Kotihiiri vai erakko?

Perusluonteeltani olen ihmisistä tykkäävä, sosiaalinen ja tykkään olla muitten kanssa. Näin talven kynnyksellä tai oikeastaan keskitalvella (!!!) tunnen aina vaipuvani jonnekin "talviunille", tekee mieli jättää "verhot alas", tsillata kotikuteissa villasukilla aamusta iltaan. Häärätä tuvassa, kuunnella musiikkia, touhuta lasten kanssa ilman paniikkia mitä "pitäis" tehdä ja olla vaan omassa rauhassa. Liekö mun erakkomaisuus verenperintöä esi-isiltä?
Juttelin tässä puhelimessa neljännen tyttäremme tulevan kummisedän kanssa ja mulle jäi päähän hänen lause: ".. joskus illalla oikein jo odottaa seuraavaa aamua kun saa kahvikupin käteen ja alkaa rutiinit..." Sen olen itsekin aistinut, vaikka illalla aina väsyttää ja toisinaan on puhki olo kun koko päivä mennyt taas hulinoissa ja askareissa niin kyllä, seuraavaa aamua silti jo odottaa. Ja omia puhteita. Mulla ne on kotona olevan äidin hommia: Puuhellan lämmitys, koululaisen herätys, oma kahvikuppi(saavi!!) hetki jne.

Palaan mietteissäni varhais nuoruuteeni, olin poissa koulusta kuumeessa ja äitin kanssa istuin keittiön pöydän ääressä kahvilla (silloin jo olin kahvimanta!!) Sanoin äitille, että "isona mä haluun tehdä sellast työtä, et saan olla kotona ja juoda kahvia just kun haluun" : Ainakin siis se lapsuuden haave on toteutunut! Kahvia olenkin juonut, ties monennettako litraa elämäni aikana? Ja olen saanut tehdä työtä kotona ja edelleen saan olla kotona. En kaipaa hektisyyttä tällä hetkellä "ulkomaailman" tarjoamasta työelämästä -sen aika tulee sitten kun on sen aika. Nyt mennään tällä.

Sähköposti, facebook, tekstiviestit ja puhelut. Niitten käytön perusteella en ole erakko mutta tunnustan, että mulla on välillä ihan 100% erakkopäivä, joskus jopa erakkoviikko. Silloin haluan vaan öllöillä omassa pikku piirissäni perheen kanssa ja sulkea muut ulkopuolelle: Ja iän tuoman oman itseni tuntemuksen kautta voin jopa allekirjoittaa, että tällaiset erakko "kaudet" tekisi itse kullekin ihan hyvää tässä some-painotteisessa nyky-yhteskunnassa.

Mulla on ystäviä ja läheisiä sekä tyyppejä joiden kanssa olen paljon ja suuresti tekemisissä. Osalle olenkin kertonut, että ei kannata suuttua jos musta ei joka päivä kuulu- ja se ei tarkoita siltikään yhtään mitään, että mulla olisi asiat huonnosti tai, että nyt pitää kutsua #hätäkahvit huudeille; Mikä ei ole hullumpi idea noin niinkuin muuten. Tarkoitan tällä sitä, että ehkä tämä aikakausi on "muuttanut" ihmisiä vielä enemmän jokapäiväiseen "kanssakäymiseen" kun ennen mentiin kylään, istuttiin pöydän ääressä kasvotusten ja juteltiin. Sitä kyllä onneksi omassa piirissä harrastetaan edelleen -kasvotustenkin juttelemista!