Roiku renkaissa - älä netissä!

 
Mainostamatta sen enempää merkkiä niin haluan kertoa, että me hommasimme lapsillemme taas muuta tekemistä kuin vain tietokone tai konsolipelejä. Vanhan ajan kunnon JUMPPARENKAAT on taas täällä!

Meille tila oli valmiina eteisessä jossa mahtuu "keinumaan", tekemään renkaissa voltteja sekä heijauksia. Renkaat on vaalean puiset ja otimme koon "aikuiset" siitäkin syystä, että niissä saa roikkua myös jaloillaan. Hihnat tuli kaupassa mukana sekä asennuskoukut. Koko paketti oli alle 100€ eli simppeli kun miettii, että renkaat on iättömät.

Itse suosittelen asentamaan jumpparenkaat paikalle jossa näet niissä hyörivät lapsesi "koko ajan", meillä niitä käyttää 11 ja 4 vuotiaat lapset sekä ohimennen aina joku aikuinenkin niitä saattaa "kokeilla".

Suosittelen jos suinkin mahdollista hankkimaan! Iloa, liikuntaa, riehumista ja kiljahduksia saattaa kyllä ilmetä mutta koordinaatio kyky kehittyy ja takuulla unhoittuu ainakin toviksi ne kännykät ja tabletit.

Ja kyllä - meillä on lapsilla pihalla trampoliini sekä keinut. Puolapuun pätkä on vielä "haaveissa". Kiipely, roikkuminen sekä temppuilu kuuluu lapsille ja lapsenmielisille. Sitä ei pidä rajoittaa.

(kuva:netistä)

Onnellinen lapsuus - muistikuvina.

Saunan mittarissa : 80 astetta. Lisää löylyä ja kylmää vettä kauhalla niskaan. Pesuhuoneen ikkunan raosta tuleva raikas pakkasilma. Höyry. Ulos jäähyille. Kylmää mustaherukkamehua. Muovimukista. Ja sama uudestaan. Tietysti sisaruksien kanssa.

"Loputon" kesä. Lämpimät illat. Paljaat varpaat ja soranpalaset peltotiellä. Juoksukilpailut. Koivuissa hyvän tuoksuisia lehtiä ja kissankellot sekä piharatamot polviin kun tuli haava. Polkupyörä rallia ja puupyssyjen kanssa sotaa. Hienot majat, vallihaudat, väijytys kuopat ja pikkukiinalaiset. Sadevettä isoissa saaveissa mansikkamaan kastelua varten. Niissä kasvatettiin sammakon nuijapäistä isoja.

Jalkapalloa omalla pihanurtsilla. Isä,sisarukset ja isän veljet. Itsetehdyt maalit. Mutta pelin tuntu kuin stadionilla. Omenapuiden istutusta syksyn sateella. Pihlajaan sidottu narukeinu. "mitä tehtäs?" Puuliiterissä puukolla vuolemista ja vasarointia. Sahaamista. Hauskaa.

Vintinkomeron penkominen. Olevinaan aarteita. Kuunneltiin salaa isän Leevi and the Leavingsia kun äiti oli kauppa-autossa. Aika hurjaa. Kissanpentujen löytyminen tallin heinävintiltä. Salakuljetettiin ne sisälle nukenpetiin nukkumaan. Jäätiinkö kiinni?

Lukuisia piirrustus ja askartelupäiviä. Pikkuveli piirsi aina polvillaan pöydän päällä. Pari kertaa sai piirtää myöhemmin mun historian vihkoon roomalaisia sotilaita kun osasi mua paremmin.

Hiihtokilpailut toppahaalareissa ja eripari suksilla. Jääkiekkopelit omalla jäällä takapihalla. Hiki päässä. Tosissaan. Mäenlaskua kaivon päälle kasatusta isosta mäestä. Pappan ihmeellinen iso traktori jolla se aurasi pihan puhtaaksi. Pellon poikki mammalaan. Viinimarjapuskat. Viinimarjasotaa. Piilosta. Makkaramaata. Kymmenen tikkua laudalla. Parhaat saman ikäiset setä ja täti. Kaverit.

Tuoretta pullaa ja sämpylää. Vispipuuroa ja kahvia. Isän metsurin takki ja juuri sahattu puu. Äskettäin sisälle haettu pyykki ja pestyt matot.

Kun miettii elämää taaksepäin reippaat 20-25 vuotta - voi ajatella, että KYLLÄ oli kiva lapsuus. Osa muistoista välittyy valokuvista. Suurin osa tuoksusta. Pikku häilähdyksinä. Jänniä: iloja ja suruja. . Muistetaan ne kaksi asiaa jotka kannattaa yrittää lapsille antaa: juuret ja siivet.

Mitä kuuluu silmäpusseille ja yöunille - ÄITI ???

Ai, että tykkään näistä "piirretyistä" kuva:google

Hurmioitunut vauvafani jatkaa VAUVAKUPLASSA "sarjaa" OSA II. Viimeksi olimme kotiutuneet synnäriltä. Saaneet nyyttimme kotiin ja aloitelleet arkea. Mitä kuuluukaan elämään nyt kun takana on pian 4kk "kuplaa" , "huumaa" , "röyhyrättejä" ja "maidontuoksua" ???

Jos vastaisin "pelkkää hyvää" valehtelesin. Omassa olossa on ollut moittimista ja väsymys, stressi sekä arjen pyörittäminen ei ole ehkä ihan mennyt kuin viellä nelosta odottaessani kaavailin. Sanotaan nyt näin: Vauveliini on mitä helpoin ja ihanin. Syö, nukkuu, kasvaa ja kehittyy hyvin. Ei valvota, ei itke turhaan eikä kärsi metelistä mitä isossa perheessä väkisin on.

Kuten aikaisemmin kerroin olen kärsinyt puutumisesta ja kehon kramppaamisesta. Kun ns.syytä ei ole löytynyt tutkimuksista huolimatta on se toki verottanut omaa jaksamista. Nyt takana on myös kolmisen viikkoa kestänyt pikku lentsu- nuha - influenssa. Yskä alkaa ottaa jo helittääkseen sekä lääkekuuri on purrut suhteellisen hyvin poskiontelontulehdukseen.

Niska-hartia jumit, päänsärky, väsymys ja kauhea kahvin juonnin ammattilaisuus "painavat" myös hivenen pikkuisilla harteillani. Mutta kuten sanonta kuuluu "paistaa se aurinko risukasaankin" hiljalleen olen nyt aloittanut kävelylenkit. Lenkkareiden kiristäminen ja naama tuiskua päin on aiheuttanut hyvän olon tunteen. Vastustakin piisaa kun kaksi miniminiä on tuplavaunujen kyydissä. Olo ei viellä ole mitenkään kunto priimuksen oloinen mutta hissukseen hyvä tulee.

Kuten sanoin juon kahvia paljon. Todellakin paljon. Mutta jokaisella meillä on joku pahe. Kahvi nyt kuitenkin lienee suhteellisen hyväksytty pahe? Mitä niihin silmäpusseihin tulee niin nyt flunssassa on tullut huilittua kroppaa ja silmänalusetkin on ihan jees. Ja olen aikalailla luomumuija- en enää meikkaa paljoakaan. Joskus jos joku "meno" , naamarasvaksikin hyväksyn perusvoiteet. (nolottaa mutta harvoin edes muistan rasvata naamaa!)

Vaatekaapista olen palauttanut kavereilta lainatut odotusvaatteet mutta vielä on käytössä mm.kietaisumalliset paidat ja tunikat. Helppoja imetysvaatteita. Muutamat odotusfarkut on aika "kilttejä" raskauden jälkeiselle masukalle. Tässä ei vielä ole mitään vatsalihaksia ehtinyt ajatella. Mutta hassua kyllä nyt alkaa olla sama paino mittarissa kuin ennen raskautta. Että kyllä tää tästä. Kai se on imetys, kaurapuuro ja kotityöt mitkä pitää "naisen tiellä"!?

Sauna, kauratyyny, villasukat ja venyttely - niitä ei saisi koskaan unohtaa. Nyt toivotan kaikille ihanaa viikon jatkoa vietätte hiihtolomaa sitten reissun päällä, töissä tai kotona.

Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa

kuva:google

Tässä äitiyden ideologiaa ja myyttejä pohtiessa olen useaan otteeseen ajatellut raapustaa hajanaiset lauseet ylös. Pienen alle 4kk vauvan äitinä ajatukset on edelleen hiukan hattaraa. Luin odotus ajalla äidistä joka kirjoitti olevansa koukussa synnyttämiseen tai oikeastaan siihen tunteeseen. Tilanteen hallitsemiseen ja mukana menemiseen. Raskaus on sama asia. Et koskaan voi etukäteen tietää kuinka se sujuu, tuleeko ongelmia vai ei.

Itselläni ei yksikään raskaus lukuunottamatta esikoista ole mennyt käsikirjoitusten mukaan. Ulkopuolisille tosin on saattanut näyttää siltä, että tuo mami se vaan reippaana tsillaa 9kk äitiysfarkuissaan, kävelee ja touhuaa. Odotuksiin on mahtunut monta mutkaa. Vaivoja ja kriisejä. Tuntemuksia sekä ongelman ratkomisia.

Viikkojen laskeminen, äitiysneuvolat sydänäänineen, ultrat, mielikuvien luominen : miltä vauva näyttää, onko se tyttö vai poika. Vanha sanonta: "Sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa!" täsmää tähän. En ole ollut odottaja joka tykkää siitä, että vieraat töllistelevät tai taputtelevat vatsaa saatika kyselevät tai tuputtavat omaa tietouttaan. Jälkikäteen koen ,että olen halunnut kasvattaa vauvaani "rauhassa" mutta silti ollut mielissäni kaikista ystävien kuulumisien kyselemisistä.

"Äidiksi kasvetaan" samoin "raskauteen kasvetaan" ; luonto on hoitanut asian hienoisella tavalla. Kenenkään ei tarvitse heti tottua ajatukseen olla raskaana. Saat aikaa ja ehdit hyväksyä muutokset kehossa. Jos kaikki menee "hyvin".

Usein lapset menevät tuulispäänä kohteesta a) kohteeseen b) - tarkoitan tällä sitä, että odotetaan synttäreitä, odotetaan kesälomaa, odotetaan laivareissua, odotetaan uutta polkupyörää.... aina tulee jokin uusi asia mitä odottaa. Sama kaava pätee meihin "vauvahulluihin". Tiedostan ja ymmärrän ettei kukaan voi olla aina raskaana, eikä synnyttää sataa lasta mutta tunnepuolella uskon, että meitä on paljon. Jotka ovat ns.koukussa raskauteen oli kokemukset sitten ihania tai kamalia.

Mä voisin melkein sanoa, että tällä "odotuksen huumalla" saattaa olla jonkinmoinen yhteys raskauden jälkeiseen masennukseen. En uskalla sanoa lääketieteelliseltä kannalta yhtään mitään mutta ns.omalla ajatuksellani. Kun se odotus loppuu - alkaa tavallinen arki. Tottakai jokainen on kiitollinen ja arvostaa ,että on selvinnyt synnytyksestä ja saanut lapsen maailmaan ja saa aloittaa arjen askareineen taas ilman kaiken "tiellä" olevaa mahaa. Ihmisen mieli on niin moninainen. Ihmeellinen.

Kuinka teillä, tunnustaako kukaan olevansa "koukussa" raskauden tuomaan "huumaan"? Jättäkää kommenttiboxiin mietteitä ja omia kokemuksia.

LEPOA - LÄMPÖÄ JA LEMPEYTTÄ LENTSULLE!

Flunssa pitää potea kotilona - ei koulussa, tarhassa tai töissä!
Lyhyt ja ytimekäs postaus aiheesta FLUNSSA. Se kuuluu normaaliin elämään. Joskus ihminen sairastuu eikä sille voi mitään. Ennen vanhaan sanottiinkin, että kyllä kroppa tietää kun se kaipaa lepoa ja se taitaa olla silloin kun kuume ja nuha kaataa peiton alle.

