Oma tupa - oma lupa

   Pöytälaatikosta kaiveltu juttu: mutta haluan tämän nyt jakaa blogissakin.
Luin taannoin tosi hyvän jutun eräästä perhe lehdestä, aiheena oli iso perhe pohjanmaalta. Jutussa kerrottiin miten perhe asuu vanhaa tupaa, heillä on eläimiä omiin tarpeisiin, lapsilla pihalla puuhaa ja kaikilla hyvä olla. Silti perheen arkea on kyseenalaistettu ulkopuolisilta tahoilta, on arvioitu riittääkö mökki isolle perheelle, miten on mahdollista, että perhe käyttää pihasaunaa peseytymiseen, jopa talon neliöiden määrä on saatettu sosiaaliviranomaisten tietoon .... perheen äiti kommentoi asiaa : "Emme ole joutuneet luopumaan mistään, toki eläinlauma sitoo muttemme ole aurinkomatkoilla löhöäjiä muutenkaan, elämän sisältö tulee perheen kanssa olemisesta!"






   Tämä kirjoitus kirvoitti kirjoittamaan koska riipaisee sen verran lähelle omaa elämisen mallia.

On outoa jopa pöyristyttävää kuinka nykyaikana kaikilla pitäisi olla monta sataa neliötä moottoritieliittymän kupeessa, mahdollisimman lähellä isoa ostoskeskusta. Kun joku tekee toisin se on väärin, toisin sanoen jopa turmelluttavaa lapsille. On enää vähän perheitä jotka "uskaltaa" tehdä ja elää niin kuin haluaa, ulkopuolinen paine ja tavoitteellinen "mulle kaikki ja heti" on kai vaan niin lähellä nykytilannetta.
   Mietiskelin omaa perheemme arkea ja totesin, että mekin taidamme kuulua luokaan "erilaiset" ehkä jopa uskaliaat..? Olemme asuneet kovinkin alkukantaisesti kun uskalsimme ostaa peruskorjattavan mummonmökin ilman mukavuuksia (rakennusvuosi 1926), kaiken kukkuraksi läheltä taajamaa jossa kuka tahansa on saattanut puuhailujamme seurata luvatta ja luvalla (suomennettuna: KYTÄTÄ)

Ensimmäisinä vuosina keskityimme tekemään eläinsuojat ja tarhat, kenttää poneille sekä pihan pohjatöitä,puiden kaatoja, salaojituksia ja paljon kaikkea "ei näkyvää".. On kaivettu sammalta, turvetta ja muuta lattioista ja välikatosta talosta, yskitty pölyä ja käytetty lapiota. Purettu,vasaroitu ja tervapaperoitu ja nukuttu väliaikaisesti kesähuoneessa pihan perällä.

En tähän nyt rupea luettelemaan sen eritellymmin töiden eri vaiheita koska siitä tuulisi niin "uudisraivaajat" kertomus. Ehkä myöhemmin ;-)

   Tarkoitus oli luoda mielikuva siitä kuinka asumismuoto, tekniikan puuttuminen tai luonnonmukainen eläminen voi ulkopuolisille olla "kauhistus" vaikka ihminen itsessään olisi onnellinen.


Kukaan joka on remontin keskellä vuosia elänyt ei voi kieltää etteikö se olisi rankkaa mutta on siinä hyvätkin puolet. Kun kaikkea ei ole saanut ihan heti, kun sen eteen on tarvinnut uhrata hiukan hikeä ja kyyneleitä (???) on se kaiken arvoista.

Monen monta vuotta mekin kävimme sukulaisilla saunomassa (kiitos asianomaisille!!) kun meillä oli vain pikkuriikkinen suihku. Mutta nekin vuodet tuntuu nyt ihan kivoilta muistoilta, tulipa käytyä sukulaisilla ja lapset tykkäsi kun pakattiin kylpytakit ja ankat, se oli sen aikaa sellainen viikonloppu traditio. Saunomaan Vaarilaan. Uusi laajennusosa alkaa nyt olemaan valmis, iso tilava pesuhuone ja sauna, voiko olla mukavampaa.
   Laajennusosaan liittyy hauskanen tarina siltä osin, että oltiin kaivettu vasta pohjaa josta piti kiipeillä tikkaita pitkin taloon, olin siinä vaiheessa käynyt synnyttämässä keskimmäisen lapsemme ja olimme tulleet kotiin sairaalasta kun neuvolan täti tuli meille vauvaa tarkastamaan, oltiin edellis iltana raudoitettu valuu harkkoja... Siinä oli neuvolantäti aika "pihalla" kun salkkuineen kipitti meille montun kautta ja rautatikut törötti viellä harkoista... Täti vaan totesi, että : "Kiva se on saada uutta" (onneksi meillä on ollut mukava neuvolatäti!!)

   Kaverit ihmetteli ja kyseli miksi tiskaan käsin, ajattelin aina että kun perheessä oli vain muutama jäsen niin tiskit kyllä jaksaa tiskata. Nyt kun meitä on vähän enemmän tein sitten sen hankinnan. Astianpesukoneen. On siinäkin siis taas yksi sellainen asia joka tuntui usein olevan muille paljon isompi juttu kuin itselle.

Me ollaan muutettu miehen ja esikoisen kanssa monen monta kertaa ennen tätä omaa paikkaa. Yhteensä kai noin 11 kertaa. Siinä on nähty monenlaista paikkaa, monta ovea on ollut kotiovi ja monta pahvilaatikkoa on pakattu. Motto: "Koti on siellä missä Sydän on!" tuntuu sopivimmalta. Nyt kun samassa paikassa on asuttu jo pian 7.vuotta voi kai sanoa, että on alkanut kasvattamaan "juuria" ?! Lapsille tämä on KOTI. Ja alkaa olla nyt jo meillekin.

   Aikalailla aktiivisten harrastusten (jääkiekko,hevoset) ja yhteisten puuhien myötä on totuttu tekemään asiat kimpassa, ollaan aina tykätty olla samassa tilassa, kotona tupakeittiö on siis ihan oiva meille, keittiön pirttipöydän äärellä on hyvä tehdä läksyt, askarrella, syödä, kahvitella, kirjoittaa, keskustella..

Lapset ei kärsi vaikka olisivat samassa huoneessa, pikkulapset taas tuntevat olonsa turvalliseksi kun saavat nukkua samassa huoneessa kun äiti ja isi. Jos joku haluaa olla ihan yksin voi mennä ulos tai talliin tai lähteä vaikka kävelylle.
   Kun kotona on 3 ponia, pupuja, koira - sen myötä on töitä ja velvollisuuksia. Perheestä 2 pelaa jääkiekkoa ollaan halleilla aika paljon. Kesät ja lämpimät kelit ollaan melkein aina ulkona. Terveellistä! Reissaamiset meillä keskittyy pelimatkoille ja turnauksiin. Isommalla lapsella tietenkin on jo monenkin vuoden kokemus eri leireiltä ja reissuilta. Voin siis myös sanoa,että:
"Ei olla jääty paitsi mistään, päin vastoin ollaan saatu toteuttaa kaikkia niitä unelmia joista ollaan haaveiltu. Nyt saan olla kotona lasten kanssa joka on ihan ihanaa, miehellä on töitä jonka osaa ja josta tykkää. Asiat on siis oikeinkin mallillaan. Itse olen saanut touhuta heppojen kanssa josta olen pikkutytöstä saakka haaveillut. Ponit ja niihin liittyvät työt on mun juttu ja sitä voi tehdä kotona."

ps.Talven aikana on tarkoitus saneerata lisähuoneita yläkertaan ja siellä puuhaa piisaa :)

Kertoilkaa remontti juttuja, elämää remontin keskellä, tää kun on elämäntapa!