Puheterapiaan - ensimmäisiä kotiläksyjä!

Puheterapiaan.

Viisivuotiaalle on suositeltu puheterapiaa jo muutaman vuoden aikana, kun viimein saimme lähetteen ja soittolistat terapeuteille alkoi kai se hermoja raastava osuus - nimittäin soittaminen terapeuteille joita alkusilmyksellä riitti, riitti ja riitti. Kun monta A4:sta tarjosi joko "eioota" tai "vastaajaa" oli äidillä lievästi sanottuna jo aika iso kiukustus. Olin rypistää paperit roskiin ja kirota kaikki ostopalvelut taka-alalle, sitten saatiin uusi lista ja kaverin vinkistä koitin yhtä tiettyä numeroa - Kappas keppana: Meille löytyi terapia paikka ja aikojakin saimme heti ne kolme arvioivaa käyntiä.

Meillä ongelma on siis puhemotoriikassa, puheentuotossa - ei yksittäisissä kirjainpuutteissa tai ymmärtämisessä. Korvatulehduskierteet, tuubitus ja se, että lapsi oli liimakorvana kauan huonolla kuulolla on siis syyllinen ainakin.

Ensimmäisellä kerralla jännittää molempia. Lasta ja äitiä, mutta siitä se sitten lähtee. Odotushuoneessa on jo hiukan helpottuneempi olo. Terapeutti on uranuurtaja, kokenut ja todellinen ammattilainen. Ottaa tilanteen heti haltuun ja lapsi saa oman vihon minne sitten ihan ensimmäisenä saa alkaa liimaamaan tarroja joita itse tietenkin saa valita: Samaan aikaan terapeutti "tutkii" lasta kyselemällä asioita joita kirjoittaa ylös - lähinnä sanavarastoa, kirjainmuotoja ja juttuja. Ja työtä on. Puhutaan hienoisella tavalla siitä mitän ja kuka lasta ymmärtää kun puhe todellakin vaatii kuuntelijalta "korvaa". Äiti ymmärtää ja terapeutti sanoo, että niin sen kuuluukin olla. Äidin ja perheen kuuluukin ymmärtää koska se on vanhempien tehtävä, kuulemma todella hyvä niin koska muutenhan olisi lapselle liian rankkaa jos edes kotona ei tulisi ymmärretyksi.

Saadaan muutamia harjoitteita suullisia kotiin viemisiksi ja äidille viimeinkin hyvä mieli siitä, ettei tämä asia ole oikeastaan kenenkään syytä: ainoastaan asia jota nyt aletaan korjaamaan ja opettelemaan uudestaan. Ihminen vaan kummasti syyttää itseään tai asianhaaroja.

Toinen kerta kuluu peilin edessä kielen liikkeitä tukaillen sekä sitten pöydän ääressä hieman kartoitetaan paikka käsitteitä -tietenkin prinsessa nuket apuna. Viisivuotias alkaa kuulemma olla siintä hyvässä iässä, että hänen kanssaan asioissa päästään jo eteenpäin selkeästi. Kun taas useimmiten varsinkin jos lapsi on hiukankin arempaa sorttia saatetaa jäädä "leikkiasteelle" terapia käynneillä ja siitä taas ei ole vastaavaa hyötyä tässä tilanteessa. Aluksi tärkeää on saada kunnon pohja ja luottamus lapsen sekä terapeutin ja tietenkin vanhempien kesken. Että osataan olla sinut. Ettei vierasteta.

Toisen kerran lopulla äitikin saa vihon ja kotiläksyjä: Saan alkaa askarrella Kommunikaatiokansiota. Aikarajaa ei ole. Tarkoitus on nyt alkaa luoda lapsen kanssa uutta selkeää kommunikointia ilman "vääri" sanoja ja niin, että hän tulee ymmärretyksi. Kansioon kootaan aluksi lapselle tärkeitä ihmisiä, juttuja, vaatteita, ruokia, lemmikit ,paikat jne. Kansion on tarkoitus tulla kulkemaan hänen mukanaan terapiaan, päiväkotiin sekä olla käytössä myös kotona: Vaatii kyllä opettelua ja tietenkin vielä sen, että pääsen alkuun siinä askartelussa... Kansion on myös oltava noin sanotusti sellainen jonne voi lisätä juttuja ajan kulessa ja niin, että se "elää" lapsen mukana. Nyt täytyy sanoa, että tämä vielä ihmetyttää minuakin mutta kaitpa me sen hoklaamme. (*kommunikaatiokansiosta lisää kun saadaan käyttöön!) Ko.kansio on saatavilla myös sairaaloitten apuväline keskuksissa mutta on iso ja hieman haasteellinen saada - vaatii lääkärin lausunnon taas erikseen, käynnin siellä sekä jonottamisen. Itse tehtynä tulee lapsen oman näköinen.

Millaisia kokemuksia teillä on puheterapian aloituksesta? Oletteko olleet tyytyväisiä? Entä millaisia kotiläksyjä te olette saaneet? Miten muu perhe on asiaan suhtautunut?