(Under My skin blogin Jenna haastoi meidät äiti bloggarit: kurkkaa samalla myös haastajan omat mietteet äitiydestään: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/undermyskin/)
Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Vastaa rehellisesti kysymyksiin ja haasta mukaan muita äitibloggaajia!
Minkälainen äiti olet?
Olen synnyttänyt esikoisemme v.2003 eli olen ollut äiti "jo" 11 vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt monen monta juttua kokemaan ja kantapäänkautta oppimaan. Nyt neljän lapsen äitinä- koen olevani samalla tiukka,rento,kasvattava ja jalustaa antava. Enää ei hetkauta pikkujutut, esim.imetys- missä vauva nukkuu- minuutti aikataulut syömisissä. Rajat pitää olla ja lapsella pitää olla säännöt mutta natsimaisuus ei kuulu kuitenkaan itselleni. Sanotaan lyhyesti: Lapsi jota rakastetaan oppii rakastamaan, lapsi jota tuomitaan oppii tuomitsemaan jne... Äitys on matka, kukaan ei ole seppä syntyessään. Äidiksi kasvetaan. Jokainen vaihe on vaan elettävä. Yhtä oikeaa tapaa olla äiti ei ole. Ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Voin ihan suoraan sanoa, etten esikoista odottaessani edes moista ajatellut! Olin parikymppinen. Olettaen en siis kauheasti asiasta stressannut. Luonnollista.
Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?
Ylipäänsä olen sitä mieltä, että se mitä muut ajattelevat minusta tai tavoistani - Ihan sama! Olen aina tykännyt tehdä asiat kuten itse parhaaksi näen. Ei siis kiinnosta mitä joku muu ajattelee tai miettii tavoistani. Uskoisin, ettei kellään ole mitään "naputtamista" enää. ("teiniäiti" vuosinani saattoi ollakin mutta ne on jo menneen talven lumia!)
Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Ehkä olla murehtimatta asioita joihin en kuitenkaan voi vaikuttaa. Siis äitiydessä. Iän myötä ja lasten lukumäärän kasvaessa sitä on tullut samalla hassulla tapaa myös kriittisemmäksi itseään kohtaan ja analysoi paljon enemmän omia tekemisiään kuin ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla. (Joissain asioissa)
Mitä teet mielestäsi oikein?
Olen läsnä. Kerron kuinka paljon lapsiani rakastan. Halaan. Juttelemme kuulumisia ja olemme paljon yhdessä. Luulen ,että lapsillemme on kasvamassa juuret - mikä on kaiken A ja O.
Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi korkeaan telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Olen ja en ole. Asumme ison tien varrella: liikennekulttuuri ja autotien säännöt on opeteltu kertaamalla ja kertaamalla: Hoen samoja sääntöjä aina- vuodesta toiseen! Urheilu harrastukset ja eläimet, maanläheiset pihahommat ym. kuuluvat arkeemme: turhan tiukka en ole puihin kiipeilyissä tai vaikka ojien yli hyppimisessä. Puuhellan edessä ei ole koskaan ollut esteitä eikä lapset ole liki menneet. Lasten kasvatuksessa ja tekemisten sallimisessa saa olla rohkea muttei TYHMÄ. En esi.antaisi alle eskari-ikäisen kulkea yksin liikenteen seassa, en ylittää yksin isoa tietä, vannon heijastimien nimeen ja patistan käyttämään pyöräilykypärää. (Muistan silti kuinka itse -90 luvulla "piilotin" sen reppuun! Olen siis itsekin testannut, rikkonut rajoja ja uhmannut! ;) )
Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Esikoisen kohdalla annoin liian usein periksi. Nyt tiedän, ettei lapsi mene rikki vaikka huutaisi koko kotimatkan! Usein kiukuttelut unohtuu kun pelaa itse oikein. Keksii vaikka jonkun ihan muun jutun. Kanssa asioivia en kauheasti ajattele: Jos ei ole ennen nähnyt maassa sätkivää pikku lasta niin nytpä näkee.
Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Omakotitalon ekoina hulluina raksavuosina vedimme hesemättöä varmaan joka ilta ja grillimakkaraa silloin oli esikoinen mukana geimeissä. Nyt "aikuisina" koitamme pitää herkkupäivän tai keskittää namittelut vaikka viikonloppuun ihan jo hampaiden terveydenkin takia. Mitään natsisääntöjä ei ole.
Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Kun perheessä on lapset ikähaarukalla 0-11v on sävellettävä. Arkea rytmittää isimiehen työ, koululaisen kouluajat, kerholaisen kerhot, kotiloina me suhaamme parhaamme mukaan siinä "mukana" - ja JÄÄKIEKKO sekä muut harrastukset. Ruuat ja unet menee niitten mukaan. Pelireissussa ei voi ajatella ekana lounas aikaa vaan syödään kun se sopii. Ulkoilemme todella paljon eli se nyt ainakin rytmittää meitä kotiloita. Ja meillä voidaan silti ihan hyvin!
Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelee aikuisena kasvatustavoistasi?
Toivon tottakai ,että ei "muistele pahalla". Että jotain jäisi muistoihin ihanana ja kivana. En kuitenkaan niinkään ajattele mitä ajattelevat kasvatustavoistani mutta sitä, että minä olen se aikuinen joka on iso osa heidän lapsuuttaan. Minä olen se jonka he muistavat sellaisena kuin nyt olen ja miten toimin...
Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
No nyt pitää fundeerata... Ehkä jonkin moinen vanhanaikaisuus, se, että koitetaan sopia yhdessä pelisäännöt ja yritetään muistaa, että jokaisella perheellä on oma tapansa toimia ja elää.
Ulkoiletteko päivittäin?
Kyllä ja paljon. Kevään tullen likipitäen asumme pihalla. Sanotaan nyt, että talvi aikaan ulkoilemme ehkä 2-3h kesä aikaan 4 tunnista ylöspäin !!! Ulkoilma vaan on parasta.
Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
TV:tä meillä ei ole ollut 10 vuoteen. Pikkulapset saa katsella piirrettyjä ym netin kautta sekä dvd- elokuvia kun sellainen aika on. Koululainen katselee /käyttää tablettia ym iltaisin kun harrastuksiltaan ehtii. Mitään rajoituksia ei ole tarvittu!
Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Iloitaan kun iloitaan, tapellaan kun tapellaan , saa huutaa, saa rääkyä. Sitten sovitaan. Ei sitä voi lasta pumpulissa kasvattaa. Hyvä esimerkki oli kerran jääkiekko treeneissä aikaa sitten kun yksi lapsi lähti itkien jäältä kun valmentaja korotti ääntä: ei kai ollut ikinä kuullut "huutoa" ... Siinä sitä on elämässä sitten ihmettä ja kummaa ;)
Haastan kaikki tämän lukeneet bloggaavat äidit ja mikä ettei muutkin äidit! ********** Tekee ihan hyvää hiukan pohtia omaa äitiyttään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti