Toinen tykkää äidistä - toinen tyttärestä!

Blogi (http://fi.wikipedia.org/wiki/Blogi) itselleni oli aikoinaan "päiväkirjan" jatko-osa. Miksi halusin sen kaiken kansan luetavaksi? Älkää kysykö. 1980 luvulla kun olin viellä pöydän alla "kakkaa tallaava" siirreltävä nappula kirjoitettiin paperille. 1990 luvulla runoja, aforismeja sekä muita hauskoja juttuja hakattiin jo tietokoneellakin. Mulla itselläni oli ihana antiikkinen kirppikseltä ostettu kirjoituskone. Ihan musteella. Sillä sai aikaan hienoja melankolisiakin lauseita "ikuisesti" ja tunteella. Mustalla tai punaisella. Muistelen taaksepäin, että olen kirjoittanut yläasteella mm.TET-harjoittelussa ollessani seurakunnan nuorisolehteen, ratsastus-seuran julkaisuun heppakerho juttuja.


Se mihin itse olen blogeissa kiinnittänyt huomion on se, että kun blogeja tupsahtelee kuin sieniä sateella joukosta on vaikea "erottua" jos sitä haluaa. Häikäilemättä tässäkin "lajissa" tunnutaan jyräävän kyynärpää taklauksilla ja poikittaisilla selkään. Mutta - mikä eritoten lähinnä ihmetyttää on se "tyrkyttäminen" ja "samankaltaisuus". Jos joku oikeasti haluaa lukea kirjoitusta missä se pointti on rintavarustus, treenattu takapuoli, ripsihuollossa käynti tai mahtavat hankinnat uuteen , isoon ja valkoiseen ajattomaan kotiin niin mikä nottei? Välillä vaan iskee paljouden yliannostus valkoisia sohvia, lasipöytiä ja hienoja vaatteita. Mutta niinhän se menee tässäkin - toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä!



Milloin tavallisuudesta tuli kieroon katsottava? Mulle blogissa tärkeintä on sanoma. Sisältö on se juttu mitä itse kaipaan useinpiin juttuihin joita olen lukenut - mieluummin lyhyt ja ytimekäs "viihde" paketti kuin pitkä rimpsu liirumlaarumia raidasta tai kuviosta lasten paidassa.. jos ymmärrätte pointin!?

Blogin lukemisen itse koen vapaa-ajan tekemisenäni ja silloin toki luen vain sellaisia kirjoituksia jotka sopii omaan elämän tilanteeseen. Joskus on toki kiva "eksyä" -ei omalle- mukavuus alueelle. Onneksi suomi on vapaa maa ja lukija saa itse valita mitä lukee. Samalla tavalla itse ymmärrän myös kirjoittamisen - sanan vapaus ja omanlainen tekstin tuotto. Olkoot se sitten tarina mato-ongella olemisesta lähi ojassa veljen kanssa ihanalla ysärillä tai vaikka uuteen lajiin tutustuminen urheilussa.

Vielä teininä haaveilin isona olevani kirjailija. Siitä kuinka luomisen tuskassa valvon yöt kahvin voimalla ja kirjoitan kun muut nukkuu. Elämän kerrat ja romaanit. Ah. Ehkä osa haaveliusta onkin toteutunut ja kuka ties mikä toteutuu ja milloin? Haaveille saa ja pitää aina antaa tilaa. Mielikuvitus laukkaa edelleen joskus nopeampaa kuin järki mutta entä sitten? Eletään unelmia toteen nyt - ei "sitten kun" vaikka joskus pakosti on niinkin ajateltava.

Ihanaa viikkoa kaikille. Kirjoittakaa, antakaa mielenne virrata vapaana ja muistakaa - Jokainen tyylillään. Kaikki ei ole sanaseppoja - usein joudun itse pitämään suuni kiinni kun kuuntelen mitä oma koululaiseni kertoo ainekirjoitus aiheistaan kun mulla olisi heti tarinalle hyvä alku ... Silloin koulainen sanoo: "Äiti nyt sä et kirjoitakaan ainetta...." Ja tosin koululainen myös muistutti mua, että "Koska sä oot jo noin vanha me jäätäs heti kiinni, että sä oot sanellut mun aineen...." Niinpä niin - Olen vanha, olen kalkkis ja siis ihan sika vanha. Huokaus: Tähän on tultu. Mutta olen onnellinen. Kiitos jos luit. Saa kommentoida.