Liian usein nykyään ihmiset koittavat väkisin olla askareissaan vaikka yhdellä jalalla. Niin se maailma ei kuitenkaan pyöri, että kaikki menisivät kipeinä toimiinsa. Säälikää edes lapsia: Mikään ei ole kammottavampaa kuin vihreää ikiräkää sieraimesta suuhun valuttava antibiootti huuruissa konttaava pikku naskali.

Muistakaa:

-Kuume/flunssa/yskä tms parannellaan kotona levätän!

-Ei fyysistä liikuntaa,aktiviteettia / juoksua kun kuume tai flunssa.

-Yksi kunnon kuumeeton päivä ja nokka ulos ennen kuin kouluun,kerhoon tai töihin.

-lääkkeitä vain ensiapuun ja maltilla kunnes lääkäri toisin määrää!

On itsekästä ja väärin viedä kipeä sekä puolikuntoinen lapsi hoitoon,kouluun,kerhoon missä muut menee täysillä. Siellä pitää olla kunnossa. Kun pienet tai isot potilaat hoidetaan kuosiin kotona kunnolla vältetään ikävät jälkitaudit. (Allekirjoittanut on itsekin kyllä aikoinaan sortunut siihen, että on vienyt lapsen päiväkotiin kun se vielä aamulla oksensi. Laittanut kouluun vaikka illalla mittari näytti 37.5. Mutten enää - virheistä oppii!)

Eli mustaviinimarjamehua hunajalla, nesteitä, valkosipulin kynsi tyynyliinaan, höyryhengitystä, fleecepeitto+ villasukat ja petiin. Piirretyt pyörimään ja hoidellaan lentsut pois. Pian se kevät jo kolkuttelee oveen <3

Millaisia lentsun hoitokeinoja teillä käytetään? Kuinka äkkiä lähdette lääkäriin? Otetaanko teidän terveyskeskuksessa flunssa potilas tosissaan?
(Kuva: netistä googlettamalla Virus - kuvana )

ELI LEPOA - LÄMPÖÄ -LEMPEYTTÄ LENTSUUN!

Pelko pois ja hammaslääkäriin - Luotatko sinä suun hoitajaasi?

Tutkimuksissa.

Ennen joulua sattui niin, että oli ihan pakko mennä yliopistollisen sairaalamme (TYKS) ensiapuun hammaspuolelle. Hoidettavaksi osoittautui isoin kolmoisjuurinen alahammas. Se oli tulehtunut ja juurihoidettava. Ensiavussa puudutettiin (hosumalla ja äkkiä! Odotimme hammaslääkäriä n.vartin sovitusta ajasta hammashoitajan/avustajan kanssa koska lääkärille tuli lasiseinän taakse jokin tärkeä "vieras", lääke konsultoija? tms.) Ei siinä mitään hammas putsattiin, avattiin vähän juuria ja pruutattiin lääkkeet ja sain neuvon soittaa heti huomenissa oma hammaslääkärilleni ja varata ajan ja jatkaa särkylääkkeitten syömisen.

Puudutteen teho ei lähtenyt kunnolla pois. Koko vasen käsi (silloin vasen) oli aivan puutunut koko seuraavan yön. En sen enempää ihmetellyt. Popsin buranaa ja marssin omahammaslääkärille. Siellä aloitimme juurihoidon ja pääsin säryistä eroon.

Ennen joulua sain sitten kunnon "flaagin". Koko oikea puoli kehosta kramppasi, pisteli/puutui. Pikku shokissa lanssilla TYKS:iin. Siellä kaikki neurologiset kokeet. Pään TT-kuva ja sydänfilmit. Kaikki OK. Pääsin kotiin. Konsultoitiin vielä yleisneuron puolelle pään magneetti kuvaan koska palasin ensiapuun muutama päivä tuon jälkeen kun oireet taas palasivat. Olin vähällä tietokoneen käytöllä, en uskaltanut ajaa autolla ja arki oli kovin stressaavaa olojen kanssa.

