Noilla sanoilla ja noilla tunnelmilla, siitä se lähti, kirjoittaminen. Joskus 20 vuotta sitten. Mulla on edelleen tallessa se vaaleanpunakantinen kirja missä on lukko ja pikkuriikkinen avain. Päiväkirja.
Kuka olisikaan uskonut, että se innoittaa koko loppuelämän "harrastukseen" kirjoittamiseen.
Sen kautta on kyllä saanut niin paljon omia asioita puitua jotka muuten olisivat joutuneet osastoon "roskakori".
Silloin oli mustekynä ja kirja. Kirjoitusvirheet ja sanat jäivät paperiin, niitä ei saanut pois ellei repinyt sivua (sitäkin tapahtui) mutta nyt jälkeenpäin on tosi kiva kun omia fiiliksiä ja omia juttuja voi lukea sieltä saakka kun on ollut vielä ihan lapsi, taimi.
Muistan kuin joskus yläasteella äidinkielen (mun lempi aine!!) opettaja kannusti kirjoittamaan ja sanoi, että pidä "kynästä kiinni, jatka kirjoittamista ja usko itseesi". Noilla on päässyt aika pitkälle.
Pöytälaatikko runoja on pitkälti satoja, novelleja vähemmän mutta niitäkin hauskasti, tarinoita ja muita pikkujuttuja samaten sen verran jotta suupielet nousee ylöspäin.
Tietotekniikka on tehnyt kirjoittamisesta helpompaa, -90 luvulla mulla oli hieno Olympia - kirjoituskone, musteella. Kyllä sillä naputettiin niin, että edelleen muistan kuinka sormet oli nivelistä kipeät. Tuolla se muistuttaa edelleen.
Tästä päästään aasin siltana siihen, että kirjoittaminen on hyvä tapa pitää itsestään huolta, hoitaa sielua ja luovaa puoltaan. Tuoda tunteitaan "julki" ja saada sanotuksia nekin asiat jotka muuten jäisi äänen toiselle puolelle.
Aikuisiällä olen edelleen jatkanut päiväkirjan kirjoittamista, lähinnä lyhyitä postauksia, mitä tehtiin, kuka ja missä ja mitä sitten....
Kirjoituksen hedelmiä on toimittajan pesti Shetlanninponiyhdistyksen jäsenlehdessä Junnu-palstalla, joitain lukijanjuttuja urheiluseurojen lehtiin sekä aikaisempia lehtikirjoituksia. Pari tekstiä on nyt myös vetämässä ja katsotaan mitä niistä poikii tulevaisuudessa. ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti