapalloa omalla pihanurtsilla. Isä,sisarukset ja isän veljet. Itsetehdyt maalit. Mutta pelin tuntu kuin stadionilla. Omenapuiden istutusta syksyn sateella. Pihlajaan sidottu narukeinu. "mitä tehtäs?" Puuliiterissä puukolla vuolemista ja vasarointia. Sahaamista. Hauskaa.

Vintinkomeron penkominen. Olevinaan aarteita. Kuunneltiin salaa isän Leevi and the Leavingsia kun äiti oli kauppa-autossa. Aika hurjaa. Kissanpentujen löytyminen tallin heinävintiltä. Salakuljetettiin ne sisälle nukenpetiin nukkumaan. Jäätiinkö kiinni?

Lukuisia piirrustus ja askartelupäiviä. Pikkuveli piirsi aina polvillaan pöydän päällä. Pari kertaa sai piirtää myöhemmin mun historian vihkoon roomalaisia sotilaita kun osasi mua paremmin.

Hiihtokilpailut toppahaalareissa ja eripari suksilla. Jääkiekkopelit omalla jäällä takapihalla. Hiki päässä. Tosissaan. Mäenlaskua kaivon päälle kasatusta isosta mäestä. Pappan ihmeellinen iso traktori jolla se aurasi pihan puhtaaksi. Pellon poikki mammalaan. Viinimarjapuskat. Viinimarjasotaa. Piilosta. Makkaramaata. Kymmenen tikkua laudalla. Parhaat saman ikäiset setä ja täti. Kaverit.

Tuoretta pullaa ja sämpylää. Vispipuuroa ja kahvia. Isän metsurin takki ja juuri sahattu puu. Äskettäin sisälle haettu pyykki ja pestyt matot.

Kun miettii elämää taaksepäin reippaat 20-25 vuotta - voi ajatella, että KYLLÄ oli kiva lapsuus. Osa muistoista välittyy valokuvista. Suurin osa tuoksusta. Pikku häilähdyksinä. Jänniä: iloja ja suruja. . Muistetaan ne kaksi asiaa jotka kannattaa yrittää lapsille antaa: juuret ja siivet.

Mitä kuuluu silmäpusseille ja yöunille - ÄITI ???

Ai, että tykkään näistä "piirretyistä" kuva:google

Hurmioitunut vauvafani jatkaa VAUVAKUPLASSA "sarjaa" OSA II. Viimeksi olimme kotiutuneet synnäriltä. Saaneet nyyttimme kotiin ja aloitelleet arkea. Mitä kuuluukaan elämään nyt kun takana on pian 4kk "kuplaa" , "huumaa" , "röyhyrättejä" ja "maidontuoksua" ???

Jos vastaisin "pelkkää hyvää" valehtelesin. Omassa olossa on ollut moittimista ja väsymys, stressi sekä arjen pyörittäminen ei ole ehkä ihan mennyt kuin viellä nelosta odottaessani kaavailin. Sanotaan nyt näin: Vauveliini on mitä helpoin ja ihanin. Syö, nukkuu, kasvaa ja kehittyy hyvin. Ei valvota, ei itke turhaan eikä kärsi metelistä mitä isossa perheessä väkisin on.

Kuten aikaisemmin kerroin olen kärsinyt puutumisesta ja kehon kramppaamisesta. Kun ns.syytä ei ole löytynyt tutkimuksista huolimatta on se toki verottanut omaa jaksamista. Nyt takana on myös kolmisen viikkoa kestänyt pikku lentsu- nuha - influenssa. Yskä alkaa ottaa jo helittääkseen sekä lääkekuuri on purrut suhteellisen hyvin poskiontelontulehdukseen.

Niska-hartia jumit, päänsärky, väsymys ja kauhea kahvin juonnin ammattilaisuus "painavat" myös hivenen pikkuisilla harteillani. Mutta kuten sanonta kuuluu "paistaa se aurinko risukasaankin" hiljalleen olen nyt aloittanut kävelylenkit. Lenkkareiden kiristäminen ja naama tuiskua päin on aiheuttanut hyvän olon tunteen. Vastustakin piisaa kun kaksi miniminiä on tuplavaunujen kyydissä. Olo ei viellä ole mitenkään kunto priimuksen oloinen mutta hissukseen hyvä tulee.

Kuten sanoin juon kahvia paljon. Todellakin paljon. Mutta jokaisella meillä on joku pahe. Kahvi nyt kuitenkin lienee suhteellisen hyväksytty pahe? Mitä niihin silmäpusseihin tulee niin nyt flunssassa on tullut huilittua kroppaa ja silmänalusetkin on ihan jees. Ja olen aikalailla luomumuija- en enää meikkaa paljoakaan. Joskus jos joku "meno" , naamarasvaksikin hyväksyn perusvoiteet. (nolottaa mutta harvoin edes muistan rasvata naamaa!)

Vaatekaapista olen palauttanut kavereilta lainatut odotusvaatteet mutta vielä on käytössä mm.kietaisumalliset paidat ja tunikat. Helppoja imetysvaatteita. Muutamat odotusfarkut on aika "kilttejä" raskauden jälkeiselle masukalle. Tässä ei vielä ole mitään vatsalihaksia ehtinyt ajatella. Mutta hassua kyllä nyt alkaa olla sama paino mittarissa kuin ennen raskautta. Että kyllä tää tästä. Kai se on imetys, kaurapuuro ja kotityöt mitkä pitää "naisen tiellä"!?

Sauna, kauratyyny, villasukat ja venyttely - niitä ei saisi koskaan unohtaa. Nyt toivotan kaikille ihanaa viikon jatkoa vietätte hiihtolomaa sitten reissun päällä, töissä tai kotona.

Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa

kuva:google

Tässä äitiyden ideologiaa ja myyttejä pohtiessa olen useaan otteeseen ajatellut raapustaa hajanaiset lauseet ylös. Pienen alle 4kk vauvan äitinä ajatukset on edelleen hiukan hattaraa. Luin odotus ajalla äidistä joka kirjoitti olevansa koukussa synnyttämiseen tai oikeastaan siihen tunteeseen. Tilanteen hallitsemiseen ja mukana menemiseen. Raskaus on sama asia. Et koskaan voi etukäteen tietää kuinka se sujuu, tuleeko ongelmia vai ei.

Itselläni ei yksikään raskaus lukuunottamatta esikoista ole mennyt käsikirjoitusten mukaan. Ulkopuolisille tosin on saattanut näyttää siltä, että tuo mami se vaan reippaana tsillaa 9kk äitiysfarkuissaan, kävelee ja touhuaa. Odotuksiin on mahtunut monta mutkaa. Vaivoja ja kriisejä. Tuntemuksia sekä ongelman ratkomisia.

Viikkojen laskeminen, äitiysneuvolat sydänäänineen, ultrat, mielikuvien luominen : miltä vauva näyttää, onko se tyttö vai poika. Vanha sanonta: "Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa!" täsmää tähän. En ole ollut odottaja joka tykkää siitä, että vieraat töllistelevät tai taputtelevat vatsaa saatika kyselevät tai tuputtavat omaa tietouttaan. Jälkikäteen koen ,että olen halunnut kasvattaa vauvaani "rauhassa" mutta silti ollut mielissäni kaikista ystävien kuulumisien kyselemisistä.

"Äidiksi kasvetaan" samoin "raskauteen kasvetaan" ; luonto on hoitanut asian hienoisella tavalla. Kenenkään ei tarvitse heti tottua ajatukseen olla raskaana. Saat aikaa ja ehdit hyväksyä muutokset kehossa. Jos kaikki menee "hyvin".

Usein lapset menevät tuulispäänä kohteesta a) kohteeseen b) - tarkoitan tällä sitä, että odotetaan synttäreitä, odotetaan kesälomaa, odotetaan laivareissua, odotetaan uutta polkupyörää.... aina tulee jokin uusi asia mitä odottaa. Sama kaava pätee meihin "vauvahulluihin". Tiedostan ja ymmärrän ettei kukaan voi olla aina raskaana, eikä synnyttää sataa lasta mutta tunnepuolella uskon, että meitä on paljon. Jotka ovat ns.koukussa raskauteen oli kokemukset sitten ihania tai kamalia.

Mä voisin melkein sanoa, että tällä "odotuksen huumalla" saattaa olla jonkinmoinen yhteys raskauden jälkeiseen masennukseen. En uskalla sanoa lääketieteelliseltä kannalta yhtään mitään mutta ns.omalla ajatuksellani. Kun se odotus loppuu - alkaa tavallinen arki. Tottakai jokainen on kiitollinen ja arvostaa ,että on selvinnyt synnytyksestä ja saanut lapsen maailmaan ja saa aloittaa arjen askareineen taas ilman kaiken "tiellä" olevaa mahaa. Ihmisen mieli on niin moninainen. Ihmeellinen.

Kuinka teillä, tunnustaako kukaan olevansa "koukussa" raskauden tuomaan "huumaan"? Jättäkää kommenttiboxiin mietteitä ja omia kokemuksia.