Luin Lapsellista - blogin Annan kirjoituksen http://blogit.kaksplus.fi/lapsellista/mina-olen-oikea-nainen/ ja inspiroiduin siitä rustaamaan. Alunperin haasteen ilmoille heitti Iina - http://butimahumannotasandwich.indiedays.com/2015/04/10/mina-olen-oikea-nainen/
Tähän haluan kirjoittaa oman osani. Ala-asteella taisin olla "kuin kuka tahansa" menin suht sovussa muiden joukossa äitin tekemissä vaatteissa. Joskus koin olevani erilainen kuin muut mutten koskaan ollut se kiusattu tai haukuttu. Yläasteella mukaan astui syömishäiriöt, anoreksia ja bulimia. Halusin olla laiha ja "näkyä" muillekin. Olla erikoinen, saada huomiota. Siinä onnistuin. Mitä pienemmät farkut mahtui sovituskopissa päälle sitä parempi oli fiilis. En ikinä,koskaan, milloinkaan tahtoisi, että omat tyttäreni moiseen mukaan joutuisivat. Siis siihen, että pitäisi olla jonkunlainen, tietynlainen vain koska muut tykkäisivät ehkä sinusta sitten enemmän. Ulkokuoren takia! Siksi kehun, kannustan ja palvon heitä. Hyvällä tapaa. Koitan miettiä mitä ja miten toimin, myös näissä kirjoitus hommissa. Ei voi heitellä ihan sammakoita kun kotona kasvaa nuori nainen. Äitiä ei kenenkään pidä joutua häpeämään. Eikä saakaan: Äiti on nainen olipa millainen hyvänsä, toki on joitain asioita jotka pitää olla hanskassa kun on äiti. Lapsilleni tahdon opettaa, että peilistä katsoo aina kaunis ihminen.
"Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan,
uusi voima, kaikki voipa, viattomuus otsallaan
Pian hän maasta nousee, löytää avosylin,
kaiken mitä tarjoo lyhyt lumo lapsuuden
Katson häntä hiljaa, tiedä muuta en,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen"(JT)
Elämäni ehkä seuratuin nainen on ollut oma äitini. Me olemme saaneet häneltä kasvatuksen, tuen, ohjeet ja eväät. Se riittää. Läsnäolemisen aakkoset on silti ne joita jopa itse olen kaivannut vaikka äiti aina olikin meidän kanssa. Niitä opettelen itse koko ajan. Millaisen naisen mallin haluan antaa lapsilleni. Neljän tyttären äidillä ei oikein ole varaa mässäillä itsesäälissä peilaamassa naamaa kauhistellen tai punnita itseään jatkuvalla syötöllä manaten "herranjestas". Ei äidin on koitettava olla itseensä tyytyväinen, olla sinut kehonsa kanssa sekä tuntea olevansa riittävä, sopiva ja hyvä sellaisena kuin on. Huumorilla selviää myös aika monesta asiasta ja sen meillä osaa lapsetkin. Pelleillään, vitsaillaan ja nauretaan. Joskus kyllä ihan mauttomastikin - mutta se kuuluu meille. Kieroutunut huumorintajukin voi olla naisellista. Sen saa periyttää.
Minun mielestäni naista ei tee tissit, ei tukka, ei meikkaaminen, ei irtoripset/hiuspidennykset - tai mikään materiaalinen juttu. (kyllä on mullakin välillä ollut tekoräpsyt ja olen värjännyt tukkaa!) Naiskauneus on puhututtanut kai aina. Ajat muuttuu, naiset muuttuu, ikäkausi vaikuttaa, elämänkokemus - Kaikki ne yhdessä. Jos joku sanoi, että äidiksi kasvetaan niin sama pätee naiseuteen. Itse en ainakaan 15 vuotta sitten tiennyt hölkäsen pöläystä mitä on olla nainen. Nyt neljä lasta synnyttäneenä, naimsissa 11 vuotta olleena saatan tietää jo jotain siitä mitä on olla nainen? Eikä sekään oletko synnyttänyt, oletko naimisissa tai onko lapsia omia tai muiden- tee sinusta mitään kaikki tietävää mutta kokemukset ja elämä itsessään kyllä opettaa. Opettaa jopa siitä, millaista on olla nainen.
Nainen voi tehdä ihan mitä vaan ilman ,että se syö naiseutta. Nainen voi pelata jääkiekkoa, jalkapalloa, olla töissä rakennuksilla tai ajaa rekkaa ja crossia. Nainen voi olla verkkareissa sekä tennareissa ja olla silti nainen. Nainen voi ohjastaa ravihevosta, ajaa traktorilla, olla maanviljelijä tai tilan emäntä. Tehdä ruumiillista työtä ja nauttia siitä. Nainen voi olla myös halunsa ansiosta kotiäiti. Kaikki ei halua olla uraohjuksia radalla jossa "heikot sortuu" - ei kyllä vahvuus naisessa mitataan ihan eri fjääreissä. Siis mun mielestä. Koska mä olen tällainen nainen.
"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää, Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää Mut joku aamu mä tiedän sen, Sä heräät huomaamaan, Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin, Ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin Ja hetken vielä nukkuu puoli maailmaa, Hetki vielä kirkas aamu aukeaa ...."
Ihanaa Juha Tapiota voi aina lainata. Mulla on ystäviä, voimakkaita naisia ympärillä ihan mielettömästi. On ystäviä vuosikymmenten takaa. Erityislasten äitejä, on parisuhteissa eläviä - on yksinhuoltajia. On vakavasti sairaita, on niitä joilla on muuten vain vaikeaa. On naisia jotka tekee paljon töitä, raskaitakin. On naisia joita ilman en tietäisi mitä kaikkea naisella voi elämässä vastaan tullakaan. On naisia jotka ovat uhranneet kaikkensa ja liikaakin ja siitä väsyneet. Naisia joille mikään ei ole liian korkea este ja niitä jotka heittivät hanskat tiskiin jo alkumatkalla. Niitäkin jotka väsyivät- liian aikaisin.
Mitä minusta naiseuteni merkitsee itselleni -tai mitä se merkitsee miehelleni? Siihen jos osaisin kokonaan vastata olisin aika sankarillinen. Me olemme yhdessä kokeneet kaikki elämän isoimmat merkki paalut jos niin voi sanoa. Kulkeneet matkan jolla on merkitystä vain meille. Siinä matkassa on ollut mutkia. Heikompi nainen olisi antanut periksi. Eli mä luulen, että olen vahva, sinnikäs ja tahdonvoimainen nainen. Siinä jää muut seikat taka-alalle. Kun elämässä kohtaa vastoinkäymisiä on ihan sama minkä näköinen, kokoinen tai merkkitietoinen on. Silloin on väliä vain sillä miten selviää, kuinka jaksaa ja kuinka kauan. Ja mikä on päämäärä, tavoite ja kuinka asiat hoidetaan naisen ja miehen tavalla mutta yhdessä.
Olen nainen joka arvostaa suoraa puhetta. Parisuhteessa sitä, että voidaan kommunikoida tavalla mikä tilanteeseen sopii- jos on riitaa riidellään sitten avot sovitaan ja taas jatketaan. En tarvitse miestä vaihtamaan lamppua, en nostamaan itsetuntoani millään lahjuksilla: koruilla tai vaatteilla. Me emme ostele toisillemme lahjoja. Emme ole koskaan olleet sellaisia. Eikä se haittaa. Mä käyn kaupassa, kannan ruokakassit, yleensä mukana on vähintään kolme lasta ja vaunut sekä reput,hoitolaukku, vaihtovaatteet. Selviän ja hyvin: ehkä jopa paremmin kuin se maasturilla lähikauppaan pörhältävä nainen joka ostaa yhden leivän ja light mehua. Ja silti sekin on kyllä ihan hyvä nainen. Mun mielestä olen hyvä vaimo. Teen ruokaa, siivoan, hoidan lapset, maksan laskuja, osallistun lasten harrastuksiin sekä organisoin ja mietin aikatauluja. Saan olla nainen omalla mukavuus alueellani ja välillä sen vieressä. Vaikka meillä on omanlaisemme tapa olla nainen ja mies- meillä on jonkinmoinen yhteinen sävel. Onneksi. Mieheni käy töissä, minä olen kotona- nyt niin on hyvä. Hän harrastaa, kuskaa vanhinta lastamme paljon. Reissaavaat pelijuttuja. Hänkin omistautuu paljon lapsiin- tällä hetkellä vanhimpaan. Hän ei hillu kavereittensa kanssa poikien illoissa, ei saunailloissa. Ei polta eikä juo. On siis kasvanut mieheksi - vuosien varrella. Olen siis myös onnekas ja onnellinen nainen. (tosin aina en sitä muista!)
"Me nousemme junaan toiveita vailla mukana vain toisemme, kaikkemme siis Täältä loppui ilma mut' jossain se kulkee ja lempeä tuuli käy hiuksiis Nuhruisen penkin reunalle nostat juoksemaan väsyneet jalkasi noin Minä pelkuri tunnen rohkeutta aina sylissäni sinua, kun suojella voin " (JT)
Olkaa onnellisia naiset, sellasina kuin olette - sillä se kaikki mitä teille on annettu voidaan ottaa pois, eikä kukaan ole luvannut voidaanko sitä enää antaa koskaan takaisin! Tällainen OIKEANAINEN minä olen.
Millainen nainen sinä olet? Entä lähdetkö mukaan Iinan haasteeseen? Ohjeistus kuuluu näin: "Ottakaa kuva itsestänne, postatkaa se tekstin kanssa tai ilman blogiin tai somekanaviin hashtagilla #OIKEANAINEN. Näytetään medialle miltä näyttää oikea nainen, koska jokainen nainen on oikea nainen."
Miten minä voisin tietää millainen on oikeanainen kun yleensä tulee tehtyä kaikki erinlailla kuin muut. Yhdelle oikea on toiselle väärää, mutta kuka sen loppupeleissä määrää. Ei olis kiva samanlaisia olla, kyllä siinä loppupeleissä räjähtäisi polla. Mikä minulle on ihan normaalia ja ei paljon mitään...toinen sen kuullessaan haukkoo henkeään kuin kala kuivalla maalla. Mitä sitten vaikka olisin ollut kolmella tilalla emäntänä, lapsia olisi seittemän, heppoja puolen sataa ja koiria puolen kymmentä, samoin kissoja...kohta otan vielä omatarve liha-eläimet, että tiedän mitä syömme ja minkä kohtelun ovat lihamme saaneet. Hui kauheeta..kyllä lapseni varmaan tarvitsevat terapiaa. Mutta yllätys heille se on ihan normaalia maalaiselämää. Vaikka äitillä onkin pinkki tukka ja poniletit ja selässä iso muumitatuointi, jossa on on äiti muumimamma ja hänen seitsemän lastansa muina hahmoina. Ja meidän äiti ajaa myös ponilähdöissä kilpaa...siellä se lähes viiskymppinen punapää viilettä poniletit suorana ja nauttii sydänmensä kyllyydestä ja nauraa kikattaa. Vieraille lapsille se kehuu miten sillä on kiva työ, leikkiä ponien kanssa päivät pitkät. Tosiassahan sitä tulee raadettua monta paitaa märäksi päivän mittaan milloin mitäkin...kaikki homma maalla on niin ruumiillista. Joskus aikaa sitten kun tuli käytyä vielä baareissa tultiin monesti kysyy, että sä taidat harrastaa podaamista...joo talikon kanssa. Tai parketilla kun kysyttiin, että mitäs teet työksesi niin työnnettiin kauemmaksi monttu auki ja ihmeteltiin miltä maatalon emäntä voi näyttää. Siihen aina tuumasin, että ne on nykyään tälläsiä, ei ne enää ole ylilihavia ja käytä huivia joka paikassa. Olen ilmeisesti ottanut tietämättäni elämän tehtäväkseni ravistella pinttyneitä mielikuvia emännistä, äideistä ja muutenkin normaalista ihmisestä :D Terveisin Muumimamma maalta.
VastaaPoista