Tammikuussa oireita oli edelleen. Mutta osasin niitten kanssa "elää". Niska ja hartiaseutujen jumit, rytyssä nukkuminen vauvan kanssa, väsymys ja univelka, stressi sekä uupumus ja paniikkihäiriö,päänsärytön migreeni ym. olivat kaikki listalla "syy"/ehdotuksia "miksi"..?
Lämmin suihku, sauna ja venyttely kyllä auttoi tai niiden aikana puutumista ei esiintynyt. Pään magneettikuvalla pois suljettiin MS-tauti ja muita hermostollisia juttuja. Syytä puutumisiin ei kuitenkaan edelleenkään saatu selville.

Oma selvitykseni on seuraava: marraskuussa hammaslääkärin ensiavussa johtopuudute osunut hermoon ja tehnyt vaurioita. Kolmoishermollista hammasta kun puudutetaan on se yhteydessä kaikkiin kasvojen hermostoihin. Olen saanut vastauksia (kierteleviä) ,että niin voi käydä ja puutumiset saattaa kestää vaikka vuoden. Kukaan ei osaa sanoa. Puutuminen minulla on paikoittaista, vaihtaa paikkaa otsasta silmäkulmaan, oikea käsi, pään takasivu oikealta ym. Tuntemukset on nyt vähentyneet eivätkä pahentuneet. Epikriisiä odotin yli kuukauden hammaslääkärin ensiavusta. Mutta sain sen vihdoin.

Laittaa kyllä miettimään sitä millainen vastuu hammaslääkäreillä on, niinkin iso asia kuin kasvohermot ja hermostovauriot yleensäkin vaikuttavat paljon ihmisen koko elämän laatuun. Tästä eteenpäin olen kyllä itse tarkempi millä aineella annan puuduttaa, kyseenalaistan ja otan selvää. Mutta ihminen on niin pieni lääketieteen suuressa maailmassa. Ja ihmisen anatomia on niin ihmeellinen. Keho reagoi erilaisiin juttuihin mitä hassuimmilla tavoilla. Tuntuu vaan tympeältä ,että työllistin erikoislääkärit neurolla jos "syy" olikin se ,että puudute vaurioittanut hermostot. Toisaalta uskon etten kuitenkaan ollut se kaikkein turhin tutkittava.

Muilla vastaavia kokemuskia? Ajattelin jakaa kertomukseni joka on minulle vaikuttanut elämään nyt kuluneet 3kk. Syöneet aikaani ja saaneet käymään läpi kaikenlaisia ajatuksia.


Ja suosittelen muuten kurkkaamaan LÄÄKÄRI postausta seuraavasta linkistä:
http://blogit.kaksplus.fi/blogi/kunaitikelaa/hei-sori-ma-oon-harvinainen/

Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä...

"Sataa räntää, vaunuissa pikkulapset, kori piukassa ruokaa ja kerholainen juoksee vierellä.. pidän kädestä. Meillä on ne heijastimet. Rekka suhaa ohi. Ei edes kuule mitään. Onneksi vaunuissa on sadesuoja. Heijastinliivit ja kokoaikainen VARO VARO VARO.... Eikä tämä ole ote facebook päivityksestä -It`s a monday morning- vaan meidän arkea. Jumalaton liikenne maantiellä. Ja me kiitolliset saamme sentään kulkea kävelytiellä. Ja meillä on katulamputkin. Liikenteen vaara häilyy mielessäni aina ja muistan kertoa kuinka äitin koulukaveri kuoli kun jäi auton alle. Sen jälkeen siihen kohtaa tietä tuli muutoksia kotipaikkakunnallani..."

Tartuin aiheeseen jota olen miettinyt siitä saakka kun sain omia lapsia. Liikenne. Nykyään kaikki kulkee pyörillä. Ruoka, tavarat, ihmiset, eläimet jne. kuljetetaan maanteillä. Enää ei ole ainoastaan pikkuista hiekkapätkää jossa naapurin isäntä pörisyttelee Dextalla. Enää ei synnäriltä kotiin ajeta fiat minillä irtonainen vauvankoppa takapenkillä. Kukaan ei enää aja hiljaa. Missään ei enää ole malttia.

Päiväkotien,koulujen,liikuntapaikkojen ja jopa kerhojen parkkipaikoilla saa jalankulkijana varoa ja katsoa monen monta kertaa mistä joku kaahaa maasturin renkaat sutien muista välittämättä. Henkilöautot, mautot, mopot, mönkijät, traktorit ovat liikenne kuvassa normaaleita ainakin maaseuduilla. Välillä tuntuu, että jaloillaan liikkuvat ovat katoava luonnonvara. Samoin sitten kai myös järki ja toisten huomioon ottaminen.

Suojatie (meillä päin ainakin useimmiten) tarkoittaa lähinnä tielle muuten vaan piirrettyjä valkoisia viivoja... bussit, isot raskaan kaluston autot samoin taxit saattavat painella varpaitten yli muitta muitkitta ja surutta. Itse en koskaan luota suojatiehen. Enkä uskalla opettaa sitä lapsillekaan. Kevyenliikenteenväylät ovat paikoittain aika vaarallisia, turvakaiteet puuttuu tai on tehty "sinnepäin" , 80km/h ohi kiitävä täysperävaunu ruiskauttaa jalankulkijan päälle mukavat loskat ja jo pelkkä katsominen useampiin voimarenkaisiin saa silmät sekaisin.

Tekstissä en nyt ota kantaa enkä puhu mistään päästöistä, en hiilijalanjäljistä enkä ekoile. Meillä kyllä ajetaan autolla, paljon ajetaankin. Lähinnä itseäni mietityttävä asia on turvallisuus. Eikö liikennekulttuurin pitäisi kehittyä sen myötä kun kaikki vehkeetkin? Kunnantyöntekijöitä, hoitajia, erilaisia ammattikuntia kyllä koulutetaan säännöllisin väliajoin: tulisiko välillä muisti-herätys-liikenne kouluttaa kaikkia autokortin omaavia?

Vähän väliä saa lukea surullisia uutisia otsikoista missä milloinkin on kolissut, missä pahasti pelti ja missä lopullisesti ihmishenkiä. Eikö asioihin voida puuttua koskaan ennenkuin se on liian myöhäistä?
Isot tiet joiden yli kävelee päivässä montakymmentä lasta joissa nopeudet on 80-100km/h -miten se voidaan luokitella turvalliseksi? Miten "Varokaa lapsia!" merkit jaetaan? Milloin on aika ottaa yhteyttä jonnekin ja minne jos tekee mieli puuttua turvallisuuteen omalla asuin seudulla?

Itse liputan kovin ja huitoen poliisi ratsioitten puolesta, -mitä enemmän ylinopeuksia, rattijuopumuksia ja muita rikkeitä saadaan kiinni ainakin aina on hetken yksi rikkeen tekijä vähemmän. Olen aina ollut hyvä kuski. Varsinkin kun istun hanttarin puolella. Muistan aina muistuttaa nopeuksista, turvavöistä, mutkan takana piilevästä mahdollisesta vaarasta ja tietenkin hirvistä ja peuroista. Mutta niinhän sen pitäisi olla SILMÄT AUKI liikenteessä.

Allekirjoittanut muistuttaa: Krosseilla ajellaan sitten radalla tai LUVALLA turvallisilla paikoilla! ;)

Ajakaa varovasti, ajakaa reilusti ja ajakaa ajatuksella. Jääkiekosta ja raveistakin tuttu termi: "AJA" (no tarkoittaa hiukan eri asiaa!!!) voisi olla muistutus myös liikenteeseen Alhainen tilannenopeus, Jokaisen kilometrin suunnittelu ja Arviointi tilanteisiin. (aajiiaa) *

muistakaa kommentoida, käykää kurkkimassa facebookissa ja postiakin saa laittaa landemutsi@gmail.com