Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa

kuva:google

Tässä äitiyden ideologiaa ja myyttejä pohtiessa olen useaan otteeseen ajatellut raapustaa hajanaiset lauseet ylös. Pienen alle 4kk vauvan äitinä ajatukset on edelleen hiukan hattaraa. Luin odotus ajalla äidistä joka kirjoitti olevansa koukussa synnyttämiseen tai oikeastaan siihen tunteeseen. Tilanteen hallitsemiseen ja mukana menemiseen. Raskaus on sama asia. Et koskaan voi etukäteen tietää kuinka se sujuu, tuleeko ongelmia vai ei.

Itselläni ei yksikään raskaus lukuunottamatta esikoista ole mennyt käsikirjoitusten mukaan. Ulkopuolisille tosin on saattanut näyttää siltä, että tuo mami se vaan reippaana tsillaa 9kk äitiysfarkuissaan, kävelee ja touhuaa. Odotuksiin on mahtunut monta mutkaa. Vaivoja ja kriisejä. Tuntemuksia sekä ongelman ratkomisia.

Viikkojen laskeminen, äitiysneuvolat sydänäänineen, ultrat, mielikuvien luominen : miltä vauva näyttää, onko se tyttö vai poika. Vanha sanonta: "Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa!" täsmää tähän. En ole ollut odottaja joka tykkää siitä, että vieraat töllistelevät tai taputtelevat vatsaa saatika kyselevät tai tuputtavat omaa tietouttaan. Jälkikäteen koen ,että olen halunnut kasvattaa vauvaani "rauhassa" mutta silti ollut mielissäni kaikista ystävien kuulumisien kyselemisistä.

"Äidiksi kasvetaan" samoin "raskauteen kasvetaan" ; luonto on hoitanut asian hienoisella tavalla. Kenenkään ei tarvitse heti tottua ajatukseen olla raskaana. Saat aikaa ja ehdit hyväksyä muutokset kehossa. Jos kaikki menee "hyvin".

Usein lapset menevät tuulispäänä kohteesta a) kohteeseen b) - tarkoitan tällä sitä, että odotetaan synttäreitä, odotetaan kesälomaa, odotetaan laivareissua, odotetaan uutta polkupyörää.... aina tulee jokin uusi asia mitä odottaa. Sama kaava pätee meihin "vauvahulluihin". Tiedostan ja ymmärrän ettei kukaan voi olla aina raskaana, eikä synnyttää sataa lasta mutta tunnepuolella uskon, että meitä on paljon. Jotka ovat ns.koukussa raskauteen oli kokemukset sitten ihania tai kamalia.

Mä voisin melkein sanoa, että tällä "odotuksen huumalla" saattaa olla jonkinmoinen yhteys raskauden jälkeiseen masennukseen. En uskalla sanoa lääketieteelliseltä kannalta yhtään mitään mutta ns.omalla ajatuksellani. Kun se odotus loppuu - alkaa tavallinen arki. Tottakai jokainen on kiitollinen ja arvostaa ,että on selvinnyt synnytyksestä ja saanut lapsen maailmaan ja saa aloittaa arjen askareineen taas ilman kaiken "tiellä" olevaa mahaa. Ihmisen mieli on niin moninainen. Ihmeellinen.

Kuinka teillä, tunnustaako kukaan olevansa "koukussa" raskauden tuomaan "huumaan"? Jättäkää kommenttiboxiin mietteitä ja omia kokemuksia.