Tyttö pelaa. Isi pelaa. Isi on huoltajana. Pikkusisko pelaa. Äiti pelaa. Muut perässä! Eteisessä vastaan tulee hokkareita, kypäriä, alasuojat, polvari, ristikko ja muutama kymmen harkkapaitaa juomapulloista puhumattakaan....... Moni luulisi, että perheessä on poikia enemmänkin. Mutta on vaan yksi ja sekin on isi. Tyttöjä kyllä onkin neljä ja äiti.
Monet viikonloput on suhattu sinne tänne ja tonne- jääkiekkokassit takaluukussa. Satoja kilometrejä ympäri suomea. Leirejä yöpymisineen, rinkka piukassa turnauksiin, myyty makkaraa, oltu kahvion tiskillä talkoissa, kytätty kalentereista mikä peli seuraavaksi kenellä ja missä? Navigaattorista huolimatta eksymisiä, eväitten murenoita takapenkillä, nukkuvia lapsia jääkiekkomailojen varsia vasten, väsyneet mutta onnelliset vanhemmat etupenkeillä... "Mä ajoin koko yön...!" Niin niin. Halleja, jäitä, teroitettuja profiileja, tuhansia teippirullan metrejä, erkkaa, hammas-suojia, parsittuja kiekkosukkia, haisevia paitoja ja alukerrastoja siellä täällä ovien päällä. Kuka pesee - pyykkikone. Ketä pakkaa - kuka ehtii. Kumpi kuskaa - se jolle sopii. Mikä aika - Jääaika. Kaksi aata - Yksi aa ja kolme aa. Ahaa.
Mistä kaikki lähti? Lapsentahdosta? Isän vai äidin? Mennäänpä ajassa taaksepäin... pari vuottako? Ei riitä! vaikka karkeasti 16 vuotta. Istuimme kahdestaan sohvalla pelaamassa pleikkaa. Kyllä Ysärilläkin oli jo änäri. Tai joku NHL peli. No jokatapauksessa silloin poikakaverin(nykyään aviomies) kanssa juteltiin, että : "sitten kun meillä on lapsi(huom!lapsi, ei poika...) niin se vois alkaa pelaan kiekkoo...." Silloin ME sen jo päätimme. No jostainhan lapsien on suunta saatava. Mahdollisuus nyt ainakin. No ohjaus - osviitta mitä vaan.... eihän kukaan 5 vuotias voi tietää mitä haluaa isona tehdä kun ei sitä tiedä moni isokaan ihminen! Ja kuka muu kuin lapsen omat vanhemmat nyt osaa parhaiten ohjata lastaan harrastukseen josta saattaa vaikka tykätä koko perhe. ja nyt puhutaan OHJAAMISESTA , SUUNTAA ANTAVASTA, RAKKAUDESTA LAJIIN. Ei hullunkiilto silmissä (joskus vaan!) peluuttamisesta.
Sitten meille syntyi tyttö. Päiväkodista menivät luistelemaan hallille. Sitten hoksattiin viedä kiekkokouluun ja luistelukouluun. Katsomon lehterillä kuuma kahvi höyryten pahvimukissa lauantaina ja sunnuntaina kello 9 aikaan reippaina me sen koimme sydämessämme: Taidamme kuulua tänne! Siitä se polku on kuljettanut. (Enää harvoin "saa" istua lehtereillä :D )Nyt 11 vuotias esikoinen pelaa sekä E-pojissa, että E-tytöissä. Matkalla on opittu paljon. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Näissä vuosissa on saanut itsekin kokea sen liikkumisen ilon ja löytää uudestaan urheilun. Isimies on poikajoukkueen huollossa eli käytännössä katsoen AINA hallilla kun tytön joukkueella reenit, peli, turnaus tai jokin muu häppeninki. Isimies pelailee harrastusporukoissa eli kun "vapaata" on hänet kyllä löytää jostain hallilta. Myös mä itse pelasin tovin naisten höntsäjoukkueessa mutta mun "kausi" on katkennut jo kaksi kertaa raskaudesta. Nyt nuorin sen 2kk ,että ehkä pian voisi haaveilla jäälle palaamisesta. (aikataulutus?) Jäällä tulee hiki, kaikki muu unohtuu: Näet vain kiekon ristikon takana. Sen lisäksi ainakin meidän joukkueen pukukopissa vallitsi sisarellinen ja huumorillinen ilmapiiri. Uudet otettiin hienosti vastaan. Tietty "äijämäisyys" välillä tekee terää. Varusteet päällä ollaan saman vertaisia "pelureita". Kyllä sitä itse reenien jälkeen oli aina hymy korvissa vaikka olis pyllähtänyt enemmän kuin laki sallii.
Lapsista toinen oppi luistelemaan 2 vuotiaana. 3 vuotis neuvolassa täti kysyi että osaatko hypätä pupuhypyn johon tyttö pudisti päätään kummastellen... mutta totes "luittelen" (luistelen!) Niinpä. Taidot on erilaisia. Oli hurjaa kun hän viiletti tyttöharkoissa jäällä isojen kanssa. Että ne jotka tuskailee talvikausi vaatetusta kannattaa joitakin kertoja ihan vaikka muuten vaan opettaa lapsoset varustamaan jääkiekkovarusteet, sen jälkeen haalarit ja kuomat sujahtaa päälle tuossa tuokiossa. Muutenkin koko perheen kulkeminen on ainakin meillä jääkiekko juttujen myötä nopeutunut kun aina on pakattavaa. Ja jääkiekko kasseja löytyy kyllä aikalailla.
Jottei asia karkaa nyt niin kootusti tähän loppuun jääkiekko perheen PLUSSAT: (lapsien ja aikuisten kaikkien yhteensä)
-Joukkuepeli, aina kavereita ja tuttuja ympäri suomea, pikkulapsilla kavereita hallilla
-sosiaalinen ja aktiivinen elämäntyyli, urheilu sekä terveelliset elämäntavat tulevat tutuiksi
-Järjestelmällisyys, aikataulutus, sovitut kellon ajat pakosti pitää, tavoitteellisuus
-Harrastuksen ympärillä laaja skaala tekemistä, toimintaa ja ajankulua
-Vertaistukea, turvallinen ympäristö kasvaa, tukea ja opastusta elämään muutenkin
Jäähalli on siis hyvä paikka ihmisen olla, sielä nauretaan joskus itketään. Voiton ja tappion maistelua - evästä elämän matkalle!
Jääkiekon srategia videoon pakko linkitys koska oma tyttökin Teemu Selänteen "äänen alla" videossa ; http://www.finhockey.fi/info/strategia/
Myös bloggaaja Demi perheineen on aloittanut luisteluharrastuksen- käykääpä lukemassa kuinka Viimalla sujui! http://blogit.kaksplus.fi/kiljuvapikkunalka/viikon-perhejuttu-1-ekaa-kertaa-jaalla/#comment-23451
Kiva kirjoitus monellakin tapaa! Ensinnä olen ihan liikunnallisen touhuamisen ykkösfani ja lapsuudestahan ne tavat jo lähtee. Ja toiseks, iso perhe kulkee ja tekee ja menee - eikä vaan meinaa. You have this thing called Reilu Meininki! Mii laik <3
VastaaPoistaIhanaa lukea tätä <3 meillä poika ohjattiin vuosi sitten jääkiekon pariin ja matka jatkuu edelleen. Edelleen innostuneena lajista, laantumisen merkkejä ei näy. Päinvastoin! Vauhti kiihtyy..
VastaaPoistaToivottavasti into jatkuu on meinaan niin mahtava laji ja monipuolinen sekä kasvattava! Tsemppiä halliralliin, makkaran myyntiin talkoisiin ja kahvioon sekä lehtereille (",) !!!!!
Poista