Taas vaihtuu raskausviikko. Kuin ihmeenkaupalla on aika kulunut todella äkkiä. Loppuraskauteen on liittynyt erilaisia vaivoja jos niitä niiksi voi kutsua. Ehkä isoin ja huomattavin oire on ollut vessassa ravaaminen. Kauppareissut, kirppiskeikat, kerhoon viemiset ja kaikki muutkin on saanut miettiä kaavalla: missä lähin vessa. Hyvin ollaan edelleen paineltu menemään apostolikyydillä kun päivisin meillä ei ole tällä hetkellä autoa käytössä. (Tosin oma vauhtini ei enää ole superluokkaa!) Onneksi asumme sen verran lähellä kylää, että matkat on ihan kohtuullisia.
Tein tässä yhtenä iltana inventaariota "vauvalaatikkoon" ja sieltä löytyikin kaikkien odotuksien äitiyskortit ja lasten neuvolakortit. Niistä tuli oikein sievä pino. Ensimmäinen äitiyskortti on vuodelta 2003. Seuraava 2010. Kolmas on 2013. Viimeinen, tämän hetkinen on vielä kesken. Hassua kuinka sitä välillä oikein pysähtyy ajattelemaan, että on jo niinkin ison kuin pian 11 vuotiaan esiteinin äiti. Välillä tuntuu, että olemme ihan siskokset. Meillähän on ikäeroa 21 vuotta. Onneksi (?) ehkä kuitenkin omaan hiukan enemmän auktoriteettia, ainakin toistaiseksi. Mietin esikoisen syntymää ja sitä hetkeä kun meistä tuli ihan oikea perhe. Siis muu kuin minä, mies ja koira. Kaikki oli niin outoa, uutta ja ihmeellistä. Toki se on sitä taas kun uusi vauva syntyy taloon, mutta rutiinit on nyt jo olemassa. Tavat kuinka meillä toimitaan. Me olemme jo kasvaneet "tiimiksi", toki matka kasvussa jatkuu aina. Koskaan ei ole ihan valmis. Vaikka aikuinen olisikin.
Mieleen on hiipinyt jo synnytys, sairaalaan lähtö ja isompien lasten arjen organisointi. Minulta on kysytty: "Miten sä jaksat, kun kotona vipeltää jo kolme lasta?" Jäin oikein pohtimaan kysymystä. Oikeaa vastausta ei kai edes ole mutta fakta on se, että vain kaksi pienintä on päivät kotona. Esikoinen on koulussa päivät ja illat harrastaa. Hänestä kyllä jo on apuakin. Miksi en jaksaisi? Nyt meillä ei ole kotona edes niitä poneja jotka normaalisti lisäävät askareita aikalailla. Onneksi löysin niille hienot ylläpitokodit raskauden ja synnytyksen ajaksi sekä vielä äitiyslomankin ajaksi. Saan keskittyä 100% lapsiin, kotiin, perheeseen ja arjen pyörittämiseen. Meillä mies tekee työtä jonne menee jo kun muut vielä nukkuvat. Illat on paljon harrastejutuissa mukana ja kuskaa esikoista. Mies on myös junnujen jääkiekkohuoltaja eli hallilla kuluu illat. Silloin päävastuu kodista on minulla. Äidillä. Jonkun kun on katsottava, että pyykkikori on tyhjä. Huolehdittava, että kotiin saapuneilla on ruokaa, tiskit hoidossa ja lapset pesty ja laitettu nukkumaan aikoinaan. Ja mielelläni tätä rumbaa nyt pyöritän. Muu tulee sitten taas aikanaan.
Neuvolassa viimeksi sain kuulla, että bebe on kiinnittynyt. Hänellä on kaikki hyvin. Mahamittani oli OK ja painon lukemat ei ole enää paljoa nousseet. Odottavan aika on pitkä mutta kukaan ei tiedä missä, milloin ja miten synnytys alkaa. Hyvä mieli kun ollaan jo näillä viikoilla. Tietää pikkuiselle vankempaa alkua elämään kun on saanut kasvaa yksiössään kunnolla. *****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti