Tosiaan aivan mahtava tutustuminen hauskaan urheilupuistoon avautui kun tyttäremme jalkapallo joukkue tarvitsi muutamia valvojia mukaansa. Mä tietenkin yper hyper innokkaana mutsina lähdin messiin.
Flow parkissahan on siis eritasoisia kiipeily - köysi - liuku ym ratoja aika tosi korkealla. ;)Aluksi joukkue sai kiipeily valjaat ja perehdytyksen sekä ohjeet puistossa liikkumiseen. Turvavaljaiden ja lukkojen kanssa saa todellakin olla tarkkana.
Joukkueen tytöt on ikähaarukalla 2003-2004 eli isoja jo. Puistoon olikin melkein kaikkiin muistaakseni n.120cm pituus rajat. Ihan en uskalla niistä sanoa mutta Flow parkin sivuilta kannattaa tarkastella. Näitä puistoja on siis muuallakin kuin Turussa :)
Mainio tapa viettää juuri esim.urheilu seurojen päätöstä, vaikka työpaikan tapahtuma päivää, mikä nottei polttareita tai vaikka muuten vaan laittaa lihasta liikkeelle. Hiki on taattu ja jokainen kehon lihas tietää työskennelleensä. :) Vaikka allekirjoittanut tällä kertaa istuskeli 'valvoja' porukan kanssa kahvilla niin silmäni näkivät, että ihan veltto ei tuolla 'pärjää' : Tai ainakin saa tuntea kehossaan.
Mietin että oikeastaan tonne olisi tosi kiva päästä itsekin kiipeilemään. Mahtaako vaan vanhan kuluma olkapää, issias saatika hermosärkyinen keho sietää? :D (Luulenpa että tekisi terää!) Että ei muuta kuin kiipeilemään kansa. Nauttimaan apinoimisesta ihan luvan kanssa.
Kuinka moni on ollut? Kokemuksia? Oliko kivaